Esimerkiksi sienestän, leikin poikani kanssa, luen, katson tv-ohjelmia, kuuntelen musiikkia, käyn termospullon kanssa luistelemassa, jos on talvi.
Tänään lenkillä Holkenissa näin erään pankin laitattamia kuntorastitehtäviä ja laatikon, johon nämä tehtävät voi palauttaa. Olin ymmärtävinäni, että näitä pankkilaisia oli liikkeellä vähän enemmänkin. Kerran näin lenkilläni erään entisen työpaikkani järjestämän soutukilpailun Porvoonjoella.
Minulla on toki tullut hyviäkin ystäviä niissä kymmenissä työpaikoissa, jotka ovat ohitseni kulkeneet elämässäni. Ystävyyden pohjana ovat olleet yhteiset intressit, kuten musiikki, juokseminen tai ympäristönsuojelu, työ on ollut se aksidenssi, joka on saattanut meidät yhteen. Sama pätee kouluihin: on jotenkin vähän julmaakin kohtalon leikkiä sitoa ihmisten kohtaloita toisiinsa vuosikausien mittaiseksi putkeksi, sulkea heitä viisi päivää viikossa samaan huoneeseen kymmenittäin vain siksi, että he sattuvat olemaan samanikäisiä ja asumaan samassa lähiössä. Entisistä koulukavereista on suurin osa karsiutunut matkan varrella pois aktiiviystävistäni. Oikeastaan pidän aktiivisesti yhteyttä vain yhteen. Minulle ei ole kuitenkaan jäänyt tästä koululuokka-nimisestä perversiosta traumoja, toivottavasti ei muillekaan sinne kanssani ahdetuilta.
Onneksi en ole työskennellyt firmoissa. Olen nimittäin kuullut, että tällaista järjestetään erityisesti firmoissa, että naitetaan työpaikan työntekijöitä toisiinsa ja työpaikkaansa, jolloin he saattavat vahingossa pölistä jotakin työpaikkansa kannalta kehittävää ja tuottoisaakin vähän kuin vahingossa seinäkiipeillessään. Olen myös kuullut, että näihin viini- tai keilakerhoihin on käytännössä pakko osallistua, muuten ylennys voi muuttua alennukseksi. Ja kun firmalogiikka valtaa myös "tuottamatonta" julkista sektoria mittauksineen, strategioineen, tulossopimuksineen, henkilökohtaisine lisineen, laatuineen ja tiimeineen, tällaista tehdään välistä myös julkisen sektorin työpaikoissa.
Yhden kerran olen viikonloppuna viettänyt aikaa työkavereideni kanssa, sen järjestämässä futisottelussa jälkipeleineen. On tunnustettava, että ihan hauskaa oli, minua tosin taisi suojella työpuheilta se, että en edustanut kyseisen työpaikkani substanssintekijöitä vaan tukipalveluita.
Viikonloput ovat olemassa siksi, että ihmisillä olisi edes joskus aikaa itselleen ja perheelleen, tehdä jotakin rakkaittensa kanssa, vaikka se rakas sitten sattuisi olemaan oma itse. Mitä vähemmän ohjelmoitu viikonloppu on, sitä rentouttavampi se on, ja siksi en näe ajatusta mökkienkään omistamisesta kovin haluttavana siksi, että jonnekin pitää säntäillä perjantaina matelemaan ruuhkiin niin kiireesti että työpäivä pitää lopettaa ennen kuin se edes loppuu. Viikonloppuisin ihmiset myös latautuvat työtään varten, uusintavat työvoimansa, mihin tarvitaan mahdollisimman onnistunut irtiotto palkkatyön säätelemästä arjesta. Viikonloput ovat vähän niinkuin minilomia, ja ne ovat onnistuneita silloin kun tietokoneiden salasanat on unohdettu. Myyn sille työpaikalleni, jonne nyt satun kulloinkin työpanokseni myymään, työpanokseni ja vain sen. En vapaa-aikaani tai henkilöäni. Capito?
Tänne menen viikonloppuisin silloin kun ehdin ja jaksan. Holken. Siellä sielu ja mieli puhdistuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti