Lukiessani kuolinilmoituksiin ja hautakiviin präntättyjä ammattinimikkeitä, reaktioni on epäusko ja huvittuneisuus. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, emäntä, kraatari, kraateri, räätäli.
En ole koskaan määrittänyt omaa olemustani titteleiden kautta, ehkä siksi että niitä on ollut niin paljon, vaikka onhan minusta moneksi. Kuten: jakaja, keittiöapulainen, toimistoapulainen, siivooja, hautausmaatyöntekijä, virkamiesharjoittelija, opintosihteeri, tutkimushaastattelija, asiantuntija, toimialasihteeri, sihteeri, näyttelysihteeri, tutkimusapulainen, tuntiopettaja, projektitutkija, projektin vetäjä, koulutussuunnittelija, suunnittelija, työpajakoordinaattori, luokanopettaja, aineenopettaja, projektikonsultti (project consultant), osastonsihteeri, toiminimi Michael Perukangas.
Näissä töissä minulla on ollut näiden titteleiden ohessa, sisällä, sivussa ja lisäksi sellaisia rooleja kuin pienryhmäohjaaja, valvoja, fasilitaattori tai yhdyshenkilö.
Koska persoonani ei tyhjene palkkatöihini, on syytä mainita, että olen ollut myös sihteeri, taloudenhoitaja, opintovastaava, kulttuurivastaava, tutor, varatilintarkastaja, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja, puhumattakaan tykkimiehestä, siviilipalvelusmiehestä, siviilin tykkimiehestä ja (varusmies)toimittajasta. Puhumattakaan siitä, että olen myös mies, isä, kuluttaja, kansalainen, suomalainen ja eurooppalainen mutta ennen kaikkea, ihminen.
Puhumattakaan siitä, että olen (ainakin ollut) jatko-opiskelija kaupunkitutkimuksessa ja samfunnsgeografin ylimääräinen opiskelija. Pidän itseäni kaupunkitutkijana, semiootikkona ja kulttuurintutkijana, ja nämä asenteeni vien mukanani kaikkialle, roskikseenkin. Sosiologi olen kuitenkin ihan varmasti ihan aina, paitsi että olen tietenkin myös valtiotieteiden maisteri. Sitä ennen olin valtiotieteiden ylioppilas, jonka mummorukkani tolkuttamista tolkutettuani oppi että minusta ei tule filosofian maisteria vaan calt yo. Jonkin aikaa olin myös tuleva valtiotieteiden kandidaatti.
Nyt varmaan ymmärrätte, että painin epätoivossa yrittäessäni ratkaista sitä, minkä tittelin panen kuntavaalijulisteeseen. Sosiologi olen siis aina, vaikka eivät mahdolliset äänestäjäni, niitä, joita kohtaan esimerkiksi Porvoon sairaalan kirurgian poliklinikan luukulla, minua tästä tunnistakaan. Taitaapa jopa tämä titteli harhauttaa heitä.
Osastonsihteerikään en kuitenkaan ole siinä mielessä että se olisi ammattini. Ammattiin kasvetaan joko ammatillisen koulutuksen, pitkällisen samastumisen ja pitkäaikaisen kokemuksen kautta, mieluiten näiden kaikkien. Ammatti ei ole se, mistä ihminen kantaa leipänsä kotiin, enkä tarkoita Elantoa.
Ihan varmasti olen aina myös aktivisti, mutta helsinkiläisestä vihreästä moniala-aktivistituttavastani, joka todella jos kuka olisi tämän tittelin ansainnut, tiedän sen, ettei se kelpaa keskusvaalilautakunnalle. Luulevat sen varmaan tarkoittavan joko kettutyttöä tai autopommien virittelijää.
Ehdotukset identiteettikriisin ratkaisuiksi otetaan vastaan. Parhaan ehdotuksen tarjoaja saa keskeisen sijainnin vaalityössäni. Ainakin yksi tuoppi on tarjolla Paahtimolla tai Sohossa, säävarauksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti