TEM ulkoistaa työnhaun rekrytointifirmoille

Olen pätkätyöläisenä ottanut rutiiniksi säännöllisen avoimien työpaikkojen seuraamisen, ja tätä rutiinia olen jatkanut myös töissä käydessänikin, en niinkään hakeakseni "urallani" "ylöspäin" vaan ylipäätään varmistaakseni sen, että vuokra on maksettavissa.

Nyt tämä on loppu. Loppumisen syynä ei ole se, että olen onnistunut luikahtamaan toistaiseksi voimassa olevaan eli suomeksi vakituiseen työsuhteeseen vaan työkkärin nettisivu-uudistuksen takia. Ja nyt siitä tosiaankin toivon mukaan tulee vakituinen, sivuille kun ei ole vilkuileminen, kiitos Työ- ja elinkeinoministeriön, joka on näköjään lakkauttanut työnhakupalvelunsa ainakin sähköisen version.

Nyt sähköisen työpaikkahaun etusivulla pitäisi ensin laittaa sanahaku, esimerkiksi työ-/ammattinimikettä vastaisi yksi sana. Ongelmana tässä sanahaussa on, että sanat tarkoittavat niin montaa asiaa. Esimerkiksi "suunnittelija" tai "sihteeri voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Kun laittaa sanahauksi "suunnittelija" saa sellaisia kuin 3D Artist, Design Engineer/Lead Design Engineer (mikseivät tiedä, kumpaa hakevat?), graafinen suunnittelija, järjestötyön suunnittelija, kirjanpitäjä, LVI-suunnittelija, LVI-suunnittelija/projektipäällikkö, mainosgraafikko, markkinointiosaaja, mekaniikkasuunnittelija, mittaaja, ompelija suunnittelija (hakevatko kahta ihmistä vai yhtä?), ostaja, opetuksen suunnittelija, palveleminen ylläpito ja ohjelmistosuunnittelu, opettajat ilman rajoja -koordinaattori, projekti-insinööri, ja kaikkea sellaista vielä kahden muunkin sivun verran, joita en päässyt näkemään. Näistä voisin hakea kolmea, lisäksi ymmärrän pinnallisella tasolla jotakin joistakin näistä, että mitä haetaan. Sen sijaan minulla ei ole hölökäsen pöläystäkään siitä, mitä on vaikkapa Design Engineer (mitä suunnitellaan/muotoillaan?) saatikka Lead Design Engineer.

Entä sitten sihteeri? Sain hakutuloksiksi asiakasneuvottelija, asianajosihteeri, audionomi, erikoistutkija (!), fysioterapeutti (!), hankintapäällikkö, johdon assistentti, järjestösihteeri, kaupunginsihteeri, kehittämispäällikkö, kihlakunnansyyttäjä S11:lla ja ilman, luotonvalvoja, LVI-insinööri, lääkäri (kyllä mä tiedän, että lääkärintyöhön liittyy nykyään paljon kirjaamisvelvoitteita), museonjohtaja, ohjaaja, osastonsihteeri ja arvailujen varaan taas jää, mitä muuta siellä sivulla kaksi olisi ollut. Aika erilaisia ovat hommat sekä "vaatimustasoltaan" että luonteeltaan.

Nämä irrelevantit paikat aiheuttavat siis sen, että hakutuloksia tulee niin paljon, että ne eivät välttämättä mahdu ihan yhdelle sivulle. Ja jos kaikilta koneilta pääse katsomaan kaikkia työpaikkoja, tällöin julkinen palvelu asettaa hakijat eriarvoiseen asemaan sen perusteella, mikä nettiselain heillä on käytössä. On eduskunnan oikeusasiamiehelle vähemmästäkin kirjelmöity. Sitten jos näitä työpaikkoja haluaisi seurata kuten aiemminkin tekemällä hakuvahdin, joka ilmoittaa sähköpostiin aina kun jotain näistä hakuavaimista tärppäisi, minähän hukkuisin irrelevantteihin viesteihin.

Jos kyse on esimerkiksi kirjaston tai työpaikan koneesta, sellaisia ei saa itse päivittää. Saamani selityksen mukaan sivun voi vaihtaa vain "selainversiossa". No, joku palvelun käyttäjä saattaa vielä minuakin vähemmän tietää, mitä selainversio tarkoittaa. Ainakaan se ei ole sama kuin "kevytversio, joka saamani toisen selityksen mukaan toimii myöskin Android-, iPhone- ja iPad -laitteissa. Uskallan olettaa, että minulla ei ole mitään näistä laitteista, ja hädin tuskin ymmärrän, mitä ne ovat. Ainakaan en osaa niitä käyttää, ja kyllä moni työtön lienee tekniikan kanssa vielä minuakin enemmän monttu auki.

Suomessa ei ole vain työpaikkojen kohtaanto-ongelma, jossa työpaikat ja työnhakijat eivät sovi toisilleen. On myös työvoimapalvelun ja asiakkaiden kohtaanto-ongelma. Ilmeisesti pitää alkaa uusimaan urakalla käyttäjätunnukset kaikkiin mahdollisiin rekrytointinetteihin, joista kokemukseni tähän saakka on ollut surkea. Tähän Työministeriö pakottaa kelvottomalla palvelullaan, ulkoistaen näin työnhaun kaupallisille rekrytointitoimijoille. Tämä ei ole tosin yllätys: vielä silloin kun ensimmäisiä kertoja asioin työvoimatoimistossa, siitä vielä noihin aikoihin ihmiset, joilla oli työhistoriaa, puhuivat työnvälitystoimistona. Varmaan sen nimi on nyt siksi työ- ja elinkeinotoimisto, että varmaankin ministeriö kaikessa hiljaisuudessa valmistelee uudistusta, jossa työttömyystilastot lopullisesti siivotaan ja kertaheitolla ylentämällä kaikki työttömät yrittäjiksi.

Aiempia kokemuksiani rekrytointifirmoista voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.

Vartiainen moralisoi tutkimuksen asemesta

Vattin (Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen) ylijohtaja Juhana Vartiainen on viime aikoina kunnostautunut moralistina tutkijan sijaan. Nämä Vartiaiset tuntuvat olettavan, että työttömien työhaluttomuus on yhteiskuntamme suurin kantokykyongelma kun heitä pitää patistella mihin tahansa töihin, joiden palkkojakin sitäpaitsi vielä pienennetään. Vartiaisen keittämistä myrkyistä voi ottaa maistiannoksen allaolevasta linkistä:
http://yle.fi/uutiset/vartiainen_lehdelle_tyottomille_tyovelvoite_enemman_matalapalkkatoita/6439282

Vaikka minunkin elämääni on mahtunut lukuisia erimittaisia työttömyysjaksoja, miksiköhän ei minulle ole koskaan tullut (velvoite)työllistämisosoitusta? Vastaus: koska minulla on akateeminen loppututkinto ja ajatellaan että työllistyn kuitenkin omatoimisesti. Tämmöinen velvoitetyöllistäminen jakaa ihmiset entistä selvemmin kahteen kastiin: niihin, joilla on työllistymispakko, mutta kuitenkin työllistyminen käytännössä mahdotonta ja niihin, joille työllistyminen on oikeus ja mahdollisuus.

Jokunenkin työvoimavirkailija on tullut minulle myöntäneeksi, että työllistämisen tabu ovat toivottomat työllistettävät, joita ei virallisesti ole mutta joihin on turha tuhlata työllistämisresursseja ja joita pitäisi auttaa muin keinoin. Yleensä heidän elämäntilannettaan selkeyttäisi ja helpottaisi huomattavasti työkyvyttömyyseläke. "Eliittityönhakijoihin", eli esimerkiksi akateemisesti koulutettuihin, taas on turha tuhlata paukkuja, koska heidän oletetaan työllistyvän omatoimisesti ennemmin pikemmin kuin myöhemmin. 

Minä olen tainnut kuulua niihin eliittityönhakijoihin, koska olen saanut luottamuksellisesti kuulla vinkin näiden toivottomien tapauksien olemassaolosta sekä työttömän että työllistäjän ominaisuudessa. Työllistäjän ominaisuudessa minut on eräs TE-ministeriön virkailija auliisti sulkenut tämän ammatillisen salaisuuden piiriin: kyllä, nyt kun olet meikäläisiä, niin kyllä, on todellakin olemassa toivottomaksi luokiteltuja työllistettäviä. Sitä vaan ei saa heille itselleen sanoa, siis näille toivottomiksi luokitelluille. Itse asiassa työvoimaviranomaisten käyttämä jaottelu on paljon moniulotteisempi kuin eliitti - toivottomat. (Yhteiskunta)luokkia taisi muistini mukaan olla 5, vaikka luin kyllä koulun historiantunneilla että säätyjä olisi ollut vain neljä. Niin että kyllä työhallinnossa ihan oikeasti luokitellaan ihmisiä.


Nykyisillä työmarkkinoilla on puhtaasti sattumaa, millä puolella luukkua ihminen milloinkin sattuu olemaan. Hei, tästähän voisi kehittää leikin, sellaisen perinteisen tuolileikin uudennetun version! Kun RAY-projektirahoilla otin työharjoitteluihin ja -kokeiluihin vuosina 2006-2007 erääseen kansalaisjärjestöön kymmeniä ihmisiä, erääseen näistä harjoittelijoista törmäsin työkkärivirkailijana kun palasin ulkomaasta, jonne lähdin irtisanouduttuani perhesyistä juuri tuosta edellämainitusta työpaikasta. Mitä merkonomi sanoo valtiotieteiden maisterille työkkärissä? No, että meillä ei ole juuri nyt sinun kaltaisillesi töitä. Olet meille ylipätevä mutta epäsopiva.

Vielä niihin aikoihin kun aloittelin ensimmäisissä työpaikoissani, jotkut kutsuivat työkkäreitä työnvälitystoimistoiksi. Koska työllistämistöitä ei ole enää ollut vuosikymmeniin (paitsi ne, jota ennen sanottiin suojatöiksi), ei siis ole töitä joita välittää. Ja kun mietin TE-virkailijoiden tilannetta: 1800 euron pohjapalkalla pitäisi olla todellinen työ- ja elinkeinomarkkinoiden moniosaaja, joilla on ihmisten kohtaloita harteillansa, tämä yhtälö ei oikein toimi.


Ei toimi sekään yhtälö, jossa pannaan kyseiseen työhön soveltumattomia pakkotöihin. Voi ihan oikeasti sattua vaikka onnettomuuksia, käsitellään työssä sitten ihmisiä, koneita tai sellaisia abstraktioita kuin vaikkapa numeroita tai bittejä.

Vartiaisille voi kuitenkin mainita muutamiakin syitä, minkä vuoksi työ ei kannata tai ole edes mahdollista:
1) Silloin kun työstä jää verotuksen ja pakollisten kustannusten (asuminen, liikenne työpaikan ja kodin välillä, sähkö, puhelin, kotivakuutus, elatusmaksut jne.) jälkeen vähemmän käteen kuin mitä jäisi toimeentulotuella tai peruspäivärahalla, ongelmana ei ole se, että etuuksien taso olisi liian korkea vaan että elinkustannukset ovat liian korkeat ja että hyvinvointivaltio rankaisee karensseilla ja kohtuuttomalla progressiolla jokaisesta keikkatyötunnista. Tästä lisää alla:
http://perukangas.blogspot.fi/2011/05/keikkatyo-ei-kannata.html

2) Jos työttömälle tarjotaan työtä, jota hän ei syystä tai toisesta kykene tekemään. Näin kävi itselleni Norjassa, jossa rekrytointikonsulentti tarjosi minulle taksinkuljettajan töitä. Niitähän maahanmuuttajamiehet muutenkin siellä tekevät. Paha vain ettei minulla ole ajokorttia. Tästä lisää alla: http://perukangas.blogspot.fi/2009/12/rekrytointifirmat-tukipalveluita-vai.html

3) Jos työttömälle tarjottaisiin työtä hänen työssäkäyntialueensa sisältä, mutta kyseinen työpaikka on kuitenkin hakijalle saavuttamattomissa. Mietin esimerkiksi itse taannoin Myrskylän kulttuurisihteerin sijaisuuden hakemista. Porvoosta Myrskylään menee päivittäin aamulla 1 suora vuoro, joka saapuu 9.05 ja Myrskylästä viimeinen päivän neljästä vuorosta lähtee jo 15.45. Ei täyden työpäivän tekeminen onnistuisi.

Lisää työssäkäyntialueista:
http://perukangas.blogspot.fi/2010/11/tyossakayntialueen-gravitaatiomalli.html

Metodologiansa ja tieteensosiologiansa lukeneena yhteiskuntatieteilijänä tiedän, että tutkimus ei ole arvovapaa, muusta inhimillisestä toiminnasta erillinen saareke. On kai ihan reilua Vartiaiselta tuoda arvolähtökohtansa avoimesti pöydälle, mutta suosittelisin kuitenkin, että hän keskittyisi työhönsä vähän paremmin ja perehtyisi työttömyyden syihin, seurauksiin ja työnteon esteisiin ennen kuin menee päästämään tällaisia aivopieruja. Yleensäkin tutkijoilta vaaditaan omaan aiheeseensa perehtymistä, lieneekö tämä tutkimuspäälliköltä liikaa vaadittu?

Kehu nuori voittajaksi

Tämäniltaisen "suuren kansallisen nuorten syrjäytymisillan" kunniaksi voin nyt kantaa korteni kekoon. Lupasin ennen vaaleja eräälle pitkän linjan nuorisotoimijalle esittää jotakin rakentavaa sen sijaan että vain yhdyn presidentti Niinistön niksi-Pirkan arvostelijoihin. No, tässä tulee yksi niksi lisää.

Jos tarpeeksi usein sanotaan, että ei tuolla asuinpaikalla, noilla papereilla tai noilla naamalla oikein ole mihinkään, niin aina muutama erehtyy ottamaan tuollaiset lopullisena tuomiona. Toisten ihmisten leimaamista ei kertakaikkiaan saa tehdä. Sanat ovat tekoja.

Olen kasvanut viime aikoina pikku hiljaa ymmärtämään, että aivan liian vähän ihminen saa tunnustusta ja kehua, saati päänsilitystä. Jos sellaista ei saa edes kotonaan, sitten on ihminen hukassa. Ja aika moni on, koska heillä ei ole kotia, tai ainakaan sellaista kotia, jossa jaettaisiin mitään muuta kuin nyrkkiä.

Toisen kehuminen on helppoa. Etenkin kun jokainen meistä osaa jotakin. Ja silloinkin kun ei tee mitään ihmeellistä, tekee kuitenkin jotakin. Jos ei jokainen meistä ole maailman kaunein tai paras, tämän savotan voi aloittaa kehumalla työkavereitaan, ja tässä esimiestehtävissä toimivilla on erityisvastuu. Ja muulloinkin voi kehua toista vaikka fiksuksi tai kauniiksi.

Kehuminen on ihan helppoa. Ei niiden arkisten tekojen tarvitse olla niin ihmeellisiä: voi sanoa esimerkiksi että hyvin sanottu. Tai hyvin siivottu, tyylikkäästi pukeuduttu tai hienosti ripustetut pyykit. Tämän voi jokainen aloittaa jo huomenna! Eikä kehumista tarvitse lopettaa kun kehuttava aikuistuu: kehu kaikkia lähimmäisiäsi!

Sitten vielä toinen arkinen vinkki: jos sinulla on auto ja naapurissasi on työtön, vie hänet Kuninkaanportin työkkäriin!

Järkeä julkiseen liikenteeseen

Ei tarvitse olla edes nk. ”huippuosaaja” havaitakseen, että Porvoo on Helsingin nukkumalähiö. Työpaikkoja ei ole, ja siksi Porvoossa onkin lähdettävä siitä, että jos veronmaksajat halutaan pitää Porvoossa, tällöin on myönnettävä että työpaikkojen puuttuessa, säännöllistä työmatkasukkulointia pääkaupunkiseudulle mutta myös Lahteen on helpotettava. YTV:hen liittymistä on harkittava ja luotava työmatkalaisen kukkarolle soveltuvia sarjalippuja, Helsinkiin menevää junaa ja eläkettä odoteltaessa.

Porvoon sisäisessäkin julkisessa liikenteessä olisi työtä, kuten myös kevyessä liikenteessä. Kannatamme täydestä sydämestämme Torolf Bergströmin aloitetta pyörätiestä Eestinmäestä Sköldvikiin; samantien sitä pitäisi jatkaa Söderkullaan, kuten tällä palstalla on esitetty.

Myös Porvoon liikenteen tariffit pitää järkeistää; ei ole kohtuullista, että samalla linjalla numero 5 joutuu ostamaan kaksi lippua matkatessaan Gammelbackasta Kerkkooseen. Liityntäparkkipaikkoja tarvitaan myös lisää; siksi tervehdimmekin ilolla Treksilään tulevaa liityntäpysäköintialuetta.

Jos asiointi TE-toimistossa sattuisi vähän venähtämään, viimeiset linjat keskustaan lähtevät neljältä. Aamun seuraavaa bussivuoroa odotellessa voi käydä aika pitkäksi. Puhumattakaan esimerkiksi autottomista askolalaisista - jos sellaisia on - joille asioinnista TE-toimistossa (jonka sivumennen sanoen pitäisi palvella Porvooseen haikaltavia aloittavia pienyrittäjiäkin) tulee ostettavaksi neljä matkalippua. Jotta TE-toimisto voisi palvella lähitulevaisuudessa mitä ilmeisimmin kuntauudistuksien myötä laajenevan Porvoon asukkaita, sille tuleekin välittömästi osoittaa tilat Porvoon keskustasta. Ihan yhtä hyvin sen voisi lakkauttaa Kuninkaanportista ja siirtyä Helsingin työkkärin asiakkaiksi.

Michael Perukangas
Tatu Chanth
porvoolaisia vihreitä

Kirjoitus on julkaistu Uusimaassa tänä aamuna

Katoaako Horisontti?

 Kumppanuustalo Horisontin, joka on Helsingin Malminkartanossa sijaitseva asukastalo, perusti 90-luvun syvimmän laman reaktiona syntynyt Länsi-Helsingin Työttömät. Horisontti on vuosien saatossa tarjonnut kodin monenlaisille yhdistyksille, tiloja kokouksille, pysyvälle kirpputorille, monenlaisille käsityö- ja polkupyöräpajalle, kursseille laidasta laitaan sekä tarjonnut paikallisille asukkaille maittavaa lounasta, osallistunut paikallisten tapahtumien järjestämiseen ja työharjoittelu- ja -kokeilupaikkoja sadoille ja taas sadoille työelämän ulkopuolelle eri syistä joutuneille. Nyt tämä kaikki näyttää olevan vaakalaudalla. Kaupungin toiminta-avustus ei riitä jo nyt merkittävältä osaltaan vapaaehtoisuuteen perustuvan toiminnan pyörittämiseen.

Olin itse Horisontissa töissä v. 2006-2007, jolloin vastasin Horisontin Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamasta Tehdään kimpassa-projektista. Projekti järjesti ja mahdollisti kursseja, opintopiirejä, otti kymmeniä työkokeilijoita ja -harjoittelijoita, perusti valokuvaus- ja elokuvauskerhon, puutarhaviljelyspalstan, lehden, venäjänkielen kurssin, rahoitti sähly- ja jalkapallojoukkuetta ja niin edelleen. Minulla oli monipuolinen kosketuspinta Horisonttiin, kuten kaikilla, jotka ovat tavalla tai toisella mukana toiminnassa. Horisontti on enemmän kuin työpaikka tai asukastila, se on elämäntapa, joka rikastaa kaikkien elämiä jotka ovat saaneet olla mukana.

Jotkut ovat saaneet Horisontista elinikäisiä ystäviä, kuten minä. Joillekin se toimi välityöpaikkana, kuten sille yhdelle työharjoittelijalle, johon törmäsin muutama vuosi eteenpäin Kluuvin TE-toimiston virkailijana kun itse paluumuuttajana kävin ilmoittautumassa työnhakijaksi. Toiset se pitää mielekkäässä elämässä kiinni, kuten liikuntavammaisen toimistotyöntekijän, tai ne venäläistaustaiset miehet, jotka tapaavat polkupyöräpajalla. Ensimmäiseksi kuvaamani kaltaisessa tapauksessa Horisontilla on välinearvo, jälkimmäisille itseisarvo. Eikä Horisontti suinkaan tyhjene näihin ääripäihinsä: suurin osa on Horisontin toiminnassa, koska kokee sen kivaksi ja mielekkääksi, jopa elämäntavaksi.

Kun heikkoina aikoina nyt ollaan jatkettu hyvinvointipalveluiden alasajoa, kolmannen sektorin vastuu lisääntyy. Porvaristo perustelee tämän valuttamisena, siis kansalaisten voimaannuttamisena, jolloin Horisontin kaltaisilla paikoilla on välinearvo siinä mielessä, että ne hoitavat joko virallisen yhteiskunnan tehtäviä tai sitten ne ovat välietappeja "oikeaan" tekemiseen. Vasemmistolla taas kyse on sälyttämisestä, jolloin kansalaisyhteiskunta saa hoitaakseen yhteiskunnallisia tehtäviä, ja tämä perustellaan yhteisöllisyyden itseisarvoisella hyvällä, jolla niukkuus voidaan perustella. Oli miten oli, Horisontin luulisi kelpaavan sekä porvaristolle että vasemmistolle. Horisontin toiminta on ennaltaehkäisevää ja kannattavaa, vaikka sitä olisikin vaikeaa kääntää perinteisessä tilinpäätöksessä voitolliseksi. Suosittelen epäröijille tutustumista sosiaaliseen tilinpitoon ja Horisontin toimintaan. Horisontin toimintaan voi tutustua klikkaamalla oheista linkkiä:

http://www.horisontti.net/

Horisontti on vuosien ajan ollut mukana vaikuttamassa ympäristönsä viihtyisyyteen. Tässä mukana Malminkartanon asema-aukion istutuksissa.

Porvoo ulkoistaa autottomien lasten hypyt

Kuten aikaisemmin (kts. allaoleva blogilinkki) olen kirjoittanut, Porvoon yhdyskuntasuunnitteluun liittyy ongelma. Se liittyy sekä toimintojen hävittämiseen kaupungin keskustasta että julkiseen liikenteeseen, jotka ovat oikeastaan sama asia. Palvelut tulee kaavoittaa siten, että ne ovat saavutettavissa, ja uudisrakentaminen tulee kaavoittaa siten, että niistä pääsee palveluihin.

http://perukangas.blogspot.com/2012/04/porvoon-liikenne-ilman-vaihtoa.html

Kuninkaanportin, joka sijaitsee n. 3 km Porvoon keskustasta länteen eli Helsinkiin päin, tarkoituksena oli stopata Itäkeskukseen suuntautuva ostosliikenne. Näin sen pystyi perustelemaan oikeastaan ekologiseksi hankkeeksi, jos se todella vähentäisi liikennettä. Ei se kuitenkaan sitä ainakaan Porvoon sisällä vähennä: hyvä kun edes MP3-soittimen kaupungin keskustasta saat, ja jopa lähelle rakentuneen Hornhattulan asukkaille se on päivittäiseen asiointiin käyttökelvoton: alueella ei ole ruokakauppaa, eikä sinne sitäpaitsi pääse kävellen tai pyöräillen kuin tekemällä aika pitkän koukkauksen ja joukkoliikenteellä ei paljon millään.

Sitä voi tietysti miettiä, onko shoppailu peruspalvelu. Ilmeisesti useimmat kuitenkin sen sellaiseksi mieltävät.
Ilmeisesti se on sellaiseksi mielletty myös Porvoossa, jos kerran katsotaan että Kuninkaanportin perustaminen oli välttämätön toimenpide kaupan alan työpaikkojen pitämiseksi Porvoossa. Onko sitten HoppLopp peruspalvelu? Autottoman on hyvin hankalaa viedä sinne lastansa. Toki autottoman ihmisen lapsella on oikeus kiipeillä puissa, ei siihen mitään hopploppeja tarvita. Työvoimatoimisto kuitenkin on peruspalvelu.

Nyt jos työtön isä (tai äiti) esimerkiksi haluaisi viedä lapsensa hyppimään Kuninkaanporttiin, hänen pitää maksaa kahdesta matkasta jos hän asuu esimerkiksi Veckjärvellä, hänen vaihtaessaan bussia keskustassa. Ai niin mutta kun sieltä ei suunnilleen tule sitä ensimmäistäkään bussia niin että jää koko vaihtoproblematiikka aika teoreettiseksi!

Porvoo on itäisen Uusimaan keskus, ja kohta kuntauudistuksen myötä täällä ei varmaan paljon muita kuntia kohta enää olekaan. Sitä paremmalla syyllä pitää huolehtia siitä, että Porvoossa pysyy palveluita ja että ne ovat myös saavutettavissa eli mahdollisimman lähellä keskustaa. Tulen kuntavaaleissa ajamaan sitä, että Porvoon sisäisessä liikenteessä ei tarvitse ostaa joka kerran uutta lippua aina kun vaihdetaan vuoroa, ja tämä on myös mitä suurimmassa määrin Porvoon kyläasukkien edun mukaista. Tulen myös ajamaan sitä, että Kuninkaanportista keskustaan kulkee päivittäin enemmän kuin yksi vuoro tunnissa, yhteensä 10 kpl, joista viimeinen lähtee keskustaan klo 16.02. Tulen myös lupaamaan, että en aio jatkossakaan asua paikassa, jossa ei voi elää ilman autoa. Tämä tarkoittaa sitä, että tulen taistelemaan sen puolesta, että Porvoo voi edelleenkin olla myös autottoman asuinpaikka.

Yritystuet, turhia ja vahingollisia?

Anu Tokilan tuoreen Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkimuksen (HS:n juttu siitä löytyy otsikkoa klikkaamalla) mukaan suurin osa yritystukia saaneista yrityksistä olisi pärjännyt vallan hyvin ilmankin. Mainitussa tutkimuksessa vielä täsmennetään, että erityisesti jo vakiintuneille yrityksille ja suuryrityksille ei kannata tukia kantaa. Lisään tähän listaan yhden henkilön toiminimiyritykset.

Yhden ihmisen perustamisen yrityksien työllistävän vaikutuksen varaan ei kannata laskea liikoja. Tukipalveluita eli loisia ne sen sijaan kyllä työllistävät. Kirjanpitäjät ovat toiminimien välttämättömiä kavereita, samaten TE-hallinto yrityksen perustamisvaiheessa. Aloittavista yrittäjistä hyötyvät myös pankit, joiden lainaneuvottelijoita moni toiminimi lähestyy hattu kourassa.

Olin kevään 2004 puolisen vuotta toiminimiyrittäjänä. Tätä ennen olin elättänyt itseni jonkin aikaa kohtuullisen hyvällä menestyksellä freelancerina. Olin tehnyt mm. siivouskeikkoja, muutamien kuukausien mittaisia tilaustutkimuksia ja selvityksiä vanhusten ja vaikeavammaisten palveluista ja lisäksi päivittänyt ammattikorkeakoulun yhden toimialan opintorekisterit kokonaan sekä opettanut siellä muutamia kursseja ja korjannut tenttejä. Olin tullut toimeen ihan ok kun asuin taloyhtiön vuokrakämpässä, eikä minulla ollut sellaisia extravagantteja harrastuksia kuin vaikka autolla ajaminen, valassafarit, lepakkomiesten keräily tai kuurakettien ampuminen. Reikäpelin pelaamisenkin rajoitin satunnaiseen minigolfiin ja läheisen Talin golfkentän ympärijuoksuun. Konjakinkin korvasin brändyllä.

Miten minusta tuli yrittäjä? Työvoimatoimistoni suositteli minulle varsin painokkaasti osallistumista TKK:n täydennyskoulutuskeskuksen kurssille, joka oli suunniteltu akateemisten nk. eliittihakijoiden osaamisen päivittämiseksi yrityssektorille sopivaksi. Lähiopetuksen jälkeinen loppuaika kurssista oli tarkoitus suorittaa työharjoitteluna yrityksessä. Tällaisen yhteistyöyrityksen hankkimisessa piti auttaa rekrytointikonsultin, jollaisen kanssa jokaisella kurssilaisella oli yksi henkilökohtainen tapaaminen. Tämä minulle räätälöity palvelukontakti poiki n. 6-sivuisen Yritystele-printin, jonka ruotimisen minä sitten aloitin kotigooglaamalla.

No, ei se mitään. Google on erikoisalaani, sekä jälkien jättäminen sinne että jäljestäminen. Kotigooglaamisen perusteella otin yhteyttä joihinkin kiinnostavan kuuloisiin yrityksiin, joista yksi vihjaisi toisesta kiinnostavasta yrityksestä. Sieltä näytettiin vihreää valoa, ja kiinnostus oli molemminpuolinen. Vaikutti siltä, että voisin olla osana edelläkävijyyttä, tutkijan ominaisuudessa kehittämässä ja keksimässä aivan uudenlaisia, kokonaisvaltaisia innovaatioita.

Kokemus oli kyllä opettavainen. Opin sen, miten uusi yritys perustetaan ja millaista tukea ja neuvontaa siihen voi saada, mutta ennen kaikkea sain elämänkokemusta. Opin myös, että aloitteleva yrittäjä saa starttirahaa hämmästyttävän helposti: siihen riittää kahden viikon intensiivikurssi yrittämisen alkeista ja varsin luonnosmainen liiketoimintasuunnitelma, joka, hämmästyttävää kyllä, meni täydestä sekä Helsingin kaupungin uusyrityskeskus NYP:in neuvojalta ja työvoimatoimistolle, joka starttirahoista päättää. Jossakin vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida, oliko liiketoimintasuunnitelmani sellainen, että sen kuvaama yritystoiminta voi todella kannattaa edes siinä määrin että sillä yksi ihminen olisi pystynyt maksamaan vuokransa.

Starttirahaa saa siis liian helposti. Pahimmillaan se voi olla kuolemansuudelma, jolla työnnetään yrittämiseen tiedollisesti kyvyttömiä ja asenteellisesti kelvottomia ottamaan sellaisia riskejä, mistä heillä ei ole mitään tiedollisia, taloudellisia tai asenteellisia edellytyksiä selviytyä. Minulla on vieläkin kulutusvelkaa, jota jouduin ottamaan starttirahan täydennykseksi jotta saisin sen vuokrani maksettua. Jos aloittavalla yrittäjällä ei ole valmiina minkäänlaista pääomaa, vuokria, puhelin- ja sähkölaskuja ei voi maksaa tulevaisuusodotuksilla. Jota jotkut pahansuovat tai ymmärtämättömät - ne, joita en onnistunut saamaan asiakkaikseni - voivat nimitellä hypeksi.

Yrittäminen voi olla monille sopiva tapa työllistää itsensä. Yrittämiseen pitää kuitenkin kannustaa, ei työntää. Työttömyystilastojen näennäinen siivoaminen piilottamalla työttömät pidemmän kaavan mukaan, työllistämiskurssien kautta leikkiyrittäjiksi on yksinkertaisesti työ- ja elinkeinotoimen suorittama heitteillejättö, tai sitten yrityskeskuksissa ja TE-toimessa ei vain ole riittävää yrittäjyyden asiantuntemusta.

Kaiken, mitä tein toiminimiyrittäjänä, oli ollut aikaisemmin mahdollista tehdä freelance-verokortilla. Verokortilla toimivalle freelancerille sitäpaitsi kertyy eläkettäkin. Suosittelenkin jokaista aloittelevaa yhden henkilön yrittäjää selvittämään, koituuko yrityksen perustamisesta mitään hyötyä freelancerina toimimiseen verrattuna, sillä toiminimiyrittäjäkin on käytännössä usein freelancer, sillä erolla, että hän kantaa riskit yksin, ja maksaa eläkkeensä ja vakuutuksensa yksin. En myöskään usko, että yrittäjäkokemukseni olisi vaikuttanut ainakaan merkitsevästi vastaiseen työllistymiseeni millään sektorilla.

