Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

9.12.2010

Asukkaita ja käyttäjiä

Maankäyttö- ja rakennuslaissa sanotaan, että ne tahot, joita kaava koskee, voivat sanoa sanasensa sen suunnittelussa. Asianosaisuus tulkitaan aina läheisyytenä: asianosaisuus ja asukkuus nähdään synonyymeinä.

Kuitenkin, ihminen on luotu liikkumaan. Suurin osa meistä harrastaa, rakastaa, tekee töitä, opiskelee, tai ainakin joitakin näistä ja liikkuu päästäkseen tekemään näitä asioita. Suurin osa meistä on myös harrastanut, rakastanut, työskennellyt tai opiskellut.

Ihminen ei ole mikään monoliitti. Paikat pysyvät paikoillaan, ihmiset eivät. Ihminen voi tuntea olonsa kotoisaksi monessa paikassa silloinkin kun hänellä olisi vain yksi koti. Ja monella on monta kotia: esimerkiksi minä asun arkipäiväni Helsingissä, osan viikonlopuistani Porvoossa ja osan viikonlopuistani Oslossa. Kuten 80-luvulla suosittu laulaja Paul Young lauloi, "wherever I lay my hat, there's my home".

Tunnen oloni kotoisaksi ainakin Kannelmäessä, Munkkivuoressa, Töölö-Meilahti-Laakso -alueella ja Porvoossa, Vantaan Kivistö-Kannisto -alueella ja Keskuspuistossa, vaikka en ole asunut siellä. Keskuspuistossa asuvat vain korpit, metsäkauriit, palokärjet, kanit, satakielet, asunnottomat metsien miehet ja naiset sekä muut huuhkaimet.

Edellämainittujen aluiden lisäksi, minun sydänalaani koskettaa aina kun kuulen että jotakin sellaista aluetta heikennetään, jonka osaan sijoittaa omalle subjektiiviselle kokemuskartalleni. Ja itse asiassa silloin kun mitä tahansa aluetta huononnetaan. Olen osana ihmiskuntaa osallinen aina kun mitä hyvänsä ympäristöä heikennetään.

Jos nyt joku ei hyväksyisi maailmoja tai ainakin ihmiskuntaa syleilevää osallisuustulkintaani, niin kun esimerkiksi pyöräilen työmatkaani Keskuspuiston läpi Kannelmäkeen tai tulen kuntosalilta Pitäjänmäestä Kannelmäkeen, totta mooses minua koskettaa se, mitä matkani varrella tapahtuu. Nämä reitistöt ovat päivittäisympäristöjäni! En kuitenkaan satu olemaan pitäjänmäkeläinen tai haagalainen, puhumattakaan keskuspuistolaisesta joten minulle ei lähetetä sellaisia ksv:n kyselylomakkeita joita kuulemma "asukkaille" lähetetään silloin kun heidän ympäristöään siivotaan, suunnitellaan, parannetaan, puhdistetaan tai raiskataan. Enkä tiedä, miten esimerkiksi huuhkajan mielipidettä kerättäisiin. Se kun taitaisi olla huu.

Jos joku keksisi sellaisen systematisoidun kanavan kerätä mielipiteitä suunnitteluhankkeista myös sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät syystä tai toisesta käytä aktiivisesti internettiä tarkistaakseen osoitteesta www.hel.fi/ksv mitä milloinkin ja missäkin tapahtuu, hän saa minulta pusun ja papukaijamerkin!

1 kommentti:

Pirjo Tulikukka kirjoitti...

Tekstiviestipalvelu, jonka voisi käydä tilaamassa jostain 'keskeisen toimijan'/palvelun ylläpitäjän saitilta. Siellä olisi valikko alueista, joista voisi valita kiinnostuksen mukaan ne, joista haluaa tekstarimuistutuksen kun jotain on 'tekeillä' tai kun on kommentointimahdollisuus. Kaupungilla on jo kokeiltu systeemiä jalkakäytävien liukkaudesta varoittavien tekstarien kanssa - voisiko siitä soveltaa tällaisen? Sähköistä systeemiä isompi haaste on mielestäni se, miten kaikki tuleva palaute hoidetaan sitä vastaanottavassa päässä.. Kuka hoitaa ja millä resursseilla? : )