Romantiikan ja muutosvastarinnan välinen raja on varmaankin hiuksenhieno, mutta kyllä sen muutoksen huomaa jo tullessa Vironniemelle. Kaikki viimeisen 50 vuoden arkkitehtuuri ei ole absoluuttisesti kelvotonta, mutta kaupunkia ei olla rakennettu itse asiassa toisen maailmansodan jälkeen. Näyttää siltä, että Helsinki on tullut valmiiksi ja kaikki myöhempien aikojen kerrostumat ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita yrityksiä täyttää kartan valkoisiksi läiskiksi jääneitä tyhjiä tontteja.
Helsingin ydinkeskustan lisäksi strategisesti tärkeitä kaupunkimme kasvoja ovat sen käyntikortit eli sen horisontti ja sisääntuloväylät. Kun Helsinkiä lähestyy Porvoosta bussilla, ensimmäisenä tervehtii Kalasatama.
Ei kai tästä ollut varaa tehdä ihan Wau-arkkitehtuuria, ovat muutenkin keskituloisten ulottumattomissa. Mutta kyllä näin keskeisen paikan suunnittelussa pitää asettaa muitakin vaatimuksia kuin kerrosneliömetrimassa ja parkkipaikkanormi. Toivottavasti Kalasataman kasvot kohentuvat alueen valmistuessa, ettei se jää menetetyksi mahdollisuudeksi.
En käytä juurikaan nykyisellään junaa sattuneista syistä: jää nähtäväksi, pääseekö minun elinaikanani täältä Porvoosta Helsinkiin raiteilla. Mutta kaikista muista ilmansuunnista luodetta, Porin suuntaa lukuunottamatta pääsee. Ja silloin ei ole aivan yhdentekevää, millaisen kuvan Helsinki antaa itsestään saapuvaiselle.
Kaikkein pienin kuvassa näkyvä rakennus on Eduskuntatalo. Löydätkö sen kuvasta? On oltava reilu Eduskuntataloa kohtaan, sillä tästä aikaisemmin kaupunkikuvamme yhdestä keskeisimmistä monumenteistamme näkyy tässä vain pieni kulma. Ei se oikeasti ole näin mitätön.
Tällainen talorivi toivottaa tervemenoa pois Helsingistä. Tämä talorivi myös poisti aikaisemmin suoran näkymän keskustasta Kallioon.
Kysymys kaupunkisuunnittelulautakunnalle: miksi olette antaneet tapahtua tällaista? Jos kerran Helsinki halutaan pilata, oltaisiin tehty se edes monumentaalisesti. Nyt Helsingin ydinkeskustasta on tehty yhtä kauhea kuin Oslosta.
On tapahtunut se mitä olen pelännyt jo siitä asti kun kiinnostuin kaupunkisuunnittelusta, 9-vuotiaasta. Silloin otin Hesarista talteen laajan raportin Helsingin keskustasuunnittelun jo siihen mennessä monipolvisesta historiasta, ja aloin ottamaan haltuun kaupunkiani keväällä 1980 heti kun tiesin joutuvani muuttamaan vaaralliseksi monien, myös minun luulemaan Kannelmäen lähiöön 2.7.1980.
Noilla 9-vuotiaana tekemilläni kävelyretkillä tallensin Helsingin liikemuistiini ikuisiksi ajoiksi koska pelkäsin että se minulta viedään, muuttaessani Kantsuun. Oikeamminkin tuolloin minut vietiin Helsingiltä. Nyt on Helsinki viety minulta. Sen ovat vieneet postimerkkikaavoitus, päättäjien päättämättömyys ja rohkeuden puute suunnitella kokonaisuutena, kaupunkikuvaa kunnioittaen. Alvar Aallon monumentaalinen Terassitorikin olisi ollut parempi vaihtoehto. Kyllä Alvari nyt kääntyy haudassaan.
Se, miltä pääkaupunkimme näyttää, kuuluu kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti