Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

22.4.2013

Miksi kannatan Kristian von Esseniä varapuheenjohtajaksi?

Olen äänestänyt Kristiania varapuheenjohtajaksi aiemminkin, vaikka tarjolla on ollut erinomaisia ehdokkaita omasta kotipiiristäni. Kerran esimerkiksi Helsingistä oli tarjolla kaksi aivan erinomaista naista: Mari Puoskari, Johanna Sumuvuori, jotka molemmat tunnen ja joita molempia arvostan erittäin paljon. Tuolloin päädyin laittamaan lappuuni kolme nimeä: Kristian, Tuomas Viskari ja en nyt paha kyllä muista, kumpaa helsinkiläisnaisista äänestin.

Minulle on turha esittää äänestyssuosituksia. Yleensäkin äänestyksissä pitäisi malttaa nostaa katse sieltä peilistä ja äänestää jotakin muuta kuin oman viiteryhmien edustajia, koska omille arvostuksilleen ja tavoilleen ihminen on yleensä sokea. Toiseksikin, jos haluamme puolueen kasvavan, silloin on maltettava toimia strategisesti ja nähtävä, että paras keino tähän on laajentaa kannattajakuntaa eikä vain pitää kiinni niistä uskollisimmista.

Meillä on nytkin tarjolla lukuisia noin kolme-nelikymppisiä koulutettuja kaupunkilaisnaisia. Nyt olisi tarjolla vähän vielä kokeneempi maakuntien mies, joka on vieläpä ruotsinkielinen. Jos me otamme vakavasti puolueemme kaksikielisyyden, silloin kannattaa ottaa vakavasti myös se mahdollisuus, että tämä kaksikielisyys näkyy paitsi ohjelmatyössämme, se olisi myös edustettuna puolueessamme näkyvillä paikoilla. Puolueen pitää siis tarjota samastumispintoja mahdollisimman laajalti ja näkyvästi.

Ja koska haluan arvottaa ihmisiä - ja ehdokkaita - heidän henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella, niin juuri tästä syystä suosittelenkin lämpimästi Kristianin äänestämistä. Kristian on Uudenmaan Vihreiden ja viimevuotisen puoluekokouksen puheenjohtajana ollut erittäin taitava: kuunteleva mutta erittäin tehokas.

Kristian on yrittäjä, ja etenkin pienyrittäjien maailman ymmärtäminen on tulevaisuudessa väistämättä nykyistäkin tärkeämpää, sillä yhä useampi joutuu jatkossa luomaan työpaikkansa itse. Sitäpaitsi pienet yritykset luovat myös paikallisia palveluita.

Äänestän edellämainituista syistä Kristiania Vihreän puolueen varapuheenjohtajaksi. Hän on mies paikallaan, järkevä mutta huumorintajuinen ihminen, tehokas mutta keskusteleva.

Aiempaa pohdintaani siitä, miksi on fiksua ajatella vähän omaa nokkaansa pidemmälle, voi lukea klikkaamalla tämän tekstin otsikkoa.

Ei kommentteja: