Kumpi ompi pahempi, homo vai mamu?

Kun seuraa niinkutsuttua maahanmuuttokriittistä argumentaatiota, antijihadistit pelkäävät, että maamme islamisoituu ja että tämä merkitsisi uhkaa kulttuurillemme. Yksi suurimpia uhkia heidän mielestään on se, että huomattava osa näiden maahanmuuttajien aktiivisista jäsenistä on aktivoitu arvokonservatiiveiksi, ja tämä arvokonservatismi uhkaisi meidän vapaamielistä, liberalismin läpitunkemaa kulttuuriamme. Eikä tämä logiikka esitä minkään harrastelijabloggarin ajatuskulkua, vaan Jussi Halla-Ahon.

Säännönmukaisesti nämä antijihadistit pelkäävät monia muitakin asioita, kuten esimerkiksi homoseksuaaleja, tai tarkemmin sanoen, sitä, että homoseksuaalisuus soluttautuu osaksi mainstreamia siinä määrin, että se katsotaan "normaaliksi" ja tämän normalisoinnin kanssa rinnakkain sitä vastaan rakennettu normisto puretaan.

Maahanmuuttokriitikot ovat itse konservatiiveja, peläten kaikkien heille tuttujen instituutioiden koskemattomuuden puolesta, kuten he myös väittävät muslimimaahanmuuttajien olevan. Heidän kannattaisi ihan taktisessa mielessä valita puolensa, kumpi on pienempi paha: homoseksuaalisuus vai maahanmuutto, ja liittoutua sen vihollisensa kanssa, joka edustaa pienempää pahaa ja toimii vastavoimana suuremmalle pahalle. Vihollisen vihollinen on ystävä, vai kuinka se nyt menikään.

Onko siis konservatismi vai ulkomaalaisuus pahempi vihollinen? Vastaan tähän itse. Kaikki heille vieras muodostaa heille uhan, oli sitten seksuaalista tai uskonnollista. On helppoa mutta kovin tökeröä esiintyä valistuksen ja liberalismin airuina pimeyden voimiksi leimattuja maahanmuuttajia vastaan jos kuitenkin itse kammotaan mitä tahansa muutoksia perinteistä kulttuuria kohtaan.

Kannattaisi vähän perehtyä omaan kulttuuriimme. Silloin saattaisi tietää, että kansamme identiteetti on rakennettu ulkomaanopissa, Luther ja Sibelius opiskelivat Saksassa ja Mannerheim on venäläinen upseeri, sitäpaitsi homo- tai ainakin biseksuaali. Kuitenkin esimerkiksi Sibelius on useimmille arvokonservatiiveille oman kulttuurimme mädättämistä pelkääville aivan liian korkealentoista ja sitäpaitsi vierasta, puhumattakaan Saariahosta. Ylipäätään siihen omaan kulttuuriin kannattaisi tutustua ennen kuin laskettelee suustaan lapsuksia.

Mannerheim, Muhammed ja Sibelius

Tällainen ol' Mannerheim.


Helsinkiläisvaltuutettu Emma Kari kirjoitti City-lehdessä http://www.city.fi/yhteisot/blogit/emmakari/122136/?v=1 osuvasti, että suomalaisessa uusisänmaallisuudessa ja ääri-islamilaisuudessa kuvien kieltämisessä on paljon yhteistä, vaikka usein suomalainen oikeisto pitääkin vihollisenaan kaikkea sellaista, jonka he kokevat vieraana uhkaavan yksikulttuurista Suomi-kuvaansa. Kuten islamia. Molemmat pelkäävät kuvia, kuin oma idoli lihallistamisesta jotenkin surkastuisi.

Suomessa, ennen Helsingin Juhlaviikkojen aikaa, Sibeliusviikoilla 50-60-luvulla kävi lähes vakiovieraana johtamassa eritoten Sibeliusta yhdysvaltalainen kapellimestari Dean Dixon. Hänestä tuli pian suomalaisen yleisön suosikki. Hän oli afroamerikkalainen, ja hänen Sibeliuksensa kelpasi hyvin tälle pettuleipäkansalle.

Sibelius kestää vaikka kuinka monenlaisia käsittelyjä. Päinvastoin, jokainen uusi näkemys vain vahvistaa hänen suuruuttaan: Sibeliuksesta on moneksi, hänessä on paljon ulottuvuuksia ja kulmia. Hän näyttää eri kulmista ja valaistuksista erilaiselta mutta siltikin hän on Sibelius. Sibeliuksesta on kuultu esimerkiksi saksalainen, ranskalainen, englantilainen, yhdysvaltalainen, afroamerikkalainen, venäläinen ja japanilainen versio, kaikki legitiimejä. Sibelius on koko maailman omaisuutta, meidän suomalaisten lahja maailmalle. Miksei siis Mannerheimkin?

Vai tällainen? Kuvittele oma Mannerheimisi!