Kun lapsille kaupitellaan sankaruutta paketeissa, näiden sankarien ontologia on suunnilleen seuraava: sankarit valtaavat, lyövät, penetroivat, voittavat, parhaimmillaan pelastavat. Yleensä järjestään he (ne) ovat miehisiä hahmoja. Sankariuden ontologia on kaksinapainen: maailma koostuu kahdesta oliolajista, hyviksistä ja pahiksista, siinä välissä ei ole mitään. Siitä huolimatta, ainoa asia joka nämä kaksi puoliskoa erottaa, on se, että toinen puolustaa hyvää, toinen taas yrittää vallata maailman pahuudelle, vaikkei tätä pahuutta olisikaan sen kummemmin osoitettu. Sankarin erottaa ei-sankarista oikeastaan vain nimi: hän kuuluu sankareihin, eli meikäläisiin.
Sankarikuvasto on varsin väkivaltaista kamaa, ja epäilen, että moni lapsi nukkuu yönsä levottomasti tällaisista sankareista. Sankarius lietsoo toiseuden pelkoa: nuo muut ovat kauheita, me ollaan hyviksiä. Kaikkein kummallisin variantti purkitettua sankaruutta on Lego Hero Factory, jossa jäljitellään jäljitelmää, simuloidaan simulaatiota, korvataan korviketodellisuutta. Ehkä lego taitaa olla monille lapsille se referentiaalinen todellisuus, ja maailma ei koskaan ole niin looginen tai muokattavissa kuin legotodellisuus. Nämä hahmot eivät edes yritä astua nurmikolle, vaan he (ne?) astuvat rakennusalustan näköiselle nystyrmäiselle alustalle.
Onneksi lapsilla on rikkaasta mielikuvituksestaan huolimatta kai useimmiten selvää, mikä on oikeaa sankaruutta. Ville Peltonen on sankari, tai sitten oma äiti, joka elättää monisairaana yhteiskunnan turvaverkon avustuksella lapsensa. Tai kansalaisjärjestön vapaaehtoinen, joka leipoo pullat, liimaa julisteet ja hankkii ehdokkaat. Herolla ei ole paljoa tekemistä oikean sankaruuden kanssa. Hero on tuotteistettua sankaruutta, todellista sankaruutta sen sijaan ei voi myydä, ostaa tai opettaa. Siksipä heroa ei suomennetakaan sankaruuslastenohjelmissa, koska kyse ei ole sankariudesta vaan heroica-tarukuvastosta.
Todellinen sankaruus on uhrautumista, jonkun muun asettamista oman itsen edelle. Sankari ymmärtää olevansa väline jollekin itseään suuremmalle ja tärkeämmälle, oli se sitten musiikki, kansa, jääkiekkojoukkue tai perhe. Uhraamista ei pidä kuitenkaan nähdä uhrautumisen synonyyminä: sankaruus ei välttämättä edellytä itsen uhraamista, vaan ihmisyyden ylimpien piirteiden toteuttamista omassa itsessään. Luottamus synnyttää rakkautta joka on sankareiden kasvun maaperää, pelko taas poikii vihaa, ja herot nousevat vihasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti