Helsinkipuistoksi kutsuttu alue on hyvin heterogeeninen. Osa siitä - Haltiala, Niskala, Tuomarinkylä - mielletään yleisesti Keskuspuistoksi. Tämä onkin ymmärrettävää, se kun liittyy saumattomasti Keskuspuistoon. Tätä aluetta tulisi kohdella kaupunkimetsänä, ja sen hoitoa ohjailla hallitun hoitamattomuuden periaate. Kaikkein parasta olisi kuitenkin liittää tämä osa viralliseen Keskuspuistoon, vastaten yleistä käsitystä. Lopulta tälle laajennetulle Keskuspuistolle ja muulle Helsinkipuistolle tulisi antaa kansallisen kaupunkipuiston status, ja tehdä tästä kaupunkimme brändivaltti aivan samaan tapaan kuin esimerkiksi Aulangosta Hämeenlinnassa.
... jatkuu...
Edellisessä kommentissani mainitusta Helsinkipuistoksi sanotun alueen heterogeenisyydestä seuraa myös se, että sen käyttötavat eroavat. Amerikkalainen puistoteoreetikko Galen Cranz jaottelee puistoja niiden käyttötarkoituksien mukaan. Siitä, että Helsinkipuisto ei ole varsinainen kaupunkipuisto vaan kaupunkimetsä seuraa, että siitä ei voi suunnitella monen aktiviteetin teemallista huvipuistoa (Multi purpose park), vaan eri käyttötarkoitukset pitää sijoitella puiston eri alueille.
Vinkiksi ainakin yhdestä metsäisimmille alueille toivomastani lisäpalvelusta: Paloheinään tai Pitkäkoskelle toivoisin lukittavia säilytyskaappeja, joissa ulkoilijat voisivat säilyttää tavaroitaan, kuten eväitä tai vaihtovaatteita. Tarkoitan kaappeja, jotka olisivat ulkotiloissa ja joihin pääsisi myös ulkoilumajojen ollessa suljettuina.
Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pitkäkoski. Näytä kaikki tekstit

9.9.2011
16.2.2011
Pakotetaanko kuntoliikkuja autoilijaksi?
Pitkiä juoksulenkkejä harrastavana, lenkin jälkeen olisi hyvä saada mahdollisimman tuoreeltaan hoidettua lenkin aikana syntynyt hiilihydraattivaje. Laadukkaimmin ja halvimmin se hoituisi omilla eväillä. Yksi pieni ongelma vaan: missä ne voi säilyttää?
Ensimmäisellä – ja edelleenkin tähän asti viimeisimmällä – maratonillani olin käynyt piilottamassa juomapullon fillarilla reitin varteen etukäteen. Ei ollut kukaan onneksi löytänyt sitä pusikosta ja käynyt kusaisemassa.
Kesähelteillä kuljetan usein mukanani pientä rahasummaa, jotta voin ostaa itselleni evään lenkin jälkeen. Tai jos on oikein kuuma, juotavaa kesken lenkin.
Olen joskus käynyt juoksemassa autoilevien ystävieni kanssa. Auto on aika kätevä mukana kulkeva pukukoppi ja jääkaappi. Itselläni ei kuitenkaan ole autoa, enkä aio ajokorttia juoksuharrastukseni takia ajaa.
Ehdotan Helsingin kaupungin liikuntavirastolle lukittavien kaappien pystyttämistä keskeisimmille ulkoilualueille. Esimerkiksi Keskuspuistossa sellaisia voisi olla Laaksossa, Maunulassa, Pirkkolassa, Paloheinässä ja Pitkäkoskella ulkoilumajojen ja muiden liikuntalaitosten yhteydessä. Ainakin Pirkkolassa sellaisia tosin taitaa olla, mutta koska ne ovat sisätiloissa, niihin ei pääse käsiksi jos nauttii esimerkiksi myöhäisistä iltalenkeistä. Olisikin parempi järjestää lukittavia kaappeja - esimerkiksi kolikkopantillisia - ulkotiloihin.
Ei luulisi olevan vaikeaa, mutta se olisi kuntoliikkujille erinomainen palvelu, josta autoton kiittäisi! Ja ne olisivat huomattava ravitsemuksellinen parannus niihin suklaapatukoihin, joita saa ostaa esimerkiksi Pirkkolan automaatista, joka ei välttämättä aina edes toimi.

Tunnisteet:
juoksu,
Keskuspuisto,
Laakso,
Maunula,
Paloheinä,
Pirkkola,
Pitkäkoski
18.11.2009
Lumista Keskuspuistoa 13.11.2009
Kuvasarja on otettu Perhekunnantien jatkeena olevasta polkujen risteyksestä "Linja" Pitkäkoskelle ja Pitkäkoski-Paloheinä-polun varrelta sekä sieltä takaisin Linjalle perjantaina 13.11.

Tunnisteet:
Keskuspuisto,
Paloheinä,
Pitkäkoski
20.6.2008
Pohjoisen Keskuspuiston tulevaisuudensuunnitelmista
Kaupunkisuunnitteluvirastossa valmistellaan asemakaavaa ja asemakaavan muutosta Keskuspuiston pohjoisosaan Elontien ja Vantaanjoen väliselle alueelle, Haltialan länsiosaan ja Paloheinän ulkoilumajan lähialueille. Alue on pääosin asemakaavoittamaton ja asemakaavalla halutaan turvata alueen säilyminen nykyisessä virkistyskäytössä. Mikäli kaupunginvaltuusto tekee myönteisen päätöksen maanalaisesta Jokeri 2 -hankkeesta, alueelle suunnitellaan Jokeri 2 -bussilinjan tunneliosuus sekä siihen liittyvä hiihtotunneli.
Keskustelutilaisuus aiheesta pidettiin 16.6. klo 17 - 19 Paloheinän ulkoilumajalla, Pakilantie 124. Kaavan valmistelija on tavattavissa myös kaupunkisuunnitteluvirastossa sopimuksen mukaan.

Näkymä Jokeri kakkosen tunnelin pohjoisemman sisäänkäynnin kohdilta kaakkoon. Lienevätkö puut tässä iltapäivätorkuilla, onko ne kaadettu jo valmiiksi parin vuoden päästä alkavien tunnelitöiden helpottamiseksi vai metsurien työllistämiseksi, on minulle mysteeri.
Jokeri kakkosen tunneli tulisi menemään maan alle nykyisen Perhekunnantien jatkeen kohdilla, ja toinen ulostulo sijoittuisi lähelle nykyistä bussi 66:n päätepysäkkiä Paloheinässä. Yhteensä tunnelin pituus olisi noin 1,3 kilometriä ja se olisi tarkoitettu yksinomaan kahdelle bussilinjalle ja hälytysajoneuvoille. Alkuvaiheessa ei kuitenkaan ole tarkoitus mitenkään valvoa tunnelin mahdollista väärinkäyttöä yksityisautoilijoiden läpiajoväylänä, koska kokemukset Haagan halkaisevalta vastaavalta joukkoliikennekadulta, Eliel Saarisen tieltä ovat olleet "positiivisia". Eliel Saarisen tiellä kulkevista ajoneuvoista on laskennan mukaan yksityisautoja "vain" noin neljännes.
8 minuutin vuorovälein Myyrmäen ja Vuosaaren väliä kulkeva pikabussilinja-Jokeri II kulkisi siis täten uuden, suunnitteilla olevan Kuninkaantammen asuinalueen ohitse, jonne lisäksi suunnitellaan jatkettavaksi bussilinjaa 66 A. Tarkoitus on pitkällä tähtäimellä siirtää 66 A:n toinen päätepysäkki Lauttasaaresta Elielinaukiolle, viimeistään länsimetron valmistuttua.
Paloheinästä Jokeri jatkaa itään Kuusmiehentietä, jonka linjausta suoristettaneen ja siirrettäneen hieman pohjoiseen, kauemmas nykyisistä asuintaloista. Samalla ainakin minulle tuntemattomasta syystä Keskuspuiston etelärajaa - tai tässä kohdassahan sitä jo aletaan kutsumaan Helsinkipuistoksi siirretään pohjoiseen. Se niistä lupauksista, että Keskuspuiston pinta-alan vakiona pitämiseen oltaisiin sitouduttu. Ja se niistä vakiona pitämisistä; Kuninkaantammen asukkaille aiotaan rakentaa pallokenttä Keskuspuistoon, eikä esimerkiksi asuinalueen keskelle, jossa se palvelisikin paremmin asukkaita.

