Pärjäsin koulussa varsin hyvin yläasteelle saakka oikeastaan tekemättä mitään. Minua auttoi saamani etumatka, jota aloin hankkimaan jo 3-vuotiaasta opittuani vahingossa lukemaan. Lukemisen välillisenä seurauksena veriarvoni olivat välillä anemisella tasolla. Lisäksi kannan edelleenkin tästä muistona kehnoa perustekniikkaa missä tahansa pallopelissä: silloin kun muut pelasivat pihalla futista tai nelistä, minä luin. Pallopelien perustekniikka opitaan lapsuuden pihapeleissä, ja sellaisia en harrastanut, kiitos melkein mihin tahansa mutta erityisesti luonnontieteisiin suuntautuneen kiinnostukseni.
Yläasteella tuli sitten seinä vastaan, kasiluokan ruotsin pistosanakokeen muodossa. Siinä kysyttiin edellisestä kappaleesta kymmentä sanaa. Kahdeksan kohtaa jätin tyhjäksi. Kahteen kohtaan vastasin jotakin. Jääkaappi oli en kylkap (pitäisi olla ett kylskåp) ja adjektiivi "vanha" oli åld. Tämän olin johtanut siitä, että aloin hätäpäissäni assosioimaan, ja muistin ratikkamatkustajakokemukseni ansiosta, että invalidipaikoissa luki "för invalider och åldringar".
Sain kokeesta huonekalun, eli puhtaan nelosen. Se oli elämäni ensimmäinen huonekalu. Tästä sisuuntuneena päätin että tämä ei toistu, ja aloin lukemaan ruotsinsanoja. Tämän seurauksena vain melko hyvästä kasipuolikkaan oppilaasta tuli puolen vuoden aikana hyvä ysipuolikkaan opiskelija. Ruotsin sanojen opiskelusta tuli minulle tapa, joka levisi muihinkin kouluaineisiin.
Sokkikokemus opetti minut opiskelemaan, sillä ymmärsin, että oppimisen eteen pitää tehdä töitä. Det löner sig att studera svenska!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti