Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

7.8.2012

Taistelevat metsot Salonen ja Arhinmäki

Kapellimestari Esa-Pekka Salonen on arvostellut kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä siitä, että tämä ei työväenjohtajana ymmärrä kulttuurin kuuluvan kaikille, siis myös kansalle. Se, millä kesäfestareilla Arhinmäki käy, ei kuulu kellekään. Kulttuuriministeri, joka avoimesti liputtaa katutaiteen, graffitin ja jalkapallon puolesta, on monelle vaikea nieltävä kun aikaisemmat ovat näyttäytyneet kesäisin Savonlinnassa ja Porissa eivätkä urbaaneilla kyläjuhlilla. Ties millaisia aktivisteja siellä tapaa...

Eräs työkaverini kysyi minulta, onko minulla jotenkin paremmin kehittyneet korvat kun saan "klassisesta" musiikista jotakin irti, enemmän ainakin kuin mitä hän on saanut. Ei se näin mene. Olen vain oppinut kuuntelemaan, ensin Mozartia ja Bachia, sitten Beethovenia ja Bruckneria, sittemmin Bartokiakin. Kuuntelemani musiikki ei ole muuttanut minua tai korviani vaan esteettistä skeemaani ja auditiivista tulkintakehystäni. Toki myös tapani kuunnella musiikkia on muuttunut; oikeastaan Mozart opetti minut kuuntelemaan musiikkia keskittyen musiikkiin.

80-luvulla sain äidiltäni kuukausittaista äänilevyjen ostorahaa. Ostin keskimäärin yhden levyn kuukaudessa. Jotkut ikisuosikeistani, kuten U2, eivät ole kestäneet mukana muutoksessa, mutta keski-ikäistyttyäni olen löytänyt uudelleen esimerkiksi Killing Joken, jonka levyä pidin monasti kädessä 13-14-vuotiaana. En silloin ehtinyt sitä ostamaan, se jäi Amadeuksen yliajamaksi. Kun nyt sen ostin 28 vuoden aika pitkän kaarroksen jälkeen, hyvältä se kuulostaa nytkin, vaikka Mozart onkin hionut kuuloluitani 28 vuoden ajan.

Duke Ellingtonia vapaasti mukaellen: “There are two kinds of music. Good music, and the other kind". On siis kahdenlaista musiikkia: hyvää ja muunlaista. Nautin hyvästä musiikista. Jos musiikkia haluaa analysoida vielä tarkemmin, niin hyvää musiikkia on kahdenlaista: hyvin tehtyä ja minua henkilökohtaisesti puhuttelevaa. Joskus nämä menevät yksi yhteen, mutta hyvintehtyäkin osaan arvostaa. En esimerkiksi pidä the Queenista, mutta se on hyvin tehtyä.

Kuunteluelämykseeni ei tuo mitään lisäarvoa jaotella musiikkia "poppiin", "rockiin", "jazziin" tai "klassiseen", nekin kun ovat hajoavia ja hajanaisia luokkia. Ei Erik Bergmanilla ja Telemannilla ole sen enempää yhteistä keskenään kuin Bomfunk MC:llä ja Beatlesillakaan, eikä sen vähempääkään. Luokitukset sen paremmin "kevyeeseen" (onko Killing Joke muka kevyttä) tai "klassiseen" (onko Vivaldi muka raskasta) ei myöskään tuo mitään lisäarvoa tai lisäinformaatiota.

Salosen puhujapositio on korkeakulttuurilähtöinen. Korkea implikoi samalla matalan, ja matala on lähtökohtaisesti matalampiarvoista. Miksi ihmeessä kukaan viitsisi tukea rahallisesti, omalla kuuntelemisella tai kuluttamisellaan roskaa? Kuten Duke muistutti: on vain hyvää musiikkia, ja muun sopii unohtaa, ja tämä on ainoa jaottelu jota tarvitaan.

Arhinmäki kuunnelkoot siis mitä lystää. En kuitenkaan ihmettelisi, jos hän vaikka vähän provosoituisikin E-P:n höläyksestä, olkoonkin, että toki Esa-Pekalla on hieman kansainvälistä perspektiiviä kaikupohjanaan. Ei kannattaisi provosoitua: Suomen ainutlaatuiseen konservatoriojärjestelmään perustuva musiikillinen menestystarina on parhaita vientituotteitamme, jonka arvo ei sitäpaitsi inflatoidu. Tämän soisi kulttuuripoliitikon muistavan. Suomi tunnetaan Sibeliuksesta, Karita Mattilasta, Pekka Kuusistosta ja - Esa-Pekka Salosesta siinä missä vaikka Jari Litmasesta tai Hanoi Rocksista, puhumattakaan suomalaispolitiikoista, joista ei oikein tahdo olla vientituotteiksi.

Arhinmäen toimintaan sisältyy myös paradoksin vaara: jos kulttuurimuotoja ollaan arvottamassa ja jopa asettamassa vastakkain, tällöin seurauksena saattaa olla juuri Esa-Pekka Salosen mainitsema tilanne, jossa sitä "korkeakulttuuria" ei nähdä puolustamisen arvoiseksi. Ja miksi se ei sitten ole puolustamisen arvoista? Siksikö, että miljoona kärpästä, anteeksi, kansalaista, sanoo, että joku muu on hyvää? Missä tämä ratkaistaan? Myyntilistoilla vai Kuluttajatutkimuskeskuksessa? Markkinatuomioistuimessa? Sosialistin kannattaa varoa kulttuurin mittauttamista markkinoilla, huutoäänestyksessä tai ylipäätään missään.

2 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Arhinmäen toimintaan sisältyy myös paradoksin vaara: jos kulttuurimuotoja ollaan arvottamassa ja jopa asettamassa vastakkain, tällöin seurauksena saattaa olla juuri Esa-Pekka Salosen mainitsema tilanne, jossa sitä "korkeakulttuuria" ei nähdä puolustamisen arvoiseksi.

Tämä juuri teissä arvoliberaaleissa (kulttuurirelativistit) on ongelma. Pidätte yhtä hienona ja arvostettavana asioina kaikkia kulttuurin ilmenemiä. On selvää, että pieruhuumori naurattaa lapsia muttei elämää monipuolisesti nähnyttä vanhusta. On selvää, että lapsen käsitys kulttuurista on ohuempi kuin tuon mainitun vanhuksen.

Nykyinen tilanne, jossa valkoiset lapset notkuvat matkien mustien ghettojen huumediilereiden elehtimistä on säälittävä, sillä venhemmat eivät uskalla kasvattaa lapsiaan pelätessään ties mitä ikinuoruuden päättymistä.

Sitä paitsi, niin kauan kuin Arhinmäki saa minunkin veroistani palkkansa, hänen osallistumisensa kuuluvat minulle. Ja jos sinä joskus alat saamaan palkkaa politiikasta, voit olla varma että seuraan sinunkin tekemisiäsi nykyistä tarkemmin. Eikä se ole mikään uhkaus vaan omien varojensa perään katsovan vastuullisen kansalaisen muistutus.

Michael Perukangas kirjoitti...

Voin olla montaakin mieltä taiteen arvottamisesta, mutta se on joko esteettis-taidefilosofinen tai puhtaasti omaan kokemukseeni ja taustaani perustuva arvostelma, eikä sillä sitäpaitsi ole väliä muille kuin itselleni. Ministerin tykkäämiset ovat toki tärkeämpiä, mutta musiikki - tai taide yleensäkin - on paljon tärkeämpää kuin se, mistä Arhinmäki tykkää ja ovatko hänen tykkäämisensä muuttuneet ministerivalinnan jälkeen tai onko hänen julkisen ja yksityisen tykkäämisensä välillä eroa tai jopa ristiriitaa.

Minun kai pitäisi olla otettu siitä, että tekemisiäni - tai ainakin sanomisiani - seurataan näin tiiviisti jo nyt! :-)