Namusetälibertarismia Oslossa

Trollvannin järvi Grefsenkollenilla.

Kokoomuslaista elämäntapauuslibertarismia Oslossa

Oslon vastaleivottu pormestari, Høyrea - Norjan Kokoomusta - edustava Fabian Stang ilmaisi lauantaisessa Aftenpostenin haastattelussa olevansa huolestunut Oslon kaupunginosien välisistä kuolleisuuseroista. Kun Sagenen kaupunginosassa miesten keskimääräinen eliniänodote on 68 vuotta, vain kolmen-neljän kilometrin päässä länteen, Vinderenenissä miehet elävät keskimäärin 80,4 -vuotiaiksi. Syynä tähän Stang piti sagenelaisten epäterveellistä elämää. He eivät liiku ja ulkoile riittävästi. Stang patistaisikin sagenelaiset kaivamaan kaapista koinsyömät genserinsä, ottamaan suksensa olalle ja pakkaamaan selkäreppuihinsa Quicklunsj-patukoita, ja lähteä samoilemaan Oslomarkan metsiin.

Lisäksi tilastot kertovat, että vinderenläisten vuotuinen keskitulo on 800 000 kruunua (noin 100 000 euroa), kun taas sagenelaisten vuosiansiot jäävät noin 300 000 kruunuun (40 000 euroon). Jos Stang olisi lukenut väestötieteensä, hän olisi kuullut puhuttavan sosioekonomisista kuolleisuuseroista, joita ansiokkaasti on tutkinut Karri Silventoinen. Tällöin selittävänä muuttujana on koulutus, jonka kanssa ansiotaso ja terveystottumukset korreloivat positiivisesti. Jos syy-seuraussuhteita alkaa vielä syvemmälti penkomaan, vanhempien koulutustasosta riippuu aika paljon se, missä määrin heidän lapsensa tulevat kouluttautumaan, miten ruokailemaan ja mitä he arvostavat. Onneksi säännöistä on poikkeuksia; kahden ei-ylioppilaan lapsesta tuli vihainen blogeja tehtaileva, jatko-opiskeleva ammattimainen puolueenhaukkuja, joka ei voi eikä halua syyttää mistään omista mahdollisista puutteistaan vanhempiaan.

Stang peräänkuulutti sagenelaisilta vastuuta omasta elämästään; heidän tulisi joukolla lähteä ylös, ulos ja lenkille. Tietenkään kukaan ei voi kuntoilla toisen puolesta, mutta Stang näytti olevan sitä mieltä, että sagenelaisten onneton tila on syy, ei seuraus. Stangin mielestä sagenelaisten tulisi ottaa mallia onnistujista, eli vinderenläisistä; kenties valtio voineekin sitten kustantaa sagenelaisten citymaasturit, lahjoittaa ne heille eräänlaiseksi tavoiteltavan elämäntavan symbolisiksi catch up-kapistuksiksi, joilla pääsee kätevästi vaikkapa Oslomarkaan. Stangin huolestuneisuudessa on annos luterilaishenkistä moralisointia; kun henki on veltto ja tahtoa ei ole, kehno terveys ja piiputtava kunto ovat suoraa seurausta velttoudesta. Ken ei kuntoile, sen ei elääkään pidä.

Silloin kun minä synnyin - 1971 - suomalaisten miesten odotettu elinikä oli suunnilleen sama kuin sagenelaismiehillä nyt. Muuttoni Suomesta Sageneen oli siis suomalaismieheksi syntymisen kohtalon sinetöitymä. Jos sen sijaan olisin ymmärtänyt muuttaa Vindereniin, olisin ostanut itselleni 12 vuotta lisää elämää. Minulla ei kuitenkaan ollut rahaa, ja niinpä kohtaloni onkin kuolla, vaikkakin ehkä onnellisena, sillä Sagenessa on kivaa, vaikkakin norjalaiskokoomuslaisten mielestä paikalliset asukkaat ovatkin ympäristöriski. Kun Fabian-setä jakeli kunnallisvaalikampanjakarkkeja Ullevålsveienillä, hän varmaankin yritti pelastaa minut joutumasta Sageneen.

Kun (uus)libertaristisesti korostetaan yksilönvastuuta, tämä mahdollistaa ja tästä on seurauksena ihmisten heitteillejättö, väittäen, että heillä on valinnanvapaus, ryhtyäkö oman elämänsä jarisarasvuoiksi vaiko jammusiltavuoriksi. Kokoomuspolitiikka on tehnyt hyvinvointipalveluverkon toimivuuteen luottaneista vähäosaisista asiakkaita, antaen heille vapaan option käyttää tai olla käyttämättä tietoyhteiskunnan asiakkuutta, joka muuten kohta tulee toimimaan muovikortilla, joihin jokaiselle on ladattu vakiomäärä elämää.

Kaikille ei kuitenkaan ole annettu ihan samanlaisia lähtökohtia, sillä mehän olemme yksilöitä, minkä Kokoomus hyvin tietää, myös lähtökohdiltamme. Esimerkiksi moni maahanmuuttaja, etenkin nainen, ei osaa edes lukea, käyttää pankkikorttia tai jonottaa virastoissa; heillä ei ole mitään mahdollisuuksia olla informaatioyhteiskunnan täysipätöisiä jäseniä. Kaupan kassa - hänkin usein maahanmuuttaja - joutuu lukemaan asiakkaalleen kassakuittia tai vingauttamaan hänen puolestaan korttia, tai sitten pannaan integroituneemmat lapset asialle.

Stangin höpsäykseen reagoi näkyvimmin Arbeiderpartiet, eli Norjan demarit. Sopisi toivoa, että Suomessakin Demarit ymmärtäisivät sanoutua irti yliyksilöllistävästä kilpahuudosta ja että he norjalaiskollegoidensa tapaan ymmärtäisivät, että syy tulee ennen seurausta. Helsingissä on kohta aika paha kehottaa onnettomia kaarelalaisia tai maunulalaisia ulkoilemaan Keskuspuistossa, myllypurolaisia Myllypuron metsässä tai vuosaarelaisia Mustavuoressa, sillä niitä ei kohta enää ole.