Kaupunkisuunnittelulautakunta päästi eilen syntymään tutuin 5-4 –numeroin päätöksen, jossa Katajanokan ranta luovutetaan norjalaiselle grynderille kehitettäväksi hotelliksi. Päätöstä on jo etukäteen puolusteltu sillä, että kaupunki on elävä, ja että uudenlaiselle, rohkeallekin arkkitehtuurille tulee antaa mahdollisuus myös kaupungin paraatipaikalla. Tällaista arkkitehtuuria tavataan kutsua Wau-arkkitehtuuriksi.
Wau-arkkitehtuuriksi kutsutaan sellaista rakentamista, joka erottuu ympäristöstään, muodostaen kontrastoivuudellaan monumentaalisen maamerkin. Wau-arkkitehtuurille voi olla paikkansa, merenrannassakin. Oslon uudesta oopperatalosta tuli jo ennen avajaisiaan (2007) alueen maamerkki; samaten Sydney tunnetaan oopperatalostaan.
Uskon, että sen pahemmin minä kuin moni muukaan ei vastusta sinänsä uusiorakennuksia, eikä kaupunkikuvan muuttumistakaan mitenkään dogmaattisesti. Oslossa uusiorakennus onnistui piristämään rantaviivaa, koska se oli aikaisemmin niin jäsentymätön. Täällä uusiorakennuksen kunniaksi olisi sanottava ainakin yksi ansio: se peittäisi alleen Aallon Enso-Shlectzeitin sokeripalan. Paras ratkaisu kuitenkin olisi - jos Skatalle hotellia halutaan - purkaa Enso pala palalta, siirtää se Espoon uudeksi kaupungintaloksi ja rakentaa tilalle se kaunis talo, joka Skattaa komisti 60-luvulle asti ja tehdä siitä hotelli.
Hotelleja rakennetaan Helsinkiin koko ajan lisää, ja ilmeisesti niille on edelleenkin tarvetta. Nyt kuitenkin on kyse Suomen kansallismaisemasta, Itämeren tyttäreksi mainostetun Helsingin käyntikortista. Skatan rannan ja Kauppatorin yhtenäisen klassisistisen näkymä pirstominen poistaa oikeutuksen kutsua kaupunkiamme Pohjolan Venetsiaksi.
Merenrannalle voi kyllä kokeilla uudenlaistakin arkkitehtuuria. Hotellille mahdollisia paikkoja voisi löytyä Hernesaaresta, Jätkäsaaresta tai Kalasatamasta.
Tämähän ei olisi aivan ensimmäinen kerta kun Helsingin kaupunkisuunnittelijoiden kädet ovat voimakkaampien, näkymättömien käsien sitomat. Aikaisemmat, hyvin tunnetut vastaavat tapaukset ovat tunnetusti johtuneet siitä, että toisena, voimakkaampana osapuolena on ollut valtio; nyt ehdot sanelevat markkinat.
Skatta on sikäli edustava tapaus, että kyse ei ole vain rakennetun ympäristön arvoista ja maisema-arvoista, vaan siitä, millä hinnalla julkista maisemaa voi myydä yksityisille yrittäjille.
Oletan, että hotellin rakennusoikeus tullaan myymään tai maankäyttöoikeus vuokraamaan hyvin kalliilla. Lienee turhaa puhua maisemakulttuurista tai kulttuurihistoriallisten arvojen kunnioittamisesta yhtään mitään, jos tällaisia päätöksiä annetaan syntyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti