Äärioikeistolaiset ovat olleet kovin huolissaan omasta sananvapaudestaan, joka on yksi, mutta vain yksi vapauden alalaji. Greenpeace ja homot sietäisivät laittaa suunsa heidän mielestään sinne jonnekin. Sananvapauden kiihkeimpien ritareitten mielestä sananvapautta voi käyttää sisällöllisesti melkein millaisten tahansa elähdysten oikeuttamiseen. Mutta auta armias heti jos puolustetaan seksuaali- tai kielivähemmistöjen tai maahanmuuttajien oikeutta samanarvoisuuteen valtaväestön kanssa. Se ei olekaan sallittua. Tämä on käynyt jälleen sangen epäherttaisen selväksi viimeksi Greenpeacen yrittäessä kiinnittää maailman huomiota siihen, että ihminen on osa maailmaa, eikä esimerkiksi päinvastoin.
Sananvapauden puolustajat näyttävät pitävän oikeutta sanoa mitä tahansa tärkeämpänä kuin oikeutta koskemattomuuteen. Sanatkin ovat tekoja, sillä ne voivat julistaa, nimetä, leimata. Kyllä he sen itsekin tietävät, minkä todistaa se, että ovat itse niin herkkiä siitä, ettei heitä saa sanoa rasisteiksi.
Ei tietysti tarvitsisi aina provosoitua kun provosoidaan. Vastustan kuitenkin sellaista politiikkaa, joka perustuu pelkkiin viholliskuvien näkemiseen ja leimaamiseen ja vastustamiseen, ilman ainuttakaan ideaa, saati omaa. Rakentavuutta lienee turha toivoakaan.
Luomisopillekin löytyy puolustajansa. Eikö luontoa saa puolustaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti