Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

10.8.2012

Nicht so alte Kameraden

Isäni on oikeassa. Älä osta Nikonia. Hän on tosin vannoutunut Canon-mies, ja ne ovat kaksi eri puoluetta. Vähän kuin kissa ja koira, West Ham ja Tottenham tai hatut ja myssyt.

Ainakaan halpaa Nikonia ei pidä ostaa. Köyhän ainakaan. Vaikka kuinka haluaisin kierrättää ja korjauttaa, ei se kannata. Kun juuri vuoden täyttänyt ja takuunsa myötä sen ainoan elämänsä käyttänyt Coolpix-kamerastani zoomi sanoi työsopimuksensa irti, samalla se vei koko apparaatin mennessään. Hautaan.

Tiedustellessani Nikonin huollosta, eikö tällainen toiminta kuitenkin ole kameralta asiattomana tuotevastuun piiriin kuuluvaa, sieltä vastattiin, että kamera pitäisi toimittaa Helsinkiin arvioitavaksi. Se maksaa 40 euroa, joka vähennetään korjauskuluista ainoastaan siinä tapauksessa että tulee korjauskuluja. Jos toteavat, että kameraa ei voi korjata, maksan siis 40 euroa. Lisäksi tulee 2 kertaa 11,40 € bussimaksu, eli yhteensä 62,80 € mahdollisen korjauskelvottomuuden toteamisesta.

Se on tietysti vielä oma jeremiaadinsa, että en millään matematiikalla voi ehtiä Ruskeasuolle arkisin kello 16.30 mennessä. Eivät sinne huoltomiehen mukaan ehdi rovaniemeläisetkään, tosin tämä miespolo ei tiennyt, että utsjokelaisilla ja enontekiöläisillä on vielä pidempi matka. Sympatiseeraan heitä ihan kybällä.

Vähän lyhyempi matka minulla on Kuninkaanporttiin, noin 3 kilometrin  pyöräily. Se on lyhyempi kuin 50 km Helsinkiin. Eikä maksa mitään. Ja siellä Kuninkaanportissa sama paska, anteeksi, kamera, maksaa 69 euroa. Joka on vain € 6,20 enemmän kuin korjauskelvottomuuden toteaminen Helsingissä, operaatio, joka on minulle todetusti sitäpaitsi logistisesti mahdoton.

Pyydän siis julkisesti anteeksi epävihreyttäni. Heitän vanhalla rotiskolla vesilintua ja säilytän siitä vain akun varaosana. Parempi kuitenkin kun en olisi alunalkaenkaan ostanut Nikonia.

3 kommenttia:

Mikki kirjoitti...

Samaan olen törmännyt aikaisemmin. Tyttären iPodin korjaaminen (virtakytkin) olisi maksanut 4 e vähemmän kuin uusi...

Mikki

Mikki kirjoitti...

Samaan olen törmännyt aikaisemminkin, kykyaikana korjaaminen ei kannata. Tyttären iPodin virtakytkimen korjaus olisi maksanut 4 e vähemmän kuin uusi laite. Ja siihen hintaan ei siis kuulut edes matkakulut helsinkiin kun seillä jo olin...

Michael Perukangas kirjoitti...

Eikä laitteita enää tehdä kestäviksi. Taisi alkaa 80-luvun Swatch-ajasta.