Kuvassa vasemmalla näkyvä metsä on virhe. Se ei ole Keskuspuistoa, vaan kohta entistä Helsinkipuistoa.
Jokeri kakkosen tunnelin vierestä vedetään toinen huoltotunneli, jota normaalioloissa saatetaan käyttää hiihtoputkena. Ymmärrän sen perustelun rakentaa hiihtoputken, että muuten helsinkiläiset hiihdon harrastajat ajavat - yleensä autoilla - lumettomina talvina pitkiäkin matkoja päästäkseen harrastamaan liikuntaa, eikä näin tietenkään pitäisi olla. Kuitenkin, tunneli tuo myös hiihdon harrastajia muualta Helsinkiin, lisäten liikennettä, joten ei ole toteennäytettävissä, että tunneli olisi päästöneutraali, saatikka niitä pienentävä. Jos hiihtoputki toteutuu ja mahdollisesti muutoinkin, Paloheinän ulkoilumajaa saatetaan laajentaa nykyisen ulkoilumajan luoteispuolelle.

Lieneekö kuvan rakennelma varautumista ulkoilumajan laajennuksen pohjatöitä varten?
Jokeri kakkosen tavoitteet, houkutella autoilijoita bussimatkustajiksi ja parantaa itä-länsi-yhteyksiä ovat sinänsä erittäin kannatettavia. Kuitenkin, vielä tässä vaiheessa on epäselvää, mitä tunnelin päästöille tullaan tekemään. Liikennesuunnittelija vannotti, että vuoden 2011 lopulla - jolloin liikennöinti on tarkoitus aloittaa - bussit ovat nykyistäkin vähäpäästöisempiä, jolloin päästöt tulisivat olemaan minimaalisia. Kuitenkin, minimaalisetkin lisäpäästöt johdettuina esimerkiksi poistoputkien kautta Keskuspuistoon tekevät tämän jälkeen sienestämisestä arveluttavaa ja heikentävät ulkoiluilmaa. Hankkeesta tulisikin tehdä YVA.
Edellämainittujen suunnitelmien lisäksi, Keskuspuiston pohjoisosa on parhaillaan altis monenlaisille kunnostustöille. Rakennusvirasto on suorittanut metsän niin sanottua hoitoa kovalla kädellä ainakin jo edellämainitun Perhekunnantien jatkeen varrella - jota pitkin muuten tullaan vetämään bussi 43:n jatke Kuninkaantammeen mutta joka nyt on suosittu ulkoilutie - ja monin paikoin Paloheinän, Pitkäkosken ja Haltialan välisiltä alueilta. Lisäksi suunniteltu Paloheinä-golfin laajennus vie yleisen maisemaniityn pois yleisestä käytöstä. Lisäksi Keskuspuiston ali kulkee monenlaisia huoltotunneleita; Paloheinästä vain muutamia satoja metrejä etelään tekee Helen parhaillaan Vanhakaupunki-Pitkäkoski-raakavesitunnelin saneeraustöitä.
Helen vaikuttaa kuvan perusteella sangen destruktiiviselta naiselta.

Lisätietoja suunnitelmista antavat maisema-arkkitehti Jyri Hirsimäki, puhelin 310 37213 ja vs. toimistopäällikkö Raisa Kiljunen-Siirola, puhelin 310 37209.

Haltiala,
Helsinkipuisto,
Jokeri II,
joukkoliikenne,
Keskuspuisto,
Kuninkaantammi,
Paloheinä,
Pitkäkoski,
rakennusvirasto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)