Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

24.8.2012

Miksei Greenpeacea kiinnosta Suomen luonto?

Ympäristöjärjestö Greenpeace on tehnyt ja tekee edelleenkin erittäin tärkeää työtä esimerkiksi valaanpyynnin ja öljynporauksen lopettamiseksi, puhumattakaan sademetsien suojelusta. Nämä ovat koko maapallomme kohtalonkysymyksiä.

Kun Greenpeacen feissari pysäytti kerran erään tuttavani, mainittu tuttavani kysyi feissarilta, onko hänen edustamallaan järjestöllä mitään Talvivaaran kaivostoimintaan suunnattua kampanjaa. Feissari meni hiljaiseksi. Ei ollut kuullutkaan koko tapauksesta, ei sillä, että mitään tällaista kampanjointia olisi edes ollut.

Annan pienen vinkin Greenpeacelle: voisitte toimia vieläkin menestyksekkäämmin ja saada vieläkin enemmän aktiiveja ja tukijäseniä, jos teillä olisi näyttöä menestyksekkäästä toiminnasta, edes näyttöä kiinnostuksesta, joka suuntautuu myös lähiympäristön suojeluun. Esimerkiksi kaupunkimetsillä ja kaupunkien vesistöillä on merkitystä paitsi paikallisen biodiversiteetin takaajina ja biomassan säilyttämisen kautta myös paikallisilmaston puhdistajina ja luonnollisina melumuureina, ne ovat myös kaupunkilaisille tärkeitä luontosuhteen syntymisen kannalta ja kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti tärkeitä liikunta-alueita. Niistä saa myös ilmaista lähiruokaa. Suurin osa maailman väestöstä asuu nykyisin kaupungeissa, joten kaupunkiympäristö on myös globaali kysymys.

Ei kommentteja: