Kohtuuttomiksi nousseista asumiskustannuksista syytetään esimerkiksi autokohtaisia parkkipaikkoja ja -halleja (ne vasta kalliita ovatkin). Säännönmukaisesti jokaiseen viimeisen 20 vuoden aikana rakennettuun asuntoon, yksiöönkin, on rakennettu sauna, ja jos sinkulla ei ole yksiössä muuten tarpeeksi tilaa, tulee täten varastolle ja sienikuivaamolle hintaa.
Jotkut pitävät osasyynä kalleuteen esteettömyysvaatimuksia, joissa jokaiseen uuteen asuntoon on päästävä pyörätuolilla, syyllistäen samalla liikuntavammaiset ja vanhukset ja samalla unohtaen sen, että jokaisesta meistä tulee melko varmasti joskus vanhus ja mahdollisesti joskus esimerkiksi lonkkaleikkaustoipilas. Vammaiset eivät ole mikään laadullisesti "terveistä" ihmisistä eroava ihmislaji, vaan toiset meistä liikkuvat paremmin, toiset tarvitsevat enemmän tilaa ja aikaa.
Ihmisten elämäntilanteet ja tarpeet myös muuttuvat, ja olisikin sekä järjetöntä että kohtuutonta edellyttää esimerkiksi vaikeasta leikkauksesta toipuvaa myymään asuntonsa toipilasajaksi. Ihmisellä on oikeus kotiinsa, myös vanhana tai äkillisesti vammautuvana.
Yksi unohdettu syytekijä asuntojen kalleuteen on niiden koko. Asunnoille on käynyt kuten autoillekin: ne ovat lapsuudestani siirtyneet yhden kokoluokan ylöspäin. Ennen pieni perheauto, vaikka Ford Escort, on nyt samankokoinen kuin seuraavan luokan perheauto Ford Taunus 70-luvulla.
En vaadi, että jokaisen yksinasujan pitäisi mahduttaa kirjallisuutensa ja musiikkinsa, puhumattakaan kaikista kyseenalaisista muistoista, vanhoista koulukirjoista, piirustuksista ja luentomuistiinpanoistaan, 17 neliöön kuten minä tein. Viihdyin mainiosti kompaktissa töölöläisyksiössäni, joka oli varustettu parvella, keittolevyllä, järjettömän isolla kylppärillä (jossa mahtui mainiosti tekemään kotiviiniä) ja eteisellä, jonne olisi mahtunut perustamaan keilaradan. Se ainoa huone oli nimittäin aika pieni. Mutta koko oma maailmani oli siinä.
Helsingin 75 neliömetrin keskivaatimus on järjetön. Sieltä ei nimittäin puutu vain suuria perheasuntoja vaan nimenomaan sinkkuyksiöitä. Mutta kai tämmöisiin asuntoihin sitten mahtuu vaikka flyygeli, biljardipöytä, poreamme ja kulmasohva, jonne mahtuu kokonainen miesurheilijan ego. Se ego on ainakin 275 cm leveä ja 2 metriä syvä.
Ihmisillä on subjektiivinen oikeus viihtyisään ja omien tarpeidensa mukaiseen asumiseen. Mutta jotain rajaa niillä tarpeilla. Tolkuton asumisväljyys vie myös niukaksi sanottua tonttimaata ja jokaisen neliömetrin lämmittämiseen vaadittava energiakin pitää tuottaa jollakin. Ehkä jokaisen asunnon vakiovarusteeksi tulisikin laitattaa generaattoriin kytketty kuntopyörä ja jokaisen talon katolle aurinkopaneelit. Se olisi vähintä, jota voitaisiin tehdä tämän kerskaväljyyden hyvittämiseksi.
Liian suuret asunnot ovat sekä asunnontarvitsijan taloudellisen ja maapallon ekologisen kantokyvyn kannalta turmiollisia. Jos tavaraa on liikaa nykyiseen asuntoosi, anna sinua enemmän tarvitseville.
2 kommenttia:
Mikä sinä olet kertomaan, mikä on kenellekin sopiva asumisväljyys? Jos itse olit tyytyväinen pieneen yksiöön, hienoa mutta kaikki eivät ole! Ei 75 neliötäkään mikään luksusasunto ole.
Politiikan ei tule olla mikään toiveiden tynnyri, onttoa asiakas-kansalaisten oletettujen toivomusten reflektaatiota, vaan politiikalla on aito mahdollisuus myös ohjailla kysyntää. Vielä tärkeämpää: sillä on mahdollisuus muuttaa ihmisten arvomaailmaa muuttamalla tarjontaa. Ja mikä vieläkin tärkeämpää: tällainen ohjaus on välttämätöntä, jos energian- ja tonttimaan säästö halutaan ottaa vakavasti.
Lähetä kommentti