Usein kuulee väitettävän, että nykyaika olisi jotenkin kovempi kuin sitä edeltäneet ajat, ja että itsekkyys jotenkin luonnehtisi epookkia. No, voi olla, vaikka tosin nämä puheet ovat yleensä epätarkasti esitettyjä ja olemattomasti perusteltuja. Syytettyä itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä pidetään tavallisesti sekä syynä että seurauksena tälle epookille, jota luonnehtii se, että muut ihmiset nähdään välineinä tai esteinä.
Väitän päinvastoin, että aika suuri osa tästä väitetystä toisten ihmisten objektivoinnista johtuu siitä, että nykyään esiintyy aivan liian vähän itserakkautta. En tarkoita narsismia, johon itserakkautta - siis itsensä rakastamista - ei pidä sekoittaa. Tarkoitan sitä, että edellytyksenä kykyyn kohdata toiset ihmiset oman itsensä kanssa tasa-arvoisina on ymmärtää itsen arvo. Jos se jää ymmärtämättä, väistämättömänä seurauksena ihmiselle, joka yrittää toimia yksilönä tai subjektina, jää jäljelle ainoana mahdollisuutena kyetä olemaan vain atomistinen objekti joka on tuuliajolla. Hänen maailmansa muodostuu suhteista ja tapahtumista, joille hän ei itse voi mitään. Hänen oma muotokuvansa esittää uhria.
Tällainen ihminen on äärimmäinen nihilisti tai ainakin toimii äärimmäisen nihilistisesti. Millään mitään väliä ole.
Kehotan jokaista tekemään kohta alkavalle vuodelle yhden lupauksen: rakastaa itseään. Edes yrittää. Jos tämä tuntuu vaikealta, kannattaa tehdä asioita, joista pitää. Kuunnella hyvää musiikkia, olla sellaisten ihmisten kanssa, joista pitää, liikkua luonnossa, katsella kauniita kuvia, lukea hyviä kirjoja, syödä hyvää ruokaa. Luultavasti se ei ole edes pois keneltäkään. Useimmat asiat, joilla nimittäin tässä maailmassa on mitään arvoa, ovat rahallisen arvonmittauksen ulkopuolella, eikä niiden käyttämisessä nautinnokseen ole kyse nollasummapelistä.
Paras lupaus, jonka voit antaa muille ihmisille vaikka uudenvuodenlupaukseksi ihan kohta alkavalle vuodelle 2011: ollaksesi lähimmäinen, sinun on ensin yritettävä olla ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti