Suhteeni jalkapalloon - kuten muutenkin urheiluun - oli vielä kouluaikana varsin ongelmallinen. Tästä syystä ensimmäisen luokan opettajani laittoikin minut kylmiltäni luokkienväliseen matsiin, vieläpä isompia eli kakkosia vastaan. Sen tiesin, että ideana on maalinteko, mutta en tiennyt, mihin. Opin sen kuultuani buuausta katsomosta.
Vähän myöhemmin, kolmannella luokalla, opin, että kehnoimpien pelaajien paikka on puolustuksessa. Minä ja paras kaverini Sami olimme tavallisesti kunujanon viimeisinä, ja useimmiten minä taisin olla oikea ja hän vasen pakki.
Aloitettuani yliopisto-opiskelut, flirttasin hetken hyökkääjänroolin kanssa, päästyäni lapsuuteni rasitteista. Yhtä rasitetta en kuitenkaan voi päältäni ravistaa: kun minulle potkaisee pallon, se on kuin sen heittäisi louhikkoon, vaikka kuinka yritin puoli kesää 3. ja 4. luokan välillä pehmentää pallokosketusta Kantsun Vanhaistenpuiston tekniikkaseinää vasten. Se tekniikkaseinä on muuten siellä vieläkin.
Ei minusta mitään edes köyhän miehen Gerd Mülleriä tullut, vaikka joskus maalini näyttävätkin että ne ovat tulleet vailla täyttä ymmärrystä. Olen löytänyt omimman telokseni liberona tai alimpana keskikenttäpelaajana, esikuvina ehkä Lothar Matthaeus, joka jakeli millimetrintarkkoja pitkiä syöttöjä, tai sitten Jean Tigana, joka katkoi ja juoksi kuin heikkopäinen niin tehokkaasti mutta älykkäästi ja tyylikkäästi että ei hän mikään heikkopäinen lopulta voinutkaan olla.
Niin, takaisin yliopistoaikoihin. Silloin nuoret miehet muuttuivat tas pieniksi pojiksi, paitsi että yksi niistä isoista pienistä pojista oli vaille kahta lapsuuden rasitetta: puolustajan roolia ja alkeellisintakaan tekniikkaa. Minä. Isot pienet pojat puistossa, selkäreput maalitolppina, opin ottamaan jalkapallon sosiaalisena, leikkimielisenä liikuntana. Tätä jäin kaipaamaan ensin muutettuani Osloon ja nyttemmin Porvooseen. Päätin ryhtyä oman elämäni manageriksi.
Porvoon Suistokentälle joka torstaina kello 18 kaikki matalan kynnyksen futiksesta kiinnostuneet, tervetuloa! Eilen jo kahdeksan sateista säätä pelkäämätöntä urheaa jalkapalloilijaa suoritti kauden avauspotkunsa todellisella sekajoukkueella. Mukana oli neljä miestä, yksi nainen, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Jalkapallo onkin ihmisyyttä yhdistävä tekijä! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, eikä liian aikaista! Tervetuloa mukaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanhaistenpuisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanhaistenpuisto. Näytä kaikki tekstit
18.8.2011
Sudeettikantsulainen muistelee
Muutin Kantsuun 9-vuotiaana, silloisen Kantsun ala-asteen kolmannelle luokalle 2.7.1980. Olen kasvattanut kuminauhahenskelit Kantsuun, sillä palattuani kulmille myöhemmissä elämänvaiheissani kahdesti, minun on helppo tuntea oloni kotoisaksi. Kantsussa on aika pysähtynyt.
Vanhaistenpuistossa on edelleen paikallaan se potkimisseinä, joka toimi kesälomaseuranani alkukesän -81, jolloin hankin omien maalien ja kunujakojen viimeisten sijojen sisuunnuttamana pohjat sille alkeelliselle louhikkokosketustekniikalleni, jonka ansiosta olen kohonnut äijäfutiksissa köyhän miehen Beckenbaueriksi.
Jotakin on sentään muuttunut. Joitakin koulusta tuttuja kasvoja on nyt kantapeikkoina vanhan ostarin uusissa paikoissa. 80-luvulla ostarilla oli vain Britsku, mutta siellä oli lisäksi Kirja-kemppari, jonne saattoi tilata kurssikirjat siihen lukioon, jota ei enää ole ollut Kantsussa sen jälkeen kun Karhun Seppo väsyi ikuisuustaisteluun kaupunkia vastaan. Lisäksi ostarilla toimi HM-baari, josta sai tilata kakkuja ja juoda ylioppilaskahveja sen valkolakin kunniaksi, jonka olin suorittanut EKL:ssä kaikin kiitoksin. Nyt siellä on kuusi baaria. Vai oliko niitä seitsemän. Ja vielä 80-luvulla rämeenä ollut Kantsun asemanseutu rämetettiin heti syntysijoilleen. Sitratoria ei voi suositella edes Soininvaara edes kokoomuslaisille, jotka saisivat siellä sekä kelpo todellisuuskartoituksen että nopean joukkokuljetuksen Helsinkiin.
Uutta ovat Kanneltalo ja Prisma, joka on päivittänyt nimeään nopeammin kuin Keskustapuolue Ekasta Maxiin niin että kantapeikot ja gonamiehetkään eivät tahdo pysyä perässä. Paljon nopeammin ovat pysyneet perässä palvelut: nyt Postin ja pankin löytäessä suurempien liikenne- ja rahavirtojen ääreen, seuraavaksi menee kai apteekki. Rahavirroista on vanhan ostarin kohdalla kyseenalaista puhua kun pankkiautomaattikin muutti sinne, missä rahaa tarvitaan. Prismaan.
Kaupallisia palveluita ei markkinatalouden ehdoilla toimivassa kaupunkisuunnittelussa määräillä. Kiikareilla katsottuna imagonnostona näyttävä hanke voi kuitenkin mikroskooppisessa tarkastelussa paljastaa onttoutuvan ja nahistuvan lähiön. Meidän rakas Kantsumme näivetetään. Ok, kantsulaisten vauvanvaate- ja mp3-soitinvalikoima paranee, mutta ovatko Prisman sosiaaliset kustannukset sen luuloteltuja taloudellisia etuja suuremmat?
Entinen kouluni vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja toimii nyt tämän paikallislehden päätoimittajana ja kaupunginosayhdistyksen varapuheenjohtajana. Heitän pallon Karille ja kaupunginosayhdistykselle makusteltavaksi. Annetaanko vanhan ostarin suosiolla rapistua vai jyrätäänkö se maan tasalle? Tilalle voisi rakentaa vaikka maauimalan ja jäähallin. Vai miten olisi lakkautettavien palveluiden tilalle kerhohuoneistoja ja asukastiloja Saunabaarin ja Horisontin malliin, joissa voisi harrastaa, veistää ja taittaa peistä ja sanan säilää muiden kantsulaisten kanssa?
Kantsun asemaa.
Kannelmäen leikkipuisto. Och samma på svenska. Det heter Gamlas egentligen.
Ei ole Kantsussa enää lukiota. Sieltä minäkin sain valkolakin. Ekyn tiloissa toimii nykyisin peruskoulu. Siellä kävin opettamassa viidesluokkalaisia muutaman päivän.
Kantsussa ei heitellä pulloja, kuten Britanniassa. Täällä juodaan ne. Esimerkiksi Britanniassa (ravintola).
Vanhaistenpuistossa on edelleen paikallaan se potkimisseinä, joka toimi kesälomaseuranani alkukesän -81, jolloin hankin omien maalien ja kunujakojen viimeisten sijojen sisuunnuttamana pohjat sille alkeelliselle louhikkokosketustekniikalleni, jonka ansiosta olen kohonnut äijäfutiksissa köyhän miehen Beckenbaueriksi.
Jotakin on sentään muuttunut. Joitakin koulusta tuttuja kasvoja on nyt kantapeikkoina vanhan ostarin uusissa paikoissa. 80-luvulla ostarilla oli vain Britsku, mutta siellä oli lisäksi Kirja-kemppari, jonne saattoi tilata kurssikirjat siihen lukioon, jota ei enää ole ollut Kantsussa sen jälkeen kun Karhun Seppo väsyi ikuisuustaisteluun kaupunkia vastaan. Lisäksi ostarilla toimi HM-baari, josta sai tilata kakkuja ja juoda ylioppilaskahveja sen valkolakin kunniaksi, jonka olin suorittanut EKL:ssä kaikin kiitoksin. Nyt siellä on kuusi baaria. Vai oliko niitä seitsemän. Ja vielä 80-luvulla rämeenä ollut Kantsun asemanseutu rämetettiin heti syntysijoilleen. Sitratoria ei voi suositella edes Soininvaara edes kokoomuslaisille, jotka saisivat siellä sekä kelpo todellisuuskartoituksen että nopean joukkokuljetuksen Helsinkiin.
Uutta ovat Kanneltalo ja Prisma, joka on päivittänyt nimeään nopeammin kuin Keskustapuolue Ekasta Maxiin niin että kantapeikot ja gonamiehetkään eivät tahdo pysyä perässä. Paljon nopeammin ovat pysyneet perässä palvelut: nyt Postin ja pankin löytäessä suurempien liikenne- ja rahavirtojen ääreen, seuraavaksi menee kai apteekki. Rahavirroista on vanhan ostarin kohdalla kyseenalaista puhua kun pankkiautomaattikin muutti sinne, missä rahaa tarvitaan. Prismaan.
Kaupallisia palveluita ei markkinatalouden ehdoilla toimivassa kaupunkisuunnittelussa määräillä. Kiikareilla katsottuna imagonnostona näyttävä hanke voi kuitenkin mikroskooppisessa tarkastelussa paljastaa onttoutuvan ja nahistuvan lähiön. Meidän rakas Kantsumme näivetetään. Ok, kantsulaisten vauvanvaate- ja mp3-soitinvalikoima paranee, mutta ovatko Prisman sosiaaliset kustannukset sen luuloteltuja taloudellisia etuja suuremmat?
Entinen kouluni vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja toimii nyt tämän paikallislehden päätoimittajana ja kaupunginosayhdistyksen varapuheenjohtajana. Heitän pallon Karille ja kaupunginosayhdistykselle makusteltavaksi. Annetaanko vanhan ostarin suosiolla rapistua vai jyrätäänkö se maan tasalle? Tilalle voisi rakentaa vaikka maauimalan ja jäähallin. Vai miten olisi lakkautettavien palveluiden tilalle kerhohuoneistoja ja asukastiloja Saunabaarin ja Horisontin malliin, joissa voisi harrastaa, veistää ja taittaa peistä ja sanan säilää muiden kantsulaisten kanssa?
Kantsun asemaa.
Kannelmäen leikkipuisto. Och samma på svenska. Det heter Gamlas egentligen.
Ei ole Kantsussa enää lukiota. Sieltä minäkin sain valkolakin. Ekyn tiloissa toimii nykyisin peruskoulu. Siellä kävin opettamassa viidesluokkalaisia muutaman päivän.
Kantsussa ei heitellä pulloja, kuten Britanniassa. Täällä juodaan ne. Esimerkiksi Britanniassa (ravintola).
10.5.2010
Kaupunki kuuluu kaikille, koirillekin
Koiraveroa maksetaan Helsingissä viisi kymppiä vuodessa. Se ei ole kovin paljon siitä, että koira - tai kissa tai mikä hyvänsä eläin, vaikka hämähäkki - on monille ainoa elämässä kiinni pitävä seikka. Positiivisemmassakin tapauksessa, lemmikkieläin tuo ihmiselleen elämänsisältöä. Koiraveron keräämistä on ollut tapana perustella konkreettisesti lähinnä sillä, että se kattaisi koirankakan siivouksen aiheuttamat kulut.
Toisin sanoen, koiravero on subventio HKR:n puisto-osastolle, minne sitä ei kuitenkaan tosiasiallisesti tulouteta. Ja koska sitä ei sinne tulouteta, se on käytännössä rangaistusmaksu niille ihmisille, joiden koiranpito loukkaa joidenkin kanssakaupunkilaisten käsitystä siitä, kenelle kaupunkitila kuuluu. Kuuluuko kaupunki koirille? Ja koska kaupungeissa koiraa vastaa myös ihminen, kuuluuko kaupunki ihmisille, joilla sattuu olemaan koira?
Jotta koirien kaupunkielämälle aiheuttamia vahinkoja voisi vähentää, tätä tarkoitusta varten on perustettu erikseen aidattuja koirapuistoja. Siellä kun ovat niin eivät käy kuolaamassa ja karvoittamassa. Haukkumista ne tosin eivät eristä. Vaikka niissä koirat ovat rajatulla alueella omien ihmistensä kanssa, ne ovat kuitenkin ihmisistään erillisiä olentoja, ja niissäkin voi sattua kaikenlaista. Yli- ja alle 40-senttiset koirat erotetaan nykyään toisistaan erillisiin puistokkeisiinsa siksi ettei schäferi luulisi mopsia puruleluksi ja ettei chihuahua syöttäisi itseään malamutille.
Koirapuistot ovat siis tarkoitukseltaan ja useimmiten alueeltaankin rajattuja, aidattujakin, mikä ei ehkä ihan ole sen idean mukaista, että kaupungin viheralueet ovat avointa, julkista tilaa, johon kaupunkilaisveronmaksajilla on oikeus. Koirapuistot ovat siten epätäydellistä, puolijulkista, julkista tilaa, tai julkista tilaa, joka on "naamioitu" yksityiseksi aidoilla ja kylteillä.
Koirapuistot eivät kuitenkaan diskriminoi ketään käyttäjäryhmiä, ainakaan siinä mielessä että niihin olisi pääsy kielletty. Esimerkiksi Rajasaareen kelpaa tahansa tulla ottamaan aurinkoa tai piknikille. Itse kiertelin 9-vuotiaana Kannelmäen koirapuistoja, haastattelemassa koiranulkoiluttajia kun koetin kompensoida omaa koirattomuuttani, ja opiskella sitä, mistä koirissa oikein oli kysymys. Kävinpä kerran Rajasaaressakin.
Jos kuitenkaan koirapuistot eivät jollekin kelpaa ulkoilualueena, niin tämä voi johtua esimerkiksi siitä, ettei pidä koirista. Jos taas tilan käyttöä rajoittaa koira-allergia, se lienee harvoin niin vakava, että se vaivaisi sen enempää kuin niin sanottu hajusteallergia, jollaiset eivät yleensä ole ulkoilmassa ongelma. Ei, en halua väheksyä kenenkään yliherkkyyksiä, mutta on kunkin oma asia, priorisoiko enemmän täysin esteetöntä hengitystä vai henkistä hyvinvointia, jota eläimet voivat parantaa. Kolmas mahdollinen syy suhtautua epäillen yhdistelmään koira ja kaupunkitila on koirankakka. En kuitenkaan väittäisi koirapuistoja sen sotkuisemmiksi kuin muuta julkista tilaa, jonne esimerkiksi rikotut pullot pakkauksineen plus muut pakkaukset ja kakkaukset "kuuluvat", varsinkin kun koirapuistoissa on roskikset, joita muuten havaintoni mukaan käytetään enemmän kuin mitä esimerkiksi pussikaljapiknikeillä keskimäärin. Ja ei, en olisi pussikaljapiknikkejäkään kieltämässä.
Kaupungin tehtävänä on taata kaikille kaupunkilaisille julkista kaupunkitilaa, ja siihen myös käyttöoikeus. Kaupungin tehtävä ei kuitenkaan ole taata kaupunkitilallista hygieniaa kaikkea sellaista vastaan, josta joku ei satu tykkäämään, koska kaupunki on moninainen. En mä voi jalankulkijanakaan esimerkiksi vaatia, että ei-autoille tarkoitettu osa kaupunkimaasta erotettaisiin aidoilla tai ei-puluille tarkoitettu osa puistoista pitäisi häkittää, tai että esimerkiksi Eira aidattaisiin jotta sinne ei pääse tummaihoisia maahanmuuttajia. Jos saa epäallergisia reaktioita kaupunkitilaan päässeistä hyypiöistä, on parempi asua siellä, jossa saa allergisia reaktioita vain maa-ilmaan päässeistä itiöistä.
Yleisen kaupunkitilan monikäyttöisyys on paras, siis yleisenä periaatteena. Kaikille kaikkea johtaa kuitenkin lopulta ei-mitään ei-kellekäniin. Lienee selvää, että esimerkiksi jalkapallon pelaaminen ei ole kukkapenkissä kannatettavaa tai että vesiallas ei ole vessa; valitettavasti kaupunkitilan väärinkäytöstä seuraa toisinaan, että sinne varta vasten tuotuja funktioita lakkautetaan. Esimerkiksi Kannelmäen Vanhaistenpuiston altaassa on ollut vettä viimeksi herra tietää koska, koska sinne voivat lapset hukkua ja ihmiset pissiä. Koiratkin. Siis eivät hukkua.
Koirapuistojen varaaminen ja tilan osoittaminen niille kaupunkitilasta, niiden ylläpito ja ylipäänsä olemassaolo eivät ole riittävä peruste koiraverolle, jos koiraveron ajattelee maksuna koirienpidon aiheuttamista haitoista. Jos koiraveron ajattelee ikään kuin "vuokrana" siitä, että yksi, tietty ryhmä saa etuoikeuden tiettyyn osaan kaupunkitilasta, tällöin voitaisiin yhtä hyvin perustella, että verotetaan erikseen skeittareita, somaleita tai autoilijoita, puhumattakaan puliukoista, ylipäätään ketä hyvänsä, joka kuuluu johonkin sellaiseen ryhmään, joka voi loukata jonkun kaupunkilaisen kaupunkihygieniaa, sellaisen kuvitteellisen kaupunkilaisen, joka ylitsepursuavassa omanarvontunnossaan erehtyy kuvittelemaan, ettei kuulu mihinkään erityisvähemmistöön. Kaupunkitilaan liittyy kuitenkin muitakin etuoikeuksia kuin koiriin liittyviä. Niistä jotkut ovat paljon vakavammin haitallisempia kuin koirille varatut privilegiot.
Toisin sanoen, koiravero on subventio HKR:n puisto-osastolle, minne sitä ei kuitenkaan tosiasiallisesti tulouteta. Ja koska sitä ei sinne tulouteta, se on käytännössä rangaistusmaksu niille ihmisille, joiden koiranpito loukkaa joidenkin kanssakaupunkilaisten käsitystä siitä, kenelle kaupunkitila kuuluu. Kuuluuko kaupunki koirille? Ja koska kaupungeissa koiraa vastaa myös ihminen, kuuluuko kaupunki ihmisille, joilla sattuu olemaan koira?
Jotta koirien kaupunkielämälle aiheuttamia vahinkoja voisi vähentää, tätä tarkoitusta varten on perustettu erikseen aidattuja koirapuistoja. Siellä kun ovat niin eivät käy kuolaamassa ja karvoittamassa. Haukkumista ne tosin eivät eristä. Vaikka niissä koirat ovat rajatulla alueella omien ihmistensä kanssa, ne ovat kuitenkin ihmisistään erillisiä olentoja, ja niissäkin voi sattua kaikenlaista. Yli- ja alle 40-senttiset koirat erotetaan nykyään toisistaan erillisiin puistokkeisiinsa siksi ettei schäferi luulisi mopsia puruleluksi ja ettei chihuahua syöttäisi itseään malamutille.
Koirapuistot ovat siis tarkoitukseltaan ja useimmiten alueeltaankin rajattuja, aidattujakin, mikä ei ehkä ihan ole sen idean mukaista, että kaupungin viheralueet ovat avointa, julkista tilaa, johon kaupunkilaisveronmaksajilla on oikeus. Koirapuistot ovat siten epätäydellistä, puolijulkista, julkista tilaa, tai julkista tilaa, joka on "naamioitu" yksityiseksi aidoilla ja kylteillä.
Koirapuistot eivät kuitenkaan diskriminoi ketään käyttäjäryhmiä, ainakaan siinä mielessä että niihin olisi pääsy kielletty. Esimerkiksi Rajasaareen kelpaa tahansa tulla ottamaan aurinkoa tai piknikille. Itse kiertelin 9-vuotiaana Kannelmäen koirapuistoja, haastattelemassa koiranulkoiluttajia kun koetin kompensoida omaa koirattomuuttani, ja opiskella sitä, mistä koirissa oikein oli kysymys. Kävinpä kerran Rajasaaressakin.
Jos kuitenkaan koirapuistot eivät jollekin kelpaa ulkoilualueena, niin tämä voi johtua esimerkiksi siitä, ettei pidä koirista. Jos taas tilan käyttöä rajoittaa koira-allergia, se lienee harvoin niin vakava, että se vaivaisi sen enempää kuin niin sanottu hajusteallergia, jollaiset eivät yleensä ole ulkoilmassa ongelma. Ei, en halua väheksyä kenenkään yliherkkyyksiä, mutta on kunkin oma asia, priorisoiko enemmän täysin esteetöntä hengitystä vai henkistä hyvinvointia, jota eläimet voivat parantaa. Kolmas mahdollinen syy suhtautua epäillen yhdistelmään koira ja kaupunkitila on koirankakka. En kuitenkaan väittäisi koirapuistoja sen sotkuisemmiksi kuin muuta julkista tilaa, jonne esimerkiksi rikotut pullot pakkauksineen plus muut pakkaukset ja kakkaukset "kuuluvat", varsinkin kun koirapuistoissa on roskikset, joita muuten havaintoni mukaan käytetään enemmän kuin mitä esimerkiksi pussikaljapiknikeillä keskimäärin. Ja ei, en olisi pussikaljapiknikkejäkään kieltämässä.
Kaupungin tehtävänä on taata kaikille kaupunkilaisille julkista kaupunkitilaa, ja siihen myös käyttöoikeus. Kaupungin tehtävä ei kuitenkaan ole taata kaupunkitilallista hygieniaa kaikkea sellaista vastaan, josta joku ei satu tykkäämään, koska kaupunki on moninainen. En mä voi jalankulkijanakaan esimerkiksi vaatia, että ei-autoille tarkoitettu osa kaupunkimaasta erotettaisiin aidoilla tai ei-puluille tarkoitettu osa puistoista pitäisi häkittää, tai että esimerkiksi Eira aidattaisiin jotta sinne ei pääse tummaihoisia maahanmuuttajia. Jos saa epäallergisia reaktioita kaupunkitilaan päässeistä hyypiöistä, on parempi asua siellä, jossa saa allergisia reaktioita vain maa-ilmaan päässeistä itiöistä.
Yleisen kaupunkitilan monikäyttöisyys on paras, siis yleisenä periaatteena. Kaikille kaikkea johtaa kuitenkin lopulta ei-mitään ei-kellekäniin. Lienee selvää, että esimerkiksi jalkapallon pelaaminen ei ole kukkapenkissä kannatettavaa tai että vesiallas ei ole vessa; valitettavasti kaupunkitilan väärinkäytöstä seuraa toisinaan, että sinne varta vasten tuotuja funktioita lakkautetaan. Esimerkiksi Kannelmäen Vanhaistenpuiston altaassa on ollut vettä viimeksi herra tietää koska, koska sinne voivat lapset hukkua ja ihmiset pissiä. Koiratkin. Siis eivät hukkua.
Koirapuistojen varaaminen ja tilan osoittaminen niille kaupunkitilasta, niiden ylläpito ja ylipäänsä olemassaolo eivät ole riittävä peruste koiraverolle, jos koiraveron ajattelee maksuna koirienpidon aiheuttamista haitoista. Jos koiraveron ajattelee ikään kuin "vuokrana" siitä, että yksi, tietty ryhmä saa etuoikeuden tiettyyn osaan kaupunkitilasta, tällöin voitaisiin yhtä hyvin perustella, että verotetaan erikseen skeittareita, somaleita tai autoilijoita, puhumattakaan puliukoista, ylipäätään ketä hyvänsä, joka kuuluu johonkin sellaiseen ryhmään, joka voi loukata jonkun kaupunkilaisen kaupunkihygieniaa, sellaisen kuvitteellisen kaupunkilaisen, joka ylitsepursuavassa omanarvontunnossaan erehtyy kuvittelemaan, ettei kuulu mihinkään erityisvähemmistöön. Kaupunkitilaan liittyy kuitenkin muitakin etuoikeuksia kuin koiriin liittyviä. Niistä jotkut ovat paljon vakavammin haitallisempia kuin koirille varatut privilegiot.
23.2.2010
Kaarelan koulutilanteesta
Nk. "palveluverkkoesitys" uhkaa lakkauttaa Kaarelan alueelta ainakin yhden koulurakennuksen. Tässä tarkastelussa Malminkartano näytetään pidetyksi erillään, se kun ei oikein nivelly muuhun Kaarelaan. Tämä varmaankin siksi että sen erottaa muusta Kaarelasta Mätäjoki, ainoa liikenneyhteys on M-juna (paitsi pieneen osaan Hakuninmaata Malminkartanosta pääsee Malminkartanontietä ja Sorolantietä) ja siksi, että se on selvästi muuta Kaarelaa nuorempi alue. Nyt Kaarelan noin 20 000 asukkaan alueella - joka kattaa siis tässä tarkastelussa Kannelmäen, Hakuninmaan ja Maununnevan - toimii neljä koulurakennusta: Kanneltie 1, jossa käydään luokka-asteet 1-6, Pelimanni, joka kattaa samat ikäluokat, Maununnevan nk. "puukoulu", jossa voi käydä kaksi ensimmäistä kouluvuotta ja Etelä-Kaarelan yhteiskoulun rakennus, joka kattaa entistä yläastetta vastaavat luokat. Lukiota alueella ei enää ole sen jälkeen kun EKL:n lukio lakkautettiin.
Pelimanni ja Vanha Kantsu ovat käytännössä kaksi eri maailmaa. Vanhalta koululta ei ainakaan sinä aikana kun itse kävin koulua Kaarelassa(1980-1990) ollut mitään kanssakäymistä Pelimannin kanssa, enkä tiedä ketään koko kouluaikanani, joka olisi ääneen tunnustanut edes tunteneensa ketään ko.koulua käynyttä. Tuolloin vedenjakajana oli suunnilleen junarata: kaikki, joka tuli Kannelmäen aseman lounais- tai eteläpuolelta, ns. uudelta puolelta, koettiin jotenkin risaiseksi, likaiseksi, köyhäksi, vaaralliseksi, nuhjuiseksija epäsosiaaliseksi. Kanneltie 1:n koulu on perinteisesti palvellut enemmän alueen säätyläistöä, siis mikäli sellaista Kantsussa on. Kannelmäessä säätyläistö tarkoittaa omistusasujaa, joka äänestää kerrostaloissa demareita ja omakotitaloissa Kokoomusta.
Toki, ei asia ihan nyt näin mene. Kanneltie 1:sen koululla on vanhemmat perinteet, mutta on senkin oppilaskunnissa erittäin paljon kaupunginasuntoasukkaita ja rikkinäisten päihdeongelmaperheiden lapsia. Ilmeisesti näitä on kuitenkin enemmän Pelimannissa, tai ainakin niin sanoo paikallinen perimätieto. Ja vaikka sääty periytyy edelleenkin, niin ehkä lopultakin sosioekonomista ja ties mitä kurjalistoa ei olekaan Pelimannin oppilasaines, vaan heidän vanhempansa, jotka eivät jaksa lobata erinomaisen hienon koulutalonsa puolesta.
Ehkä parhaiten Kannelmäen sisäistä jakautumista kuvaa vuoden 83 kuuluisa puukotustapaus - ainoa kerta kun Kantsu on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksen - jolloin ikäiseni 12-vuotias poika löydettiin riekaleina Pelimannintien päässä olevasta 1.maailmansodan aikaisesta bunkkerista. Tekijä oli samanikäinen kaveri, ja sekä tekijä että uhri olivat Pelimannin koulusta. Jos poikaraukka löydettiin bunkkerista, tämä bunkkeri on myös vanhan ja uuden Kantsun välillä. Ainakin tämä bunkkeri vahvisti jakoa turvalliseksi koetun, Vanhan Kannelmäen ja vaarallisen uuden Kantsun välillä.
Kantsussa koulu on leimannut ja viimeistellyt paikallisen säätykierron: vaikka olisit ehkä ollut ns. hyväksyttävästä taustasta, virallinen Kannelmäki dissasi sinut, jos kävit Pelimannia, koska Pelimanni oli kuun kääntöpuoli. Tosin, tämä puukotus todisti myös sen, että - bunkkereista huolimatta - Kantsu on kuitenkin pieni kylä, ja uhrin nimi kiersi juoruna myös vanhalle puolelle. Tosin, kukaan vanhalta puolelta ei tuntenut häntä.
Olisi tosin mielenkiintoista tietää, mikä olisi pelimannilaisen versio Kannelmäen säätyjaosta.
Kanneltie 1:n koulurakennuksen asema lienee siis paikallisessa kouluverkkotarkastelussa vahvin, edellämainituista syistä. Se on myös oppilasmäärältään suurin, ja se palvelee koko vanhaa Kannelmäkeä. Se on myös Maununnevan puukoulun ja Pelimannin välissä, melkein keskellä Kannelmäkeä.
Maununnevan puukoulun säilytyksen puolesta puhuu se, että sen oppilaat ovat pieniä, ja eka-tokaluokkalaisten koulumatkan olisi syytä olla turvallinen ja lyhyt, mitä se ei olisi, jos Maununnevan eka- ja tokaluokkalaiset pannaan kävelemään Kaarelantietä Hämeenlinnantien ali ja Vanhaistenpuiston läpi. Puukoulun lakkauttaminen johtaisi autoralliin, jossa pienet koululaiset kuskattaisiin Kanneltie ykkösen koulutalolle Kaarelantietä. Maununnevalle on sitäpaitsi valmistunut vuosituhannen vaihteessa kokonainen uusi asuinalue, jossa asuu nimenomaan lapsiperheitä. Jos taas päädytään lakkauttamaan vaihtoehtoisesti joko Kanneltie ykkönen tai Pelimanni, koulumatka olisi mahdollinen bussi 43:lla, joka kiertää koko Kannelmäen, eikä levotonta Sitratorin ympäristöä tarvitse tällöin ylittää.
Pelimanni ja Vanha Kantsu ovat käytännössä kaksi eri maailmaa. Vanhalta koululta ei ainakaan sinä aikana kun itse kävin koulua Kaarelassa(1980-1990) ollut mitään kanssakäymistä Pelimannin kanssa, enkä tiedä ketään koko kouluaikanani, joka olisi ääneen tunnustanut edes tunteneensa ketään ko.koulua käynyttä. Tuolloin vedenjakajana oli suunnilleen junarata: kaikki, joka tuli Kannelmäen aseman lounais- tai eteläpuolelta, ns. uudelta puolelta, koettiin jotenkin risaiseksi, likaiseksi, köyhäksi, vaaralliseksi, nuhjuiseksija epäsosiaaliseksi. Kanneltie 1:n koulu on perinteisesti palvellut enemmän alueen säätyläistöä, siis mikäli sellaista Kantsussa on. Kannelmäessä säätyläistö tarkoittaa omistusasujaa, joka äänestää kerrostaloissa demareita ja omakotitaloissa Kokoomusta.
Toki, ei asia ihan nyt näin mene. Kanneltie 1:sen koululla on vanhemmat perinteet, mutta on senkin oppilaskunnissa erittäin paljon kaupunginasuntoasukkaita ja rikkinäisten päihdeongelmaperheiden lapsia. Ilmeisesti näitä on kuitenkin enemmän Pelimannissa, tai ainakin niin sanoo paikallinen perimätieto. Ja vaikka sääty periytyy edelleenkin, niin ehkä lopultakin sosioekonomista ja ties mitä kurjalistoa ei olekaan Pelimannin oppilasaines, vaan heidän vanhempansa, jotka eivät jaksa lobata erinomaisen hienon koulutalonsa puolesta.
Ehkä parhaiten Kannelmäen sisäistä jakautumista kuvaa vuoden 83 kuuluisa puukotustapaus - ainoa kerta kun Kantsu on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksen - jolloin ikäiseni 12-vuotias poika löydettiin riekaleina Pelimannintien päässä olevasta 1.maailmansodan aikaisesta bunkkerista. Tekijä oli samanikäinen kaveri, ja sekä tekijä että uhri olivat Pelimannin koulusta. Jos poikaraukka löydettiin bunkkerista, tämä bunkkeri on myös vanhan ja uuden Kantsun välillä. Ainakin tämä bunkkeri vahvisti jakoa turvalliseksi koetun, Vanhan Kannelmäen ja vaarallisen uuden Kantsun välillä.
Kantsussa koulu on leimannut ja viimeistellyt paikallisen säätykierron: vaikka olisit ehkä ollut ns. hyväksyttävästä taustasta, virallinen Kannelmäki dissasi sinut, jos kävit Pelimannia, koska Pelimanni oli kuun kääntöpuoli. Tosin, tämä puukotus todisti myös sen, että - bunkkereista huolimatta - Kantsu on kuitenkin pieni kylä, ja uhrin nimi kiersi juoruna myös vanhalle puolelle. Tosin, kukaan vanhalta puolelta ei tuntenut häntä.
Olisi tosin mielenkiintoista tietää, mikä olisi pelimannilaisen versio Kannelmäen säätyjaosta.
Kanneltie 1:n koulurakennuksen asema lienee siis paikallisessa kouluverkkotarkastelussa vahvin, edellämainituista syistä. Se on myös oppilasmäärältään suurin, ja se palvelee koko vanhaa Kannelmäkeä. Se on myös Maununnevan puukoulun ja Pelimannin välissä, melkein keskellä Kannelmäkeä.
Maununnevan puukoulun säilytyksen puolesta puhuu se, että sen oppilaat ovat pieniä, ja eka-tokaluokkalaisten koulumatkan olisi syytä olla turvallinen ja lyhyt, mitä se ei olisi, jos Maununnevan eka- ja tokaluokkalaiset pannaan kävelemään Kaarelantietä Hämeenlinnantien ali ja Vanhaistenpuiston läpi. Puukoulun lakkauttaminen johtaisi autoralliin, jossa pienet koululaiset kuskattaisiin Kanneltie ykkösen koulutalolle Kaarelantietä. Maununnevalle on sitäpaitsi valmistunut vuosituhannen vaihteessa kokonainen uusi asuinalue, jossa asuu nimenomaan lapsiperheitä. Jos taas päädytään lakkauttamaan vaihtoehtoisesti joko Kanneltie ykkönen tai Pelimanni, koulumatka olisi mahdollinen bussi 43:lla, joka kiertää koko Kannelmäen, eikä levotonta Sitratorin ympäristöä tarvitse tällöin ylittää.
20.10.2008
Lastenvaatevaihtajaiset Kannelmäen leikkipuistossa to 23.10
Lastenvaatevaihtajaiset
Kannelmäessä, Vanhaistenpuistossa
(Kannelmäen leikkipuisto)
torstaina 23.10 klo 17-19
Tuo mukaan pieneksi jääneet tai muuten tarpeettomat lastenvaatteesi ja tule juttelemaan Kannelmäen lapsiperheasioista!
Tervetuloa!
Michael Perukangas ja Vesa Hack, Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaat (205) ja (139)
kannelmäkeläisiä perheenisiä, perukangas.blogspot.com, www.vesahack.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)