Minna Liminka-niminen IT-alan henkilöstöpäällikkö kirjoitti, että työpaikkakiusaamisessa saattaa joskus olla kyse siitä, että henkilö tuntee olonsa kiusatuksi esimerkiksi siksi, että hän on onneton koska hän tekee väärää työtä. Olen ihan samaa mieltä. Minulla on kokemusta marttyyreista sekä marttyyriudesta, enkä suosittele sitä kenellekään. Marttyyrit saavat koko yhteisön näyttämään kiusaajilta, jolloin kysymys saattaa herätä, onko muna ennen kanaa.
Tosin ei tämä Limingan paljastus ainakaan lohduta sellaisia, jotka sattuisivat epäilemään olevansa väärässä työssä. Epäilisin että pikemminkin päinvastoin, vahvistus tälle epäilylle lisännee vain turhautuneisuuden tunnetta.
Niin sanotut huippuosaajat - joiden kanssa Minna Liminkakin kenties työskentelee - kyllä ovat siinä onnellisessa asemassa, että he ovat työpaikkakierron sisäpuolella. He voivat vaihtaa työpaikkaa. Mutta ulommilla renkailla tämä on vaikeaa ellei mahdotonta. Tämä johtuu kahdesta syystä: työttömyyden stigmasta ja työttömyyden aiheuttamasta taloudellisesta epävarmuudesta. Niin kutsutulla ei-huippuosaajalla ei ole varaa jäädä työttömäksi, kun taas niin kutsutuilla osaajilla taas on varaa pitää jopa epävirallisia palkattomia sapattikuukausia, koska palkka on usein sen verta iso.
Työpaikkakiusaamisen lisäksi on myös työelämän kiusaamia, esimerkiksi sellaisia, jotka eivät voi vaihtaa työpaikkaa koska sellaista ei ole tai jotka eivät voi hypätä oravanpyörästä koska eivät edes ole päässeet sinne. Tai joutuneet. Kirjoitin äskettäin otsikolla Ei enää niin nuoret nuorisosyrjäytyneet ystäväni ehdotuksesta, jossa estettäisiin työpaikan vaihto muissa kuin perustelluissa tapauksissa. Näitä perusteluja voivat olla muuttuvat elinkustannukset tai kiusatuksi tai muuten sairaaksi tuleminen. Tämän ystäväni mielestä - joka muuten on korkeasti koulutettu mutta jonka kohdalla huippuosaajaliturgia kuulostaa pilkalta, kaikella kunnialla ystävääni kohtaan - paras ja ehkä ainoa keino murtaa huippuosaajien monopoli huonosti vetävillä työmarkkinoilla olisi tämä ystäväni ehdotus, jossa systemaattisesti suosittaisiin työttömiä ja muista syistä työmarkkinoilta syrjäytyneitä suorittamalla jo töissä olevien diskriminointia. Alan yhä enemmän miettimään, että tässä ystäväni ehdotuksessa saattaisi olla jotakin järkeä.
Minna Limingan kirjoituksen pääsee lukemaan klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti