Suhteeni jalkapalloon - kuten muutenkin urheiluun - oli vielä kouluaikana varsin ongelmallinen. Tästä syystä ensimmäisen luokan opettajani laittoikin minut kylmiltäni luokkienväliseen matsiin, vieläpä isompia eli kakkosia vastaan. Sen tiesin, että ideana on maalinteko, mutta en tiennyt, mihin. Opin sen kuultuani buuausta katsomosta.
Vähän myöhemmin, kolmannella luokalla, opin, että kehnoimpien pelaajien paikka on puolustuksessa. Minä ja paras kaverini Sami olimme tavallisesti kunujanon viimeisinä, ja useimmiten minä taisin olla oikea ja hän vasen pakki.
Aloitettuani yliopisto-opiskelut, flirttasin hetken hyökkääjänroolin kanssa, päästyäni lapsuuteni rasitteista. Yhtä rasitetta en kuitenkaan voi päältäni ravistaa: kun minulle potkaisee pallon, se on kuin sen heittäisi louhikkoon, vaikka kuinka yritin puoli kesää 3. ja 4. luokan välillä pehmentää pallokosketusta Kantsun Vanhaistenpuiston tekniikkaseinää vasten. Se tekniikkaseinä on muuten siellä vieläkin.
Ei minusta mitään edes köyhän miehen Gerd Mülleriä tullut, vaikka joskus maalini näyttävätkin että ne ovat tulleet vailla täyttä ymmärrystä. Olen löytänyt omimman telokseni liberona tai alimpana keskikenttäpelaajana, esikuvina ehkä Lothar Matthaeus, joka jakeli millimetrintarkkoja pitkiä syöttöjä, tai sitten Jean Tigana, joka katkoi ja juoksi kuin heikkopäinen niin tehokkaasti mutta älykkäästi ja tyylikkäästi että ei hän mikään heikkopäinen lopulta voinutkaan olla.
Niin, takaisin yliopistoaikoihin. Silloin nuoret miehet muuttuivat tas pieniksi pojiksi, paitsi että yksi niistä isoista pienistä pojista oli vaille kahta lapsuuden rasitetta: puolustajan roolia ja alkeellisintakaan tekniikkaa. Minä. Isot pienet pojat puistossa, selkäreput maalitolppina, opin ottamaan jalkapallon sosiaalisena, leikkimielisenä liikuntana. Tätä jäin kaipaamaan ensin muutettuani Osloon ja nyttemmin Porvooseen. Päätin ryhtyä oman elämäni manageriksi.
Porvoon Suistokentälle joka torstaina kello 18 kaikki matalan kynnyksen futiksesta kiinnostuneet, tervetuloa! Eilen jo kahdeksan sateista säätä pelkäämätöntä urheaa jalkapalloilijaa suoritti kauden avauspotkunsa todellisella sekajoukkueella. Mukana oli neljä miestä, yksi nainen, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Jalkapallo onkin ihmisyyttä yhdistävä tekijä! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, eikä liian aikaista! Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti