Much ado about nothing-tyhjää työtä nyhjästä?

Oman kokemukseni perusteella kymmenistä työpaikoista ja töistä uskallan yleistää: useimmissa töissä olennaisimman ehtii tekemään noin kahdessa tunnissa per päivä. Muu aika kuluu huomaamatta, kahvitellessa, lounastaessa, työpaikkasosialiseeratessa, Facebookissa, lukiessa sähköposteja, raportoidessa, kehittäessä ja reflektoidessa oman työn tuloksia. Mihin kaikkeen muuhun kuin työhön työaikaa voi käyttää, siitä lisää alla: http://perukangas.blogspot.fi/2012/04/tyopaikkasosiaalisuudesta.html

Tämä yleistys siis työkokemukseni perusteella; tästä tarkemmin oheisen linkin alla: http://perukangas.blogspot.fi/2012/07/ei-ammattia-ei-identiteettia.html

Kokemukseni pätee ainakin julkiseen hallintoon, kaiken tehostamisen jälkeenkin, tutkimukseen, kansalaisjärjestöissä tehtävään työhön. Ei, en todellakaan halua sanoa, että nämä alat pitäisi nitistää tehottomina, etteivät tutkijat, virkahenkilöt ja järjestötyöntekijät tuottaisi paljonkin arvokasta. Kyse lienee yleisinhimilliseen fysiologiaan kuuluvista piirteistä: ihminen kyennee olemaan tehokkaimmillaan parisen tuntia vuorokaudessa. Minulla ensimmäinen kuntohuippu asettuu johonkin klo 9 ja 10.30 välille ja toinen jonnekin klo 13 ja 15 välille. Ainakin silloin kun on kyse näyttöpäätetyöskentelystä - mitä nykyään ainakin virkamies-, tutkijan- ja järjestötyökin paljolti ovat, valitettavasti hoitotyökin - ihmisruumiin sietokyky asettaa rajansa. Ei ole silmille terveellistä tuijottaa ruutua, käsille terveellistä naputella ja selälle terveellistä istustella kaikki päivät.

Tietenkään ei kaikkea työtä voi ulkoistaa. Ei esimerkiksi kahdeksaa lähiopetustuntia saa millään matemaattisella supistustoimenpiteellä kutistettua kahteen, eikä täydellinenkään automatisointi voi kutistaa inhimillistä työpanosta teollisuudessa nollaan, sillä pitäähän jonkun nappia painaa, ja pitäähän jonkun ne härpäkkeet keksiä. Puhumattakaan siivoojista ja hoitajista, vaikka nyt onkin keksitty robotti-imureita, ja vaikka hoitajien työajasta tarpeettoman paljon meneekin THL:n vaatimusten täyttämiseen.

Kyseessä on kollektiivinen tabu. Ei kukaan halua myöntää sitä, että hän käyttää työaikansa tehottomasti. Kaikkien töiden piilo-opetussuunnitelmaan kuuluu taito naamioitua mahdollisimman tärkeän näköiseksi, klikkailla muita ikkunoita feisbookin päälle. Mutta ei syytöksiä tehottomuudesta tarvitse ottaa itseensä: kyseessä on systeemitason häiriö. Ei sinun, minun tai kenenkään muunkaan tarvitse vilkuilla olan yli ja olla huolestunut juuri omasta työpaikastaan. Ei sinua tai minua voida tehottomina yksilöinä saneerata pois, tai ainakaan pidä, sillä ylipäätään työelämässä on valtavasti tehostamisen varaa. Uskoisin, että vika on ainakin maanosanlaajuinen; Eurooppa ei pärjää alkuunkaan Itä-Aasialle tai Pohjois-Amerikalle, mitä tulee työn tuottavuuteen.

Nämä ajatukset herätti Leo Straniuksen bloggaus jonkun tuottavuus- ja downshiftausgurun kirjoitelmista. Leon blogiin voi tutustua allaolevasta linkistä:
http://leostranius.fi/2012/07/timothy-ferris-4-tunnin-tyoviiikko/#more-7002

Koska työn tuottamattomuudesta ei yksittäisiä työntekijöitä voi vaatia verolle, en kehoitakaan ketään yksipuoliseen downshiftaukseen. Jos on varaa lyhentää työpäivää ja työnantaja mahdollistaa tämän, niin kaikin mokomin. Voi sen aikansa käyttää muuhunkin kuin työkahvihuonetuppervaaraukseen. Vaikkapa vapaaehtoistyöhön tai oman työkyvyn, ammattitaidon (tai yleissivistyksen) parantamiseen.

Jos työtä haluttaisiin tehostaa, silloin näyttöpäätetyötä ei pitäisi lisätä vaan tuntuvasti vähentää, ja työpaikkavenyttelyn ja työaikaisen jumppaamisen mahdollisuuksia tukea. Ei siihen niin paljoa tarvittaisi: ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassani oli käytävällä puolapuut, joissa voi suoristella itseään. Toinen tapa tehostaa työtä on antaa ihmisille työrauha rationalisoimalla sääntömääräisiä kokouksia, vähentämällä erilaisia työryhmiä ja luottaa siihen, että työntekijä osaa itse priorisoida oman ajankäyttönsä.

Toki tiedän omastakin kokemuksistani, että monissa töissä työnkuva on sen verta epäitsenäinen, ettei priorisointi ei ole mahdollista,  jos toimenkuvana on esimerkiksi kassa tai sihteeri/assistentti. Tällöin ei downshiftaaminenkaan ole taloudellisista syistä mahdollista.