Kuulemma yrittäjän pitää olla myös jotakin tiettyä ihmislajia. Kyllä minulla luovia ideoita löytyy, ja olen tottunut elämään ilman lomia. Mutta ehkei romantikko sovellu yrittäjäksi, henkilö, joka on hairahtunut haihattelemaan, että musiikkidivarin pitäminenkin olisi silkkaa elämäntapahippeilyä, jossa etuhuoneessa keitellään espressoa ja takahuoneessa poltellaan jointteja Bob Marleyn säestämänä eikä tiukan spartalaista kapitalismia, jossa toiminnan tavoitteena on voiton maksimoiminen, ei esimerkiksi musiikin ja asiakkaiden onnellisten kohtaamisten auttaminen tai oman vuokran maksaminen.

Ja Max Weber potkaisi Mänttä-Vilppulan kissoja!

Jatkuvilla aluehallinnon uudistuksilla saattaa olla jokin tarkoitus, kenties hyvää tarkoittavakin. Lapsena opin asuvani Uudenmaan läänissä, joka sekin oli kummallinen luomus sikäli, että historiallisesti sellaista maakuntaa ei ole olemassakaan. Uusimaa on lähinnä historiallista Etelä-Hämettä, esimerkiksi Seitsemän Veljeksen Nurmijärvi. Aivan sama pätee Pirkanmaahan, joka on ainakin osittain entistä Varsinais-Suomea. Ja niin edelleen.

Alkuperäinen läänijako pohjautui maakuntiin, jotka taas pohjautuivat Suomen heimoihin ja murrealueisiin. Tosin ei vain murre vaan ihan jopa kieli voi vaihtua sen mukaan, kummalla puolella ojaa asut Pohjanmaalla tai jopa Helsingin Kannelmäessä vielä 80-luvulla; siellä oli keskellä Vanhaa Kantsua yksi kortteli, jossa oli ruotsiksi palveleva Varuboden ja josta lapset kuljetettiin koulukyydillä pellon toiselle puolelle ruotsinkieliseen kouluun. Eivätkä maakuntien ja murteiden rajat mene ihan tarkkaan ottaen yksi yhteen: ainakin maallikkoummikon korviin Kainuussa puhutaan varsin savolta kalskahtavasti. Ja niin edelleen.

Kun yrittää katsoa rinnakkain Suomen kuntakarttaa ja Suomen maakunta-, lääni- tai aluehallintokarttaa, tulee epätoivoiseksi. On ihan oikein ja järkevää, että kunnat tekevät yhteistyötä perus- ja vähemmänkin peruspalvelujen järjestämisessä, mutta kieltämättä byrokraatille tai tutkijalle muodostaa haasteen tilanne, jossa esimerkiksi Mänttä-Vilppulan alueella tai Sysmän-Luhangan aluella tehdään laajamittaista kuntarajat ylittävää yhteistyötä. Tällaisia rajakuntia ovat esimerkiksi myös Kokemäki, Riihimäki, Orimattila, Kankaanpää, Ähtäri ja Joutsa.

Muistan 80-luvulta keskustelua, jossa läänijaottelua piti uudistaa silloista enemmän maakuntajakoa vastaavaksi, ja perustaa esimerkiksi Kainuun lääni. Tämä ajatus pohjautui varmaankin siihen, että läänit hahmottaisi helpommin, kun ne seuraisivat kieli- ja kulttuuripohjaista paikallisidentiteettiä. Identiteetin perustana kun vaasanlääniläisyys, oulunlääniläisyys tai turunjaporinlääniläisyys on jokseenkin yhtä epäilyttävä kuin nummipusulalaisuus tai eteläjemeniläisyys. No, Kainuuta ei koskaan perustettu. Sen sijaan vuoden 1997 lääniuudistus puolitti Suomen läänien määrän kahdestatoista kuuteen, jolloin läänien suhde kulttuuri-identiteetteihin muuttui entistäkin epäselvemmäksi. Mulla on vieläkin ratkaisematta, mitä yhteistä on esimerkiksi Luumäellä ja Paraisilla. Samassa rytäkässä perustettiin TE-keskuksia, joihin siirrettiin tehtäviä vanhoista lääninhallituksista.

Yleensä hallintouudistuksien julkilausuttuna tavoitteena on saavuttaa säästöjä karsimalla turhia hallinnollisia väliportaita. Ei niitä kuitenkaan karsita jos karsinta aiheuttaa tarpeen perustaa uusia virastoja, kuten juuri TE-keskuksia. Useimmiten hallintouudistuksista aiheutuu myös kitkaa ja viiveitä vanhan toiminnan lakkauttamisesta, siirtämisestä ja uudelleenkäynnistämisestä, mistä seuraa valtiolle välittömiä kuluja ja välillisiä kuluja kuntien eksyneiden virkamiesten pompottelusta. Sitten hallinnonuudistuksista seuraa vielä esimerkiksi tilakuluja kun vanhoja virastoja lakkautetaan ja niiden työntekijöitä muutetaan toisiin tiloihin.

No, onneksi läänien ja maakuntien välisten ristiriitojen aiheuttamat identiteettikysymykset saatiin kätevästi ratkaistua kun läänit lakkautettiin kokonaan tämän vuoden alussa. Samalla lakkautettiin lääninhallitukset ja TE-keskukset, joiden raunioille perustettiin ELY-keskuksia. Niihin koottiin tehtäviä entisistä lääninhallituksista, TE-keskuksista, tiepiireistä, ympäristökeskuksista ja niin edelleen. Osa lääninhallituksen jäljelle jääneistä tehtävistä, siis niistä, joille ei keksitty sen vertaa yhteisiä nimittäjiä että niitä ei onnistuttu sullomaan ELY-keskuksiin, kerättiin vasiten perustettuihin aluehallintovirastoihin.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällä uudistuksella säästetty ja onko tämän uudistuksen takia jäänyt entisten virastojen väkeä työttömäksi. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka monta mies- ja naistyövuotta menetetään siihen viipeeseen, joka seuraa siitä kitkasta kun virkamiehet niin kunnissa, alueilla kuin valtiollakaan, puhumattakaan asioijakansalaisista eivät muista, kenen - anteeksi, siis minkä - kanssa heidän tuleekaan asioida. Juuri kun TE-keskukset ja Etelä-Suomen läänit oli opittu.

Mutta kai uudistus on oman aikansa työllistänyt ministeriöiden selvitysmiehiä ja naisia, ja sen takia on varmaan pitänyt perustaa muutamia virkoja ja tehdä jokunen virkanimityskin. Jo byrokratiantutkimuksen klassikko Max Weber varoitteli siitä, että rationaliteetista ylimpänä ohjauskeinona saattaa tulla rautahäkki, joka estää lopulta rationaalisen toiminnan. Weber joko myhäilee nyt haudassaan, että olinpas oikeassa tai pudistelee päätään, miksei häntä uskottu.

Kun nyt läänit on saatu haudattua, haudattakoon samantien myös maakunnat. Ne vain sekoittavat asioita.

Kuohuntaa ankkalammikossa

Osallistuin viime torstaina, 11.4 Kemiössä pidettyyn Sudkustens Landskapsförbundetin liittokokoukseen. Koska suomenkieliset suomalaiset eivät luultavasti kovinkaan hyvin tunne organisaatiota, allaoleva kuvaus on kirjoitettu suomeksi.

Organisaation nimi jo on omiaan disorientoimaan sellaisen liittokokousedustajan, joka ei ole tuttu entuudestaan suomenruotsalaisten organisaatioiden kanssa, joka osaa englantia paremmin kuin ruotsia ja joka on viimeiset puoli vuotta uppoutunut maisema-arkkitehtuuriin. Oletin ensi alkuun, että kyse on "maisemaliitosta" kun tosiasiassa kyse olikin maakuntaliitosta. Tunnustan, että en tunne liian hyvin esimerkiksi rannikkolaivurikulttuurin traditioita, että voisin kovinkaan syvällisesti kommentoida esimerkiksi kyseisen organisaation toimintasuunnitelmaa.

Sydkustens Landskapsförbundet on siis etelärannikon ruotsinkielisten tai kaksikielisten kuntien ruotsinkielisten asukkaiden maakuntayhteenliittymä, joka ymmärtää tehtäväkseen edistää suomenruotsalaisuutta, etenkin suomenruotsalaista kulttuuria. Liittokokoukseen on kutsuttu edustajia kunnista edellämainituin ehdoin, suurimmista kunnista, kuten Helsingistä, Espoosta, Turusta ja Porvoosta 10. Edustajat kutsutaan poliittisilla mandaateilla; luonnollisista syistä RKP on valtapuolue. Vihreitä paikalla oli noin sadasta edustajasta yhteensä neljä, joista olin yksi.

Vasemmistopuolueet halusivat syrjäyttää liiton hallitusta kaksi vuotta johtanut Maria Björnberg-Enckellin, mutta heillä ei kuitenkaan ollut esittää hänen tilalleen omaa ehdokastaan. Kabinettineuvottelujen tuloksena demariryhmä veti kaikki luottamushenkilönsä pois, ja Vasemmistoliiton edustaja liittohallituksessa erosi.

Useita eri syitä kabinettikeikausyritykseen on esitetty. Kysymys on joko henkilökiistoista, demareiden (ja Vasemmistoliiton pettymyksestä mielestään liian pieneen edustukseen liiton luottamustehtävissä), tai sitten alueellisista tai sukupuoli ja -polvikiistoista, jossa nuorehko helsinkiläisnainen ei pysty luovimaan parhaiden rannikkolaivuriperinteiden mukaisesti.

Tilaisuudessa esitteli valtiosihteeri Stefan Johansson myös valtion aluehallintouudistusta. Kuten aina, suunniteltaessa hallinnollisia uudistuksia, paljon kuluu paperia, kahvia ja tupakkaa, ja paljon selkeytetään (förtydligas), katsotaan (ses över), uudelleenjärjestetään (omorganiseras) ja selvitetään (utreds).

Mahdollisesti jälleen kerran läänien, maakuntien ja TE-keskusten välistä työnjakoa tullaan tarkistamaan, ja uusi aluehallinto saattaisi ALKU-väliraportissa esitetyn mukaan mahdollisesti seurailla nykyistä maakuntajakoa. Tullaan perustamaan muutama (kolmisen?) alueellinen sektorivirasto, joista yhteen koottaisiin luonnonvara- ja ympäristöasiat, toiseen liikenne ja infrastruktuuri ja kolmanteen työvoima, elinkeino ja osaaminen eli suunnilleen nykyisten TE-keskuksien asiat.

Edellämainitun lisäksi saatetaan perustaa noin 6-7 alueellista valvovaa "koppalakkivirastoa", joiden aluejaottelu saattaa seurailla nykyisiä läänejä. Niihin keskittyisivät 1) työsuojeluasiat 2) peruspalvelut 3) turvallisuus ja maahanmuutto ja 5) ympäristö.

Tv-nyttin uutispätkän liittokokouksesta voi katsoa klikkaamalla otsikkoa. Uutispätkä on katsottavissa 10.5.2008 saakka.