Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

16.3.2012

Työelämän vertikaalinen moniosaaja

Yksi monista työpaikkahaastatteluissa vastaantulevista kysymyksistä, johon pitää ottaa kantaa, on se, pyrkiikö työnhakija hahmottamaan työnantajansa koko toimialan, sen kehitysmahdollisuudet ja haasteet tai edes työnantajansa toiminnan sen koko laajuudessaan, siis sen, mihin oma, välitön, päivittäinen työnkuva liittyy työnantajan toiminnan kokonaisuudessa.

Pätkätyöläinen, jonka elämä on jatkuvaa työnhakua, pyrkii toki parhaimpaansa. Hänhän tietää monesta asiasta pikkuisen. Realistisinta kuitenkin on se, että pätkätyöläinen yrittää ottaa haltuun rajallisessa ajassa oman työnkuvansa villakoiran ytimen: mitä hän itse on oikein tässä tekemässä?

Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmästä tiedän vähemmän, sitä paremmin ymmärrän myös että se on aika vähän. Mitä ilmeisimmin itsesuojelullisena vastareaktiona pyrin ottamaan haltuun nimenomaan oman työni mahdollisimman hyvin, enkä halua edes kuvitella voivani toimia eri alojen asiantuntijana. Työnantajani toiminnan kokonaisuuden ymmärtäminen tulee oman työn sivutuotteena, jos se ehtii tulla. Olen kyllä tehnyt monenmoista, ja joskus jopa yhden ja saman työn puitteissa minulla on saattanut olla monta roolia, mutta kuitenkin yksi työnkuva kerrallaan, oli sitten kuinka monipuolinen hyvänsä. Olen työelämän vertikaalinen moniosaaja, horisontaalisuutta ei ole realistista pyytää.

Ei kommentteja: