Työntekijän kannalta on hyvä, että nyt lokakuusta työntekijä saa siirtää vuosilomaansa, jos hän sairastuu lomallaan. Ylipäätään on kai oikein, ettei työntekijää rangaista siitä, jos hän sattuu olemaan keskivertoa sairastavampaa ihmistyyppiä, ja juuri siksi tuntuukin paradoksaaliselta, että sairastamisesta maksetaan, mutta terveydenhuollosta ei, ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta puhumattakaan.
Kyllä, olen kuullut semmoisesta kuin työterveyshuolto, mutta joissakin tapauksissa sellaista ei käytännössä ole. Jos työterveyslääkäri on tavoitettavissa esimerkiksi vain yhtenä päivänä viikossa ja hänelle saa aikoja jonnekin kahden kuukauden päähän, on selvää, että kaikissa akuuttitapauksissa mennään terveyskeskukseen tai usein käytännössä yksityiselle terveysasemalle.
Joskus sairaanhoito on myös terveydenhuoltoa: jos potilas menee hoidattamaan vaikka selkä- tai sydänvaivaansa tai orastavaa masennustaan, tämä säästää vastaisuudessa jatkohoitoa ja myös ehkäisee potilaan työkyvyttömyyttä. Jos kuitenkin kyse on ei-akuutista vaivasta, johon aikaa ei saa työterveyshuoltoon, tämä oman toimintakyvyn ennaltaehkäisevä kunnossapito ja vahvistaminen menee työntekijän omaan piikkiin: hän maksaa sekä kulut että työajan menetettynä palkkana.
Eikö tässä olekin tietty paradoksi? Eikö työnantajan kannattaisi tukea oman toimintakyvyn ennakoivaa ylläpitämistä, puhumattakaan terveydenhoitoa ennen kuin terveys muuttuu sairaudeksi, etenkin kun työpaikka on usein vähintäänkin osasyyllinen työntekijän terveyden vähittäiseen romahtamiseen, oli sitten kyse työpaikkakiusaamisen aiheuttamista masennuksista, istumatyön aiheuttamista selkä- ja niskavaivoista tai yksipuolisen rasituksen aiheuttamista tuki- ja liikuntaelinvaivoista?
Toki työntekijällä on vastuu itsellään siitä, miten hän itseään hoitaa työajan ulkopuolella, mutta kyllä työnantajan kannattaisi miettiä järjestämänsä työn luonnetta syvällisesti muutenkin kuin ergonomisina interventioina. Istumatyö tappaa, ja sen vähentäminen tulisi ottaa koko länsimaisessa maailmassa äärimmäisen vakavasti. Voitaisiin aloittaa kaikkien kokousten karsimisesta minimiin tai sitten siirtää kokoukset juoksumatoille, luontopoluille ja uima-altaisiin sekä karsia hoitohenkilöstön tietokoneenkäyttö minimiin. Kuuliko THL?
Jos asia palautetaan yksilönvastuuseen, niin toki työn fyysinen rasitus on ammatinvalintakysymys, muttei nuori tule tällaisia ajatelleeksi. Aiempaa istumatyötä pohtinutta tekstiäni voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste THL. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste THL. Näytä kaikki tekstit
27.10.2012
Tätä kirjoitustani ei enää ehditty julkaisemaan...
... ennen vaaleja. Lupaan kuitenkin jatkaa mielipide- ja muutakin vaikuttamista vaalien jälkeenkin, riippumatta siitä, mikä on henkilökohtainen tulokseni vaaleissa huomenna. Kiitokset kuitenkin Uusimaa-lehdelle, joka on ollut myötämielinen vaaliteemoilleni, ja ennen tätä kirjoitusta on julkaissut sinne tarjoamistani mielipidekirjoituksista seitsemän seitsemästä!
Kunnat vaarantavat asukkaidensa terveyden
Suomessa on valmisteltu terveydenhuollon yhteistä tietojärjestelmää Kanta-hankkeen puitteissa jo yhdeksän vuoden ajan. Hanke on edelleenkin kesken. Tästä on paljolti "kiittäminen" kuntia, jotka jarruttavat hanketta, samalla vaarantaen kuntalaisten terveyden.
Viimeisimmässä Vihreä Lanka -lehden numerossa kerrottiin, että Suomessa kunnat hankkivat tahallaan toisten kuntien terveydenhuollon tietojärjestelmien kanssa yhteensopimattomia tietojärjestelmiä, koska ne voivat näin jarruttaa kuntaliitoksia. Lehdessä kuultu Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen vahvistaa tämän. Nyt lausuntoja ja kuvia pitää tilailla ties mistä, osa on sähköisenä, osa cd-levyllä, osa paperisina.
Sosiaali- ja terveysministeriön toivoisi myös laittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n kuriin. THL vaikeuttaa hoitoalan henkilökuntapulaa hoidon tilastointi-, luokitus- ja raportointivaatimuksillaan, joiden täyttäminen vie kohtuuttoman suuren osan työajasta, eikä asiaa yhtään paranna järjestelmien yhteensopimattomuus ja jatkuvat käyttökatkot.
Koko maan kattavan terveydenhuollon tietojärjestelmän voisi tilata Viroon vastaavan järjestelmän luoneelta Maadis Tiikiltä. Virossa se maksoi vain 10 miljoonaa, kun Suomessa kustannuksiksi on arvioitu 1,8 miljardia. Potilasasiakirjojen siirrettävyyden parantuessa nopeutuisi myös hoito ja kunnat säästäisivät erikoissairaanhoidon kustannuksissa.
Toivon siis sosiaali- ja terveysministeriöltä tarmokkuutta. Terveydenhuoltoa vaikeuttava lainsäädäntö on purettava ja tietojärjestelmät saatava kuntoon, ja kunnat velvoitettava myös ottamaan yhteneneväiset potilastietojärjestelmät välittömästi käyttöön sitten kun ne on joskus saatu valmiiksi.
Michael Perukangas
porvoolainen vihreä osastonsihteeri
jk: (Julkaistiinpas se sittenkin, mutta vasta vaalien jälkeen. Se oli tämänaamuisessa Uusimaassa.)
Kunnat vaarantavat asukkaidensa terveyden
Suomessa on valmisteltu terveydenhuollon yhteistä tietojärjestelmää Kanta-hankkeen puitteissa jo yhdeksän vuoden ajan. Hanke on edelleenkin kesken. Tästä on paljolti "kiittäminen" kuntia, jotka jarruttavat hanketta, samalla vaarantaen kuntalaisten terveyden.
Viimeisimmässä Vihreä Lanka -lehden numerossa kerrottiin, että Suomessa kunnat hankkivat tahallaan toisten kuntien terveydenhuollon tietojärjestelmien kanssa yhteensopimattomia tietojärjestelmiä, koska ne voivat näin jarruttaa kuntaliitoksia. Lehdessä kuultu Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen vahvistaa tämän. Nyt lausuntoja ja kuvia pitää tilailla ties mistä, osa on sähköisenä, osa cd-levyllä, osa paperisina.
Sosiaali- ja terveysministeriön toivoisi myös laittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n kuriin. THL vaikeuttaa hoitoalan henkilökuntapulaa hoidon tilastointi-, luokitus- ja raportointivaatimuksillaan, joiden täyttäminen vie kohtuuttoman suuren osan työajasta, eikä asiaa yhtään paranna järjestelmien yhteensopimattomuus ja jatkuvat käyttökatkot.
Koko maan kattavan terveydenhuollon tietojärjestelmän voisi tilata Viroon vastaavan järjestelmän luoneelta Maadis Tiikiltä. Virossa se maksoi vain 10 miljoonaa, kun Suomessa kustannuksiksi on arvioitu 1,8 miljardia. Potilasasiakirjojen siirrettävyyden parantuessa nopeutuisi myös hoito ja kunnat säästäisivät erikoissairaanhoidon kustannuksissa.
Toivon siis sosiaali- ja terveysministeriöltä tarmokkuutta. Terveydenhuoltoa vaikeuttava lainsäädäntö on purettava ja tietojärjestelmät saatava kuntoon, ja kunnat velvoitettava myös ottamaan yhteneneväiset potilastietojärjestelmät välittömästi käyttöön sitten kun ne on joskus saatu valmiiksi.
Michael Perukangas
porvoolainen vihreä osastonsihteeri
jk: (Julkaistiinpas se sittenkin, mutta vasta vaalien jälkeen. Se oli tämänaamuisessa Uusimaassa.)
26.8.2012
Kutsumus on ase
Kun nyt vanhuspalvelulakia kannattavat toivovat naiivisti jostakin niitä hoitajia löytyvän, kukaan ei ole vielä kertonut, mistä, saati sitä, miten heidät saataisiin myös pysymään matalasti palkatussa työssä hierarkkisesti toimivalla alalla, jossa on varsin totunnainen työkulttuuri ja jossa tuskin voi vaikuttaa oman työnsä sisältöön, ylipäätään mihinkään ja jossa ihanteellinen, auttamistahtoinen ihminen hyvin pian tulee yllätyksekseen turhautumaan kun aika meneekin taulukointeihin, raportointiin, luokituksiin, ristikkäis- ja rinnakkaistaulukointeihin,- raportointeihin ja -luokituksiin koska THL sanoo niin.
Tyypillisesti kutsumustyöt ovat naisvaltaisia: lastentarhanopettaja (ammattinimikkeessäkin näkyy alan arvomaailman vanhakantaisuus kun heidän työpaikkansakin on "ylennetty" päiväkodiksi), luokanopettaja, mikä tahansa opettaja, apuhoitaja, sairaanhoitaja ja kaikki maailman lähihoitajat.
Kun jotakin työtä sanotaan kutsumustyöksi, se samalla leimaa työntekijät aatteellisiksi toimijoiksi, milteipä palkkiota tavoittelemattoman filantropian harjoittajiksi. Jotka voisivat elää pyhällä hengellä. Hoitoalojen ja opettajien palkat pidetään matalalla koska ne ovat kutsumusaloja. Ei sentään kukaan ole keksinyt että siivooja olisi kutsumustyö?
Lisää vanhuspalvelulaista:
http://perukangas.blogspot.fi/2012/08/vanhuspalvelulaki-tappaa-vanhukset-ja.html
ja lisää hoitoaloille sälytetyistä työtä haittaavista ylimääräisistä, ylhäältä kaadetuista velvoitteista:
http://perukangas.blogspot.fi/2012/07/onko-vika-opiskelijoissa-vai.html
En siis käyttäisi termiä kutsumus lainkaan, koska tämä vain tuomitsee kutsumustyöntekijät iankaikkiseen köyhyyteen ja riistetyn epäitsenäiseen asemaan, jopa hyväksikäytetyn asemaan. Ihmisen kutsumus on elää, ja jollakin elämä pitää rahoittaa. Jossakin, kenties positiivisessa tapauksessa tämä voi tapahtua ihan mielekkäästikin, jopa siten että työ voi olla (yksi) tapa toteuttaa itseä. Parempi olisi siis rehdisti myöntää että työ on tapa elättää itsensä, ja niitä tapoja voi olla erilaisia ja jättää kutsumukset sikseen.
Tyypillisesti kutsumustyöt ovat naisvaltaisia: lastentarhanopettaja (ammattinimikkeessäkin näkyy alan arvomaailman vanhakantaisuