Kokousvauvat

Olisihan se ihanaa, jos yhteiskuntamme olisi suunniteltu pienimpiä, heikoimpia ja hitaimpia varten. Sellaisia, jotka yleensä eivät saa sanansijaa yhteiskunnallisessa elämässä. Kuten esimerkiksi työttömät, mielenterveyskuntoutujat, vanhukset, vammaiset ja lapset. Uskon vakaasti, että jos lapset saisivat olla suunnittelemassa esimerkiksi puistoja, ne olisivat paljon kivempia.

Moni suuresti arvostamani ystäväni ja tuttavani tuo pieniä lapsiaan kokouksiin. Sympatiseeraan suuresti heidän pyrkimyksiään: he haluavat, kuten minäkin, ensimmäisessä kappaleessa kuvaamani kaltaista yhteiskuntaa, ja lisäksi sellaista yhteiskuntaa, joka ei rajoita lapsiperheitä sisätiloihin ja ulos yhteiskunnallisesta elämästä. Etenkin naisten tasaveroiselle osallistumiselle yhteiskuntaan tämä on ollut tärkeä juttu: etteivät lapset rajoita osallistumista yhteiskunnalliseen elämään.

Mutta, mutta. Minullakin on lapsi, joka ei aivan vielä niin pitkä aika sitten oli vauva. En olisi suurin surminkaan tuonut häntä kokouksiin, koska hänellä olisi ollut siellä tylsää (tästä olen kirjoittanut lisää, löytyy klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa). Mutta en olisi tuonut häntä kokouksiin siksikään, että hän olisi häirinnyt kokousta.

Politiikassa suunnilleen samanmieliset ajavat tärkeiksi katsomiaan asioita, ja niiden samanmielisten kanssa saattaisi viihtyä myös vapaa-ajallaan tekemässä niitä tärkeiksi katsomiaan asioita. Muistakaamme kuitenkin sosiologi Ferdinand Tönniesiä: kokoukset ovat Gesellschaft-tyyppisiä asiayhteisöjä.

Ojen sujuvan kokoustelun ystävä. Yhteiskunnalliseen elämään osallistuvilla on muutakin elämää kuin kokoukset. Heidän pitää esimerkiksi päästä kotiin perheensä luokse. Siellä, kokouksen ulkopuolella on se Gemeinschaft, yhdessäolo- ja viihtymisyhteisö. Siellä on lastenkin paljon mukavampi olla.

Lapsien tekeminen on valinta, ja kaikkea ei voi eikä tarvitse saada samalla kertaa. Minua kaduttaa kun juoksin sen seitsemässä kaavoitustilaisuudessa ja täytin vaalikoneita kun minulla olisi ollut ainutkertainen mahdollisuus seurata poikani ensimmäistä elinvuotta. No, onneksi otin sen vahingon takaisin seuraavana vuonna. Mutta ei se politiikka nyt niin tärkeää ole etteivätkö kestäisi olla ilman minua sen yhden vuoden, tai sinua. Sinne pääsee kyllä takaisin. Mutta sitä lapsen ekaa vuotta ei saa koskaan eletyksi takaisin.