Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

5.10.2013

Keskuspuisto-blogini muuttuu arkistoksi

Asuessani Talinrannassa, päätin kerran lähteä lenkille Helsingin Keskuspuistoon. Tuolloin heti saavuttuani Keskuspuistoon, näin käytännössä sen porteilla, pari vuotta aikaisemmin vahvistettuun yleiskaavaan sujautetusta Lääkärinkadun nk. kaupunkivilla-alueesta. Huolestuneena otin yhteyttä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastoon, ja kuten blogiani ja toimintaani vähänkin tiiviimmin seuranneet tietävät, loppu on historiaa. Tästä sattumuksesta lähti monimuotoinen aktivoitumiseni kansalaisena; sain kutsun kaavoitustilaisuuteen Meilahden koululle, jossa laitoin liikkeelle nimilistan, jonka pohjalle perustettiin sähköpostilista ja vähän ajan päästä Keskuspuisto-blogi.

Blogin perustamisesta on nyt 8 vuotta, ja alussa blogi toimi samalta pohjalta syntyneen Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeen tiedotuskanavana ja tietovarastona. Nyt kun jo useita vuosia kansalaisliikettä vähän sivusta seuranneena olen voinut tyydytyksellä havaita sen kasvaneen, aikuistuneen ja pärjäävän omillaan, siirrän blogini kansalaisliikkeen arkistoksi, jota en enää aktiivisesti päivitä. Eivät he enää ole blogini varassa, onneksi. Jos ovat koskaan olleetkaan, vaikka pari aktiivia tällaista legendakulttia onkin pitänyt yllä.

Tästä eteenpäin Keskuspuistoa koskevat kannanottoni ja tiedottamiseni tapahtuvat Facebookissa löytyvän Keskuspuisto-ryhmän kautta (tällä hetkellä 134 jäsentä ja määrä kasvaa tasaisesti) ja henkilökohtaisen blogini kautta. Syyt tähän tiedotukselliseen linjanmuutokseen ovat se, että näin tieto tavoittaa suuremman joukon ihmisiä, ja toisena ovat tekniset syyt: Keskuspuisto-blogin tekninen pohja on sen verran muuttunut, että se ei enää ole kovin lukijaystävällinen.

Kiitos kaikille tähän saakka mukanaolleille! Tavataan Facebook-ryhmässä, tässä henkilökohtaisessa blogissani tai jokavuotuisissa Metsän joulurauhan julistuksissa Laaksossa, heti Urheilukadun päässä! Henkilökohtaisesta blogistani Keskuspuistoa sivuavat bloggaukset - niitä on tällä hetkellä 90 - löytää oikean sivupalkin alalaidassa olevasta asiasanahakemistosta.

Facebook-ryhmään pääsee klikkaamalla tämän bloggauksen linkkiä.

Ei kommentteja: