Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

18.10.2007

Loisia Oslon juomavedessä - Parasitter i drikkevann i Oslo



Maridalsvannet, josta Oslon kaupunkimetsän pohjoinen osa, Nordmarka alkaa, on oslolaisten juomavesivarasto.

Nord fra Maridalsvannet -hvilket er Oslo-boernes vannlager - begynner den nordlige delen av Oslo byskogen, Nordmarka.

Oslossa pula juomavedestä

Oslossa on juomavedestä löytynyt giardia-loisia, jotka voivat aiheuttaa vakavia sairastumisia. Bergenissä vastaavia loisia löytyi juomavedestä 3 vuotta sitten, jolloin 6000 ihmistä sai eriasteisia vaivoja juomavedestä. Loisten alkuperää vielä tutkitaan, mutta ensimmäiset merkit löytyivät jo lauantaina. Uutinen julkistettiin kuitenkin vasta keskiviikkona, jolloin alkoi pulloveden hamstraus.

Loiset voi eliminoida keittämällä kraanavettä vähintään3 minuuttia; esimerkiksi tavallinen vedenkeitin-käsittely ei riitä. Hampaiden, hedelmien ja vihannestenkin pesuvetenä suositellaan joko keitettyä tai pullovettä.

Drikkevann mangles i Oslo

I Oslo har man funnet giardia-parasitter i drikkevann. Parasittene kan forårsake alvorlige sykedommer. I Bergen fann man tilsvarende parasitter i tre år siden, når 6000 mensker fikk plager av forskjellige slag. Opprinnelsen til parasittene undersøkes fortsatt, men de første signalene av parasittene fanns allerede på lørdag. Nyheten publiserades likevel på onsdagen, og hamstreringen av flaskevann strartade.

Parasittene kan elimineres gjennom at koke springvann i tre minutter; den vanlige vannkokare -handlingen er ikke nok. Som vaskevann for tennerne, fruktene eller grønsakene rekommenderes kokt springvann eller flaskevann.

Ei kommentteja: