Moni toisen kotimaisen kielen eli siis niin sanotun pakkoruotsin vastustaja perustelee vastustamisensa sillä että heidän mielestään ihminen ei voisi oppia montaa kieltä ja että yhden kielen osaaminen olisi pois muista kielistä. Asia on tismalleen päinvastoin.
Poikani on oppinut alusta alkaen kolmikieliseksi. Silti hänellä on yksi mieli, vaikka monta kieltä. Hän on ollut alusta asti hyvin looginen kielenkäyttäjä: hän itse käsitteellistää kielenkäyttötilanteensa "pappa's språk (suomi), mamma's språk (ruotsi) ja barnehagespråk (norja). Norja on siis kieli, jota puhutaan päiväkodissa, ruotsia äidin ja tämän läheisten ja suomea isän (siis minun) ja tämän läheisten kanssa. Joskus hän vielä erikseen varmistaa, että tuleeko se ja se hänen tapaamansa ihminen puhumaan pappa's språkia.
Poikani on oppinut pienestä pitäen hyvin luovaksi kielenkäyttäjäksi. Hän rakastaa kielellä leikittelyä, ja kasvaessaan hän on oppinut jo koettelemaan tyylilajien rajoja, koska hän on oppinut sen, että on erilaisia kielenkäyttötilanteita ja että ihmiset puhuvat eri kieliä, monet jopa useita. Jos tämä onnistuu 4-vuotiaalta, ei se voi olla liikaa vaadittu aikuiseltakaan. Kai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti