Miksi Helsinki on pilattu?

Muutettuani Porvooseen vajaat kaksi vuotta sitten, olen alkanut katsomaan Helsinkiä ulkopuolisen silmin. Kaupunkia, josta en koskaan ajatellut pääseväni pois ennen kahta Oslon harharetkeä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Helsinki on muuttunut minulle tunnistamattomaksi, siis sen keskusta. Minun Helsinkini on Laaksossa, Munkkivuoressa tai Kannelmäessä, ei keskustassa.

Romantiikan ja muutosvastarinnan välinen raja on varmaankin hiuksenhieno, mutta kyllä sen muutoksen huomaa jo tullessa Vironniemelle. Kaikki viimeisen 50 vuoden arkkitehtuuri ei ole absoluuttisesti kelvotonta, mutta kaupunkia ei olla rakennettu itse asiassa toisen maailmansodan jälkeen. Näyttää siltä, että Helsinki on tullut valmiiksi ja kaikki myöhempien aikojen kerrostumat ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita yrityksiä täyttää kartan valkoisiksi läiskiksi jääneitä tyhjiä tontteja.

Helsingin ydinkeskustan lisäksi strategisesti tärkeitä kaupunkimme kasvoja ovat sen käyntikortit eli sen horisontti ja sisääntuloväylät. Kun Helsinkiä lähestyy Porvoosta bussilla, ensimmäisenä tervehtii Kalasatama.



Ei kai tästä ollut varaa tehdä ihan Wau-arkkitehtuuria, ovat muutenkin keskituloisten ulottumattomissa. Mutta kyllä näin keskeisen paikan suunnittelussa pitää asettaa muitakin vaatimuksia kuin kerrosneliömetrimassa ja parkkipaikkanormi. Toivottavasti Kalasataman kasvot kohentuvat alueen valmistuessa, ettei se jää menetetyksi mahdollisuudeksi.

En käytä juurikaan nykyisellään junaa sattuneista syistä: jää nähtäväksi, pääseekö minun elinaikanani täältä Porvoosta Helsinkiin raiteilla. Mutta kaikista muista ilmansuunnista luodetta, Porin suuntaa lukuunottamatta pääsee. Ja silloin ei ole aivan yhdentekevää, millaisen kuvan Helsinki antaa itsestään saapuvaiselle.



Kaikkein pienin kuvassa näkyvä rakennus on Eduskuntatalo. Löydätkö sen kuvasta? On oltava reilu Eduskuntataloa kohtaan, sillä tästä aikaisemmin kaupunkikuvamme yhdestä keskeisimmistä monumenteistamme näkyy tässä vain pieni kulma. Ei se oikeasti ole näin mitätön.



Tällainen talorivi toivottaa tervemenoa pois Helsingistä. Tämä talorivi myös poisti aikaisemmin suoran näkymän keskustasta Kallioon.

Kysymys kaupunkisuunnittelulautakunnalle: miksi olette antaneet tapahtua tällaista? Jos kerran Helsinki halutaan pilata, oltaisiin tehty se edes monumentaalisesti. Nyt Helsingin ydinkeskustasta on tehty yhtä kauhea kuin Oslosta.

On tapahtunut se mitä olen pelännyt jo siitä asti kun kiinnostuin kaupunkisuunnittelusta, 9-vuotiaasta. Silloin otin Hesarista talteen laajan raportin Helsingin keskustasuunnittelun jo siihen mennessä monipolvisesta historiasta, ja aloin ottamaan haltuun kaupunkiani keväällä 1980 heti kun tiesin joutuvani muuttamaan vaaralliseksi monien, myös minun luulemaan Kannelmäen lähiöön 2.7.1980.

Noilla 9-vuotiaana tekemilläni kävelyretkillä tallensin Helsingin liikemuistiini ikuisiksi ajoiksi koska pelkäsin että se minulta viedään, muuttaessani Kantsuun. Oikeamminkin tuolloin minut vietiin Helsingiltä. Nyt on Helsinki viety minulta. Sen ovat vieneet postimerkkikaavoitus, päättäjien päättämättömyys ja rohkeuden puute suunnitella kokonaisuutena, kaupunkikuvaa kunnioittaen. Alvar Aallon monumentaalinen Terassitorikin olisi ollut parempi vaihtoehto. Kyllä Alvari nyt kääntyy haudassaan.

Se, miltä pääkaupunkimme näyttää, kuuluu kaikille.

Keskustakirjasto Postitaloon!

On hienoa, että Helsinki saa keskustakirjaston. Tosin, jos ollaan ihan rehellisiä, Helsingissä on jo sellainen. Ensin sellainen oli Lasipalatsin yläkerroksessa - erinomainen paikka - ja sittemmin Postitalon kakkoskerroksessa - vähintään yhtä hyvä paikka. Kuitenkin keskustakirjaston sanotaan tarvitsevan uudisrakennuksen? Miksi? Kysyn miksi myös siksi, että suunniteltu paikka musiikkitalon takana, Sanomatalon pohjoispuolella on siinä ja siinä, onko se enää keskustaa, ihmisten luontaisten kulkureittien varrella.

Postitalo on upea rakennus. Mielestäni koko Helsingin hienoin. Kirjastona se saisi arvoisensa käytön koko kansan käytettävänä ja kansalle näytettävänä. Varsinaiseksi keskustakirjastoksi nykyinen kymppikirjasto on kuitenkin liian pieni. Kymppikirjaston laajennus todelliseksi keskustakirjastoksi vaatisi kuulemma kaavamuutoksen. Sen vieressä toimii nyt esimerkiksi postimerkkimyymälä ja kahvila; lisäksi rakennuksessa on henkilöstövuokrausfirmaa ties mitä. Miksi tällaisia saa toimia arvorakennuksessa mutta ei kirjastoa?

Ja miksei kaavamuutosta sitten vain tehdä? Siksikö, että vuokraamalla postitaloa yksityisille toimijoille siitä saa paremman hinnan? Kuka saa? Vai onko syynä poliitikkojen halu jättää oma maamerkki miltei paraatipaikalle WAU-arkkitehtuurin muodossa? Jos keskustakirjastolle kuitenkin päätetään tehdä oma uudisrakennus, tehtäköön sitten todellista wau-arkkitehtuuria eikä taas vain yksi surullinen esimerkki postimerkkikaavoituksesta.

Wau, arkkitehtuuria!

Kaupunkisuunnittelulautakunta päästi eilen syntymään tutuin 5-4 –numeroin päätöksen, jossa Katajanokan ranta luovutetaan norjalaiselle grynderille kehitettäväksi hotelliksi. Päätöstä on jo etukäteen puolusteltu sillä, että kaupunki on elävä, ja että uudenlaiselle, rohkeallekin arkkitehtuurille tulee antaa mahdollisuus myös kaupungin paraatipaikalla. Tällaista arkkitehtuuria tavataan kutsua Wau-arkkitehtuuriksi.

Wau-arkkitehtuuriksi kutsutaan sellaista rakentamista, joka erottuu ympäristöstään, muodostaen kontrastoivuudellaan monumentaalisen maamerkin. Wau-arkkitehtuurille voi olla paikkansa, merenrannassakin. Oslon uudesta oopperatalosta tuli jo ennen avajaisiaan (2007) alueen maamerkki; samaten Sydney tunnetaan oopperatalostaan.

Uskon, että sen pahemmin minä kuin moni muukaan ei vastusta sinänsä uusiorakennuksia, eikä kaupunkikuvan muuttumistakaan mitenkään dogmaattisesti. Oslossa uusiorakennus onnistui piristämään rantaviivaa, koska se oli aikaisemmin niin jäsentymätön. Täällä uusiorakennuksen kunniaksi olisi sanottava ainakin yksi ansio: se peittäisi alleen Aallon Enso-Shlectzeitin sokeripalan. Paras ratkaisu kuitenkin olisi - jos Skatalle hotellia halutaan - purkaa Enso pala palalta, siirtää se Espoon uudeksi kaupungintaloksi ja rakentaa tilalle se kaunis talo, joka Skattaa komisti 60-luvulle asti ja tehdä siitä hotelli.

Hotelleja rakennetaan Helsinkiin koko ajan lisää, ja ilmeisesti niille on edelleenkin tarvetta. Nyt kuitenkin on kyse Suomen kansallismaisemasta, Itämeren tyttäreksi mainostetun Helsingin käyntikortista. Skatan rannan ja Kauppatorin yhtenäisen klassisistisen näkymä pirstominen poistaa oikeutuksen kutsua kaupunkiamme Pohjolan Venetsiaksi.

Merenrannalle voi kyllä kokeilla uudenlaistakin arkkitehtuuria. Hotellille mahdollisia paikkoja voisi löytyä Hernesaaresta, Jätkäsaaresta tai Kalasatamasta.
Tämähän ei olisi aivan ensimmäinen kerta kun Helsingin kaupunkisuunnittelijoiden kädet ovat voimakkaampien, näkymättömien käsien sitomat. Aikaisemmat, hyvin tunnetut vastaavat tapaukset ovat tunnetusti johtuneet siitä, että toisena, voimakkaampana osapuolena on ollut valtio; nyt ehdot sanelevat markkinat.

Skatta on sikäli edustava tapaus, että kyse ei ole vain rakennetun ympäristön arvoista ja maisema-arvoista, vaan siitä, millä hinnalla julkista maisemaa voi myydä yksityisille yrittäjille.

Oletan, että hotellin rakennusoikeus tullaan myymään tai maankäyttöoikeus vuokraamaan hyvin kalliilla. Lienee turhaa puhua maisemakulttuurista tai kulttuurihistoriallisten arvojen kunnioittamisesta yhtään mitään, jos tällaisia päätöksiä annetaan syntyä.