Skotlannin Glasgow'ssa on kaksi jalkapallojoukkuetta, Rangers ja Celtic. Niiden kohtaamisissa - tai pikemminkin, niiden kannattajien kohtaamisissa - on vuosikymmenten aikana syntynyt runsaasti ruumiita. Rangers on protestanttien, Celtic katolilaisten joukkue, ja tämä jalkapallon ja uskonnon kaksoissidos vahvistaa kohtaamisten ehdottomuutta, ja lisää rujoa jälkeä syntyy. Pitäisikö sitten kieltää jalkapallo, uskonto vai varmuuden vuoksi molemmat?
Tämä tuli mieleeni miettiessäni vielä sitä, tulisikö ympärileikkaukset kriminalisoida vai ei. Ilman että lähtisi luisumaan kaltevan pinnan argumentaatioon siitä, miten yhden asian sallimisesta lopulta seuraa sodomia, anemia ja ties mitä, itse argumentaatio, niin hyvä kuin lapsia onkin suojella, on kaltevalla pinnalla. Epäilen nimittäin vahvasti, että se, että silpomiset perustellaan uskonnollisilla käytännöillä, on jo monille riittävä peruste kavahtaa niitä. Jos sen sijaan ympärileikkaus perusteltaisiin uskonnon sijasta kulttuurilla - jonka osana mutta vain osana uskonto on, antaen maalliselle ylimaallisen glorifikaation - se olisi monille helpommin sulatettavaa.
Vanhemmat tietenkin siirtävät omia arvostuksiaan ja perinteitään lapsiinsa, ja suurelta osin tämä tapahtuu tiedostamatta. Ihminen, jolla ei ole perinteitä, kulttuuria ja historiaa, on zombi. Tuleeko sitten juutalaisuus ja islamilaisuus kieltää? Olisiko ei-uskonnollisten perinteiden, vaikka seitojen tai tarokkikorttien siirtäminen jälkipolville enemmän ok kuin uskonnollisten perinteiden? Mikä on uskonnollinen perintö?
Me Suomessa, ateistitkin, olemme voittopuolisesti kulttuurisia kristittyjä, tahdomme tai emme, vaikka kuinka yrittäisimme ravistaa tätä yltämme kieltämällä Suvivirret tai hyvänjouluntoivotukset. Emme voi kieltää muilta oikeutta kulttuuriseen islamiin, kulttuuriseen juutalaisuuteen tai kulttuuriseen wiccalaisuuteen.
Jos kavahdamme uskonnollista kasvatusta, miten sitten pitäisi suhtautua ei-uskonnolliseen kasvatukseen? Onko se aivan ok? Mitä on ei-uskonnollinen kasvatus? Mihin arvoihin se perustuu? Monetarismiin, sosialismiin, pluralismiin, nihilismiin? Viimeisestä on nähty ihan liikaa esimerkkejä, valitettavasti. Voisiko uskonnollisia vanhempia vaatia jättämään kasvatuksesta uskonnollisuus pois, jättämään se narikkaan niin kuin ennen aseet piti jättää kirkon porstuaan?
Ei. Ja se, että puolustan kaikkien yhtäläistä oikeutta omaan kulttuuriinsa, ei tee minusta ympärileikkauksien kannattajaa. Vastustamisen vastustaminen ei ole kannattamista eivätkä ystävien ystävät välttämättä ole ystäviä.
Toki toivon, että ympärileikkaukset loppuisivat, mutta sitä odoteltaessa lienee parempi, ettemme syyllisty laillistettuun vähemmistöjen koulukiusaamiseen. Jos kieltäisimme esimerkiksi juutalaispojan ympärileikkauksen, voin kuvitella miten häntä Maccabin futissaunassa tuijoteltaisiin, erilaista nuorta. Runkkaaminen on ehkä vähän vaikeaa pelkällä terskalla mutta ei se ole mikään perusihmisoikeus.
Muslimityttöjen ympärileikkaus taas on julmaa ruumiillista väkivaltaa, sillä ei ole uskontojen tai kulttuurien sallimisen tai kieltämisen kanssa tekemistä. Se perustuu ajatukseen, jossa silpomatonta tyttöä ei saada kaupattua aviovaimoksi, ja Suomessa tyttöjä ei tarvitse kaupata aviovaimoiksi ensinkään, joten tapa on ensisijaisesti turha, sitten vasta kiellettävä.
Lisää aiheesta kirjoittamaani voi lukea allaolevasta linkistä:
http://perukangas.blogspot.com/2012/05/pitaako-lasten-silpominen-estaa.html
1 kommentti:
Runkkaaminen on perusoikeus. Seksuaalioikeudet ovat perusoikeuksia.
Lähetä kommentti