Keille ovat uudet asunnot?

Hesarissa tässä yhtenä päivänä ihmeteltiin sitä, kenellä on varaa Helsingin vanhojen lähiöiden täydennusrakentamiseen. Kirjoittaja epäili, että hänen oman kotilähiönsä Myllypuron uudisperheasuntojen hintapyyntö asettuisi 300 000 euron tietämille. Tästä en tiedä, mutta otetaan muutamia esimerkkejä nykyisestä kotikaupungistani.

Kun keväällä hankin puolisoni kanssa en uudis- vaan vanhusasunnon Porvoosta, siitä koituu kahdelle ihmiselle vastikkeineen 1200 euron kuukausittaiset asumiskulut siten, että nämä kulut olisi nitistetty pelkäksi vastikkeeksi juuri ja juuri laskennalliseen eläkeikään mennessä.

Uusiakin asuntoja kuitenkin tarvitaan, ainakin muuttovoittoalueilla. Mitä sitten Porvoosta on tarjolla ihmisille, joilla on 1-2 lasta, jollaisista ikäisistäni nelikymppisistä normatiivinen enemmistö koostuu?

No, esimerkiksi Porvoon Länsirantaan on rakenteilla mitat täyttäviä kolmioita ja neliöitä (kas kun ei kuutioita!), joiden hintapyynnöt asettuvat välille 320 000 - 400 000 euroa. Linnankoskenkadulle rakennettavan uudiskorttelin vastaavat asunnot ovat hintaluokassa 420 - 480 tuhatta. Omalla lyhennysohjelmallani - olettaen näiden uudiskohteiden yhtiövastikkeen samansuuruiseksi kuin minulla - kuukausieräksi tulisi 1900 - 2700 euroa, eli noin 50 - 70 % kotitalouden käytettävistä nettotuloista menisi pelkkään asumiseen. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin minimiesimerkissä asumiseen kuluva kuukausikulunki on lähes samansuuruinen kuin bruttopalkkani. Kulutuksesta tai muista investoinnista tässä ei olla vielä päästy puhumaan mitään. Harrastuksista tai matkusteluista puhumista tässä ei edes kannata aloittaa.

Yhtälö on taloudellisesti ja inhimillisesti kestämätön. Ja tällaisia hintoja pitäisi sitoutua maksamaan vielä asunnoista, joita ei ole vielä edes nähnyt ja joiden ambienssista, tunnelmasta, tuoksusta, tilavaikutelmasta ja valo-varjo -asetelmasta ei voi olla mitään käsitystä? Asunnoista, joita on kaikessa kiireessä hosuttu ympäri vuoden jättäen niiden eristeet suojaamattomina homehtumaan tienposkeen?

Jos kaksi korkeakoulutettua ei näitä uudiskohteita osta, ketkä niitä sitten ostavat? Huippuosaajat, ne, joista kunnat kilpailevat? Uudiskohteet eivät siis ole ratkaisu keski-ikäisen ja keskiluokkaisen normiveronmaksajan asuntojen tarpeeseen.



Uudis"kohteita" Porvoon "keskustassa" alueella, joka sijaitsee 3 km Porvoon keskustasta.

Kaupunkimetsäliike laajeni Porvooseen

Kaupunkimetsäliike on laajentunut Porvooseen. Tähän ei tarvita mitään perustamiskokousta eikä yhdistyksen muutosilmoitusta, koska kyse on epämuodollisesta kansalaisliikkeestä, ei yhdistyksestä.

Mikä on Kaupunkimetsäliike? Sen "perustivat" (sitaateissa koska kyse on epämuodollisesta kansanliikkeestä) n. 6-7 vuotta sitten omasta elinympäristöstään huolehtivat asukasaktiivit eri puolilta Helsinkiä. Alussa mukana olivat Vuosaaresta Pro Mustavuori, Pro Uutela ja Meri-Rastilan rantametsien puolesta -liikkeet, Myllypuron metsän puolesta, Laajasalosta Pro Stansvik ja Pro Kruunuvuori sekä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeet, ja sittemmin vastaavia liikkeitä on perustettu muuallekin pääkaupunkiseudulle, kuten pro Friisinkallio.

Kun mennään - tai tullaan, näkökulmasta riippuen - pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, koko kaupunkimetsien "ontologia" muuttuu. Täällä Porvoossakin toki kaupunkimetsien hoitoon liittyy samantyyppistä kiistaa kuin Helsingissä, mutta täällä ominaispiirteenä ovat villieläimet ja niiden aiheuttama mahdollinen "uhka" ihmisille ja lemmikkieläimille aiheuttamat vaarat. Täällä on esimerkiksi ajoittaisia ilveksiä ja yksi pahamaineinen metso.

Porvoossa osaa kaupunkimetsistä hoidetaan talousmetsinä, ei vain talousmetsien kaltaisesti kuten Helsingissä. Voi siis olla että kesken lenkkipolun törmää työkoneisiin. Täällä myös metsästetään kaupunkimetsissä. Helsinki lienee Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen siinä, miten paljon siellä on kaupungin ylläpitämiä ulkoilureitistöjä ja liikuntafasiliteetteja. Niitä kaipaisi tänne Porvooseenkin lisää, lenkkipolkuja ja jumppatelineitä.

Porvoon näkökulmasta Kaupunkimetsäliikkeellä on tehtävää ainakin kaupungin laajimman ja suosituimman ulkoilumetsän Humlan reunaa nakertavan Toukovuoren asuinalueen kaavoituksen vahtimisessa. Siellä yhtenäinen ulkoilureitti silvotaan joukkoliikennekadulla, ja lisäksi metsää menee. Lisäksi on keskusteltu henkilöautoliikenteen salliminen samaisella joukkoliikennekadulla. Asiasta löytyy lisää vanhemmissa bloggauksissani viime lokakuulta; kuvallinen reportaasi löytyy klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Kaupunkimetsät ovat yleistettyjä lähipuistoja

Paikallisaktivismille on aina tyypillistä, että siinä on vain muutamia harvalukuisia keskushahmoja, oli sitten kyse lähimetsän tai lähikoulun puolustamisesta. Se on aivan luonnollista, vaikkakin paikallisaktivismi on yleensä vapaamuotoista; keskushahmot eivät ole ”kansanjohtajia” sanan varsinaisessa merkityksessä, koska vapaamuotoisella liikkeellä ei tietenkään ole hierarkiaa eikä organisaatiota saatikka institutionalisoituneita toimintamalleja ja -prosesseja.

Kansalaisliikkeiden keskushahmot ottavat vahvan roolin (tai usein, heille lankeaa vahva rooli), koska yleensä heillä on aikaa, tietoa ja he jaksavat; tietenkin he ovat useimmiten alueen asukkaita, vaikka eivät välttämättä. Nämä ”keskushahmot” myös syystä tai toisesta kokevat, ettei heillä ole menetettävää, paitsi heille rakkaat viheralueet.

Esimerkiksi Ei enää palaakaan Keskuspuistosta –liikkeen yhtenä keskushahmona olen ollut minä (ensin Munkkivuoresta, sittemmin Kannelmäestä käsin), vaikka liikkeen ydin oli alunperin vastustaa kaavoitussuunnitelmaa Laaksossa. Liikkeen alueellinen hajaantuminen on lisännyt liikkeen referentiaalisuutta ylialueellisesti: nyt kyse on kansalaisliikkeestä, joka vastustaa Keskuspuiston pilkkomista kaikilta sen kulmilta.

Kyse ei kuitenkaan ole vain yksittäisistä poikkeuksista ja poikkeusyksilöistä. Tietenkin suuri osa kaupunkilaisten paikkasidonnaisista käytännöistä on hyvin paikallisia: ihmiset ulkoiluttavat koiriaan lähialueilla ja usein he käyvät lähikaupoissa ja lähikouluissa. Ja tietenkin kaupunkilaiset usein tuntevat lähialueensa parhaiten. Mutta kuitenkin kaupunkilaisten paikkasidonnaiset käytännöt usein ulottuvat omaa välitöntä asuinpiiriä kauemmaskin. Monella on intressejä alueisiin esimerkiksi entisenä asukkaana, jolla on lukkarinrakkautta sekä pysyviä sosiaalisia siteitä alueeseen. Siteet voivat olla myös toiminnallisia esimerkiksi hiihtäjänä, lintubongarina, palstaviljelijänä, yrittäjänä, paikallisyhteisön hyväksi työskentelevänä, työmatkapyöräilijänä...

Esimerkiksi Mustavuoren, Keskuspuiston, Laajasalon luontoalueiden ja Myllypuron metsän kohtalo huolettaa kaikkia Kaupunkimetsäliikkeessä toimivia, riippumatta siitä, missä he asuvat. Liike syntyi siksi, että useat viheralueista kiinnostuneet helsinkiläiset jakoivat yhden peruslähtökohdan. Tämä peruslähtökohta oli tunnustaa viheralueiden itseisarvo, joka on riippumaton yksilöllisistä esimerkiksi paikkaan ja henkilökohtaisiin toimintamalleihin sidotuista tekijöistä.

Itseisarvoja voivat olla esimerkiksi luontoarvot tai yleinen käyttöarvo yleisesti käytettynä ja/tai alueellisesti tärkeänä virkistysalueena. Yleistä käyttöarvoa voi ”mitata” esimerkiksi käyttäjien määrällä, käyttötapojen moninaisuudella tai käyttötapojen alueellisena levinneisyytenä: kuinka kaukaa alueelle tullaan? Tässä katsannossa esimerkiksi Mustavuori ja Keskuspuisto ovat yleisesti tärkeitä viheralueita, joiden käyttö (paitsi luontoarvot) tekevät niistä itseisarvoisen tärkeitä.

Tällaiset alueet tulisikin suojata kansallisen kaupunkipuiston statuksella, mistä ilokseni Pekka Haavisto tekikin aloitteen viime valtuustokauden loppupuolella. Haaviston mallissa lähtokohtana oli merellinen Helsinkipuisto, jota mieluusti laajentaisin esimerkiksi Kaupunkimetsäliikkeen kansanäänestysaloitteen karttapohjan osoittamalla tavalla, kattamaan kaikki sellaiset virkistysalueet, joilla on edes kohtalaista merkitystä koko kaupungin mittakaavassa tai joilla on alueellisesti erittäin suuri merkitys.

Tätä käsitystä tukee myös viimeksi hyväksytty Yleiskaava 2002, jossa osoitettiin alueellinen viheraluetasapaino tai pikemminkin poikkeukset tästä tasapainotilasta, todeten, että viheralueilla on erityisen suuri alueellinen merkitys niillä alueilla, joilla on viheralueita suhteellisen pieni osuus maapinta-alasta. Vielä tarkemmin Yleiskaava jatkoi tästä, että erityisesti viheralue-epätasapainosta kärsii kantakaupunki, erityisesti itäinen kantakaupunki.
Virkistyskäytössä olevia viheralueiden kaksi ääripäätä ovat lähipuistot ja kaupunkimetsät, jotka lisäksi ovat aina joidenkin lähipuistoja. Mustavuori ja Keskuspuisto ovat kaupunkimetsiä, jotka ovat lisäksi yleistettyjä lähipuistoja.

Happamia, sanoi vihreä demareista

Kävin vaalipäivän aattoaamuna Kannelmäen Prismassa ostamassa ruokaa lauantaiksi. Itse en paha kyllä ehdi siitä nauttimaan vaalityöntakia, paitsi greipistä, joka odottaa minua huomisaamuna.

Happaman mutta ah niin pirteän greipin lisäksi minua odottaa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilan hymyilevät kasvot. Hänen vaaliesitteensä oli juuttunut greippini hintalapputarraan kiinni.

Ihmisestä kertoo paljon hänen käyttämänsä verbit. Hänen mottonsa "Rakennetaan hyvä Helsinki kaikille" on hyvin kuvaava. Hänen johtamansa kaupunkisuunnittelulautakunta on nimittäin rakentanut. Ei ehkä aivan Yleiskaavan lähetyskäskyn verran, mutta laatu korvaa määrän, ja parhaille paikoille on tulossa lisää: Kruunuvuorenrantaan, Mustavuoreen, Myllypuron metsään ja Lääkärinkadulle.

Lapsuudessani joulun alla huonekaluliikkeillä oli tarjouksia, joissa sai kinkun kaupan päälle ostettuaan sohvan. Nyt tällaiset kytkykaupat kuulemma on kielletty, mutta ei siltä näytä. Haluan nauttia greippini ilman demareita, kiitos!

Myllypuron puisesta kaupunkikylästä

Allaoleva perustuu blogissani Myllypuron metsän puolesta julkaistuun materiaaliin. Blogiin pääsee klikkaamalla otsikkoa sekä linkkilistan kautta.

Seuraava kappale on ote kaavoituskatsauksesta:

Myllypuron voimalaitostontin pohjoisosaan suunnitellaan kaupunkimaista pientaloaluetta, jonka länsireunaan tulee mahdollisesti myös kerrostaloja. Kehä I:n Myllypuron liittymän itäpuolelle suunnitellaan toimitilaa ja osittain asuntoja. Ranckenintien sekä tulevan Lallukantien ympäristöön suunnitellaan pientalorakentamista. Myllypuron laakso säilyy pääosin puistona. Kaavaehdotus valmistuu vuonna 2008. Alueelle tulee noin 1500-2000 uutta asukasta ja noin 500 työpaikkaa.

Kaupunginhallituksen kannanoton mukaan:
"Adressia on myös kerätty siten, että se on ollut mm. Itäkeskuksen kirjastossa esillä Etelä-Suomen metsiensuojelua koskevan adressin yhteydessä ilman, että ohessa oli mitään informaatiota siitä, mitä Myllypuron alueelle ollaan todellisuudessa suunnittelemassa."

Tarkoittaako kaupunginhallitus siis sitä, että kaavaluonnoksesta tiedottaminen on asukkaiden vastuulla, eikä esimerkiksi kaupungin, joka on delegoinut tehtävän kaupunkisuunnitteluvirastolle, joka on kutsunut aluetta harhaanjohtavasti Vartiokyläksi? Jos Kaj toteaa, että kaavakuulutuksessa ollaankin käytetty oikeaa kaupunginosanimeä, alueen kutsuminen Vartiokyläksi on sama kuin jos kutsuttaisiin Soukkaa Espoonlahdeksi.

Seuraavassa kohdassa tullaan myöntäneeksi, että kohde ei ole merkittävä ratkaisu Helsingin sanottuun asuntopulaan, vaan tosiasiassa tärkeä metsäalue uhrataan "pilottikokeilun" koelaboratorioksi, jotta voitaisiin vastata jo alun alkaenkin kyseenalaiseen pientalorakentamisen tarpeeseen, tai ainakin osin väärintulkittuihin lapsiperheiden tarpeisiin, ja lisäksi osin väärintulkittuun hyvien veronmaksajien tarpeeseen:

"Kohde on merkittävä pientalorakentamiskohde Helsingissä, eikä sitä voi verrata esimerkiksi satamalta vapautuvien alueiden rakentamiseen kantakaupungissa. Myllypuron pientaloalue vastaa nimenomaan siihen erittäin suureen kysyntään, joka pientalotonteista Helsingissä on tällä hetkellä. Rakentamisalueen maapinta-alan pienentäminen ja kerrosalan korvaaminen korottamalla rakennuksia esimerkiksi Ratasmyllyntien varressa ei vastaa niitä tavoitteita, joita tämän alueen rakentamiselle on asetettu. Alue ei olisi enää houkutteleva pientaloalue"

Rakennusteollisuus RT ry:n tuoteteollisuusjaoston betoni- ja rakennusmateriaalitoimiala ja muurattujen rakenteiden ryhmä on toimenpidepyynnössään pyytänyt Kilpailuvirastoa tutkimaan, onko puuteollisuuden saamilla valtion tai kunnan myöntämillä julkisilla tuilla kilpailua rajoittavia vaikutuksia sekä tekemään tarvittaessa aloitteen julkisten kilpailunrajoitusten kilpailua vahingoittavien vaikutusten poistamiseksi ja puuttumaan julkista tukea saavan teollisuudenalan, puurakentamisen, markkinahäiriötä aiheuttavaan toimintaan.

Lisäksi toimenpidepyynnössä otetaan esille ns. pilottihankkeiden tukeminen sekä kaavoituksen kytkeminen tietyn rakennusmateriaalin käytön edistämiseen. Pilottihankkeilla tarkoitetaan suuria hankkeita, joiden avulla pyritään luomaan sellaisia yhtenäisiä laajempia kokonaisuuksia, että niiden yhteydessä voidaan myös tukea tietyn rakennusmateriaalin käyttöä.

Lausunnossa vapaasti referoiden todetaan mm. että on kyseenalaista määrätä kokonaiselle alueelle rakennettavien rakennusten julkisivumateriaali, koska taustalla voi olla kilpailua vääristävä poliittinen motiivi; kyse voi olla valtion puunkäytölle annettavasta erityistuesta. Lisäksi rakennettaessa tulisi ajatella myös kuluttajan eli asunnonostajan etua; käytettävä materiaali ei saisi vaikuttaa asuntojen hintakehitykseen epäsuotuisasti.

Myllypuron metsä uhrataan niinsanotulle pilottikokeilulle, joka ei edes ole pilottikokeilu. Hanketta on perusteltu yleisellä edulla; paitsi sillä, että näin saadaan pieneltä osalta helpotettua Helsingin sanottua asuntopulaa ja taattua Myllypuron palvelutason tuomalla lisää asukkaita, myös kokeilemalla kokonaisella alueella "uudentyyppistä" rakennustapaa, puusta rakennettua kaupunginosaa. Kuitenkin Kannelmäessä rakennettiin jo 70-luvun puolivälissä Kannelkylä, joka on kokonaan puusta.

Kun yhtä elinkeinoa - metsäteollisuutta - subventoidaan poliittisin päätöksin, tukemalla samalla alan työllisyyttä, samalla saatetaan lyödä korvalle niitä, jotka toivovat saavansa kohtuuhintaisen asunnon Helsingistä. Ilmeisesti asia perustellaan kokonaisuuden, eli nyky-Suomessa kansantalouden edulla. Pääkaupungin etu se ei kuitenkaan välttämättä ole, olkoonkin että maaseudun pitäminen elinvoimaisena edellyttää myös aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Kuitenkaan kaikki eivät maaseudullakaan enää saa elantoaan alkutuotannosta ja alkutuotannon tuotteiden jalostuksesta.

Namusetälibertarismia Oslossa

Trollvannin järvi Grefsenkollenilla.

Kokoomuslaista elämäntapauuslibertarismia Oslossa

Oslon vastaleivottu pormestari, Høyrea - Norjan Kokoomusta - edustava Fabian Stang ilmaisi lauantaisessa Aftenpostenin haastattelussa olevansa huolestunut Oslon kaupunginosien välisistä kuolleisuuseroista. Kun Sagenen kaupunginosassa miesten keskimääräinen eliniänodote on 68 vuotta, vain kolmen-neljän kilometrin päässä länteen, Vinderenenissä miehet elävät keskimäärin 80,4 -vuotiaiksi. Syynä tähän Stang piti sagenelaisten epäterveellistä elämää. He eivät liiku ja ulkoile riittävästi. Stang patistaisikin sagenelaiset kaivamaan kaapista koinsyömät genserinsä, ottamaan suksensa olalle ja pakkaamaan selkäreppuihinsa Quicklunsj-patukoita, ja lähteä samoilemaan Oslomarkan metsiin.

Lisäksi tilastot kertovat, että vinderenläisten vuotuinen keskitulo on 800 000 kruunua (noin 100 000 euroa), kun taas sagenelaisten vuosiansiot jäävät noin 300 000 kruunuun (40 000 euroon). Jos Stang olisi lukenut väestötieteensä, hän olisi kuullut puhuttavan sosioekonomisista kuolleisuuseroista, joita ansiokkaasti on tutkinut Karri Silventoinen. Tällöin selittävänä muuttujana on koulutus, jonka kanssa ansiotaso ja terveystottumukset korreloivat positiivisesti. Jos syy-seuraussuhteita alkaa vielä syvemmälti penkomaan, vanhempien koulutustasosta riippuu aika paljon se, missä määrin heidän lapsensa tulevat kouluttautumaan, miten ruokailemaan ja mitä he arvostavat. Onneksi säännöistä on poikkeuksia; kahden ei-ylioppilaan lapsesta tuli vihainen blogeja tehtaileva, jatko-opiskeleva ammattimainen puolueenhaukkuja, joka ei voi eikä halua syyttää mistään omista mahdollisista puutteistaan vanhempiaan.

Stang peräänkuulutti sagenelaisilta vastuuta omasta elämästään; heidän tulisi joukolla lähteä ylös, ulos ja lenkille. Tietenkään kukaan ei voi kuntoilla toisen puolesta, mutta Stang näytti olevan sitä mieltä, että sagenelaisten onneton tila on syy, ei seuraus. Stangin mielestä sagenelaisten tulisi ottaa mallia onnistujista, eli vinderenläisistä; kenties valtio voineekin sitten kustantaa sagenelaisten citymaasturit, lahjoittaa ne heille eräänlaiseksi tavoiteltavan elämäntavan symbolisiksi catch up-kapistuksiksi, joilla pääsee kätevästi vaikkapa Oslomarkaan. Stangin huolestuneisuudessa on annos luterilaishenkistä moralisointia; kun henki on veltto ja tahtoa ei ole, kehno terveys ja piiputtava kunto ovat suoraa seurausta velttoudesta. Ken ei kuntoile, sen ei elääkään pidä.

Silloin kun minä synnyin - 1971 - suomalaisten miesten odotettu elinikä oli suunnilleen sama kuin sagenelaismiehillä nyt. Muuttoni Suomesta Sageneen oli siis suomalaismieheksi syntymisen kohtalon sinetöitymä. Jos sen sijaan olisin ymmärtänyt muuttaa Vindereniin, olisin ostanut itselleni 12 vuotta lisää elämää. Minulla ei kuitenkaan ollut rahaa, ja niinpä kohtaloni onkin kuolla, vaikkakin ehkä onnellisena, sillä Sagenessa on kivaa, vaikkakin norjalaiskokoomuslaisten mielestä paikalliset asukkaat ovatkin ympäristöriski. Kun Fabian-setä jakeli kunnallisvaalikampanjakarkkeja Ullevålsveienillä, hän varmaankin yritti pelastaa minut joutumasta Sageneen.

Kun (uus)libertaristisesti korostetaan yksilönvastuuta, tämä mahdollistaa ja tästä on seurauksena ihmisten heitteillejättö, väittäen, että heillä on valinnanvapaus, ryhtyäkö oman elämänsä jarisarasvuoiksi vaiko jammusiltavuoriksi. Kokoomuspolitiikka on tehnyt hyvinvointipalveluverkon toimivuuteen luottaneista vähäosaisista asiakkaita, antaen heille vapaan option käyttää tai olla käyttämättä tietoyhteiskunnan asiakkuutta, joka muuten kohta tulee toimimaan muovikortilla, joihin jokaiselle on ladattu vakiomäärä elämää.

Kaikille ei kuitenkaan ole annettu ihan samanlaisia lähtökohtia, sillä mehän olemme yksilöitä, minkä Kokoomus hyvin tietää, myös lähtökohdiltamme. Esimerkiksi moni maahanmuuttaja, etenkin nainen, ei osaa edes lukea, käyttää pankkikorttia tai jonottaa virastoissa; heillä ei ole mitään mahdollisuuksia olla informaatioyhteiskunnan täysipätöisiä jäseniä. Kaupan kassa - hänkin usein maahanmuuttaja - joutuu lukemaan asiakkaalleen kassakuittia tai vingauttamaan hänen puolestaan korttia, tai sitten pannaan integroituneemmat lapset asialle.

Stangin höpsäykseen reagoi näkyvimmin Arbeiderpartiet, eli Norjan demarit. Sopisi toivoa, että Suomessakin Demarit ymmärtäisivät sanoutua irti yliyksilöllistävästä kilpahuudosta ja että he norjalaiskollegoidensa tapaan ymmärtäisivät, että syy tulee ennen seurausta. Helsingissä on kohta aika paha kehottaa onnettomia kaarelalaisia tai maunulalaisia ulkoilemaan Keskuspuistossa, myllypurolaisia Myllypuron metsässä tai vuosaarelaisia Mustavuoressa, sillä niitä ei kohta enää ole.