Heidi Hautalasta tuli populististen juorujen uhri

On tavattoman kornia, että rohkein ja itsenäisin tuntemani poliitikko, Heidi Hautala, katsoi tänään parhaaksi ilmoittaa erostaan, syynä opposition ja median salaliitossa toimittama ajojahti, jossa huhupuheet ovat korvanneet totuuden. Vielä kaksi viikkoa sitten, Heidin vieraillessa Porvoossa puoluevaltuuskunnan mukana, en olisi ikinä uskonut todistavani Heidin ministeriyden viimeisiä hetkiä.

Voi olla, että olen elänyt liian kauan punavihreässä kuplassa, mutta ihan ensin en kyennyt ymmärtämään, mitä oli tapahtunut, vaikka yritin lukea niin monta erilaista versiota kuin mahdollista. Ja kun lopulta minulle alkoi muotoutumaan asiasta edes jonkinlainen käsitys, niin en ymmärrä, mitä ministeri on tehnyt väärin, jos ministerin alainen virkamies itsenäisesti suosittelee valtiojohtoista yritystä olla nostamatta kannetta kansalaisiaan vastaan. Jos ministeri olisi erikseen kieltänyt alaistaan, siitäkin joku olisi nostanut jutun. Heidi oli tilanteessa, jossa suo siellä, vetelä täällä: media, oppositio ja opposition panttivankina oleva osa hallituksesta oli jo päättänyt, että hän on syyllinen, löytyi syytettä tai ei.

Media on näyttänyt jokseenkin yksituumaisesti - ainakin Yle, Hesari ja Iltalehti - päättäneensä, että Heidistä tehdään perussuomalaisen politiikan uhrilammas, politiikan, jossa ensimmäinen juoru on viimeinen totuus. Samaten Heidi tulee todistaneeksi sen, että Suomi on edelleen suomettunut, tai jälleen. Jo aiemmin olen sen tiennyt, että persut ovat suomettuneita, ja ilmeisesti he ovat salakuljettaneet suomettumisen takaisin sisään takaovista myös toimituksiin.

Voi olla, että Heidi on Vihreille mainehaitta ja rasite, mutta en minä halua ainakaan toimia politiikassa siten, että toimintaani ohjaisi väärinymmärretty kansansuosio, jossa Idiots-kisan tyyliin poliitikoille jaetaan virhepisteitä. Ja nämä pisteet jaetaan siten tyylipisteinä: se on hyvin, joka näyttää hyvältä. Ajatelkaa mäkihyppyä, jossa voittajaksi valittaisiin se, joka tekee puhtaimman telemark-alastulon, eikä ilmalennon rohkeudella olisi mitään merkitystä.

Muistan reilun viiden vuoden takaa Eduskunnan lisärakennuksessa pidetyn kaupunkimetsäseminaarin, jonne sain tekstiviestin, että Keskuspuistossa on nähty kaivinkone. Heidi välittömästi keskeytti esityksensä soittaakseen Pekka Saurille, joka pysäytti kaivinkoneet. Sellainen on Heidi: poliitikko, joka ei ole koskaan unohtanut sitä, että puolueet ovat aktivismin välineitä ja politiikka on sen jatke ja että hän on kansaa varten. Kiitos Heidi! Vaikka ensireaktioni voisikin olla jättää koko höskä, niin ethän sinä jätä Suomea huonon populismin armoille? Puolustathan edelleenkin rohkeasti kansalaisten sanan ja toiminnan vapautta?