Omistettu Konsta Kuttaperkan muistolle
Lapsuudenkodissani soi usein radio. Erityisesti säätiedotus ja valuuttakurssit olivat hypnoottista kuultavaa, tosin en ymmärtänyt, mitä tarkoitti Bryssel ei-kaupallinen. Miten raha voi olla ei-kaupallista? Eikö sitä käytetä siihen, johon se on suunniteltu, vaihdon merkitsijänä? Säilytetäänkö sitä esimerkiksi Brysselin keskuspankin kassakaapissa, josta sitä ei koskaan oteta ulos? Voiko siitä puhua rahana ylipäätään? Ei-kaupallisen rahan episteeminen status asettuu hyvin kummalliseen valoon. Jos ei rahaa voi käyttää, voiko sen varastaminenkaan olla silloin rikos? Saako siis Brysselin ei-kaupallista rahaa varastaa? Vasta nyt minulle alkaa asia selviinyytymään; kyse onkin ehkä virtuaalisesta rahasta, mitä termiä tosin ei yleisesti tuntenettane tai käyttänettäne, puhumattakaan 30 vuotta sitten.
Oli kyse sitten oravannahasta, velkakirjoista tai seteleistä, rahan vaihtoluonteen ymmärtäminen on välttämätön edellytys rahan käytölle. Kun ymmärtää, että esimerkiksi vaimo maksaa 3 lehmää ja 15 oravannahkaa, rahat eivät voi loppua kesken, sillä ei ole mahdollista hankkia hyödykkeitä sellaisilla lehmillä, joita ei ole. Näin ei myöskään ole vaarana, että kun lähtee ostamaan tavallista Ninaa, Johannaa tai Minnaa, tuleekin takaisin Jennifer Lopezin kanssa, sillä Jennifer Lopezin hankintakustannukset ovat suuremmat kuin tavallisen naisen, puhumattakaan sellaisen ylläpitokustannuksista.
Rahalaitokset eli pankit ja luottoyhtiöt ovat jälkiteollisen hyödyketuotannon haaskalintuja, joiden päätuote eli säästö- ja käyttötilit tosiasiallisesti eivät ole kannattavia rahalaitoksille; sen sijaan kannattavaa on sitoa asiakkaita pitkäkestoisten luottojen ja sijoituksien avulla uskollisiksi orjikseen. Virtuaaliraha tarkoittaa luottokortteja; kukaan ei tosiasiallisesti näe rahan vaihtuvan hyödykkeisiin, mutta
seuraavan kuukauden luottokorttilaskuissa ostotapahtumista saa ikävän muistutuksen, puhumattakaan koroista, joiden maksaminen on tyhmää. Ja puhumattakaan korkojen koroista, joita virtuaalisten rahatuotteiden kuluttaja joutuu maksamaan maksaessaan luottoja pois toisilla luotoilla.
Joissakin työpaikoissa - esimerkiksi sellaisissa, joissa tehdään paljon työmatkoja - työntekijät käyttävät työmatkoillaan luottokortteja, ja työnantaja maksaa kulut takaisin kuitteja vastaan. Paitsi korkoja. Kyse on usein myös sellaisista työpaikoista, jotka salakuljettavat itsensä työntekijöidensä koteihin, pakottaen työntekoon sopimuksenmukaisen työajan ulkopuolella. Kyse on työvoiman kaksoisriistosta; työnantaja varastaa työntekijältä paitsi korot, eli osan heidän sopimussääteisistä tuloistaan, mutta myös osan heidän vapaa-ajastaan.
Älä osta mitään -päivän idea on erinomainen. Ideasta voisi tehdä viikottaisen; jos kotitaloudelle jää kulutukseen laskujen maksun ja verojen jälkeen esimerkiksi 2000 euroa, yksikin päivä viikossa säästää vuodessa noin 3500 euroa. Sen summan voisi huoletta panna vaikkapa makaamaan yhdelle niistä pankkien korkeakorkoisista sijoitustuotteista, tai vaikka panna hyväntekeväisyyteen ilman että koettu elintaso laskisi siitä mitenkään.
Mitä enemmän kaupassa ja tuotannossa on mukana väliportaita, sitä enemmän energiaa ja rahaa kuluu paitsi kaupanteossa, myös tuottamiseen, markkinointiin, brändäämiseen, säilyttämiseen ja kuljetukseen. Kierrätyksen sijasta olisi ekologisinta suosia sisäistä kierrätystä; käytä mahdollisimman paljon vain sellaisia omia tavaroitasi, joita sinulla on jo valmiina. Esimerkiksi joka ilta ei pidä ostaman tai vuokraaman uusia elokuvia, vaan sinä olet kärsivä NRK:n lähes päivittäisestä Ben Stiller-Adam Sandler -tarjonnasta.
Ja jos rullaluistimesi ovat rämät, voit ryhtyä harrastamaan rämärullaluistelua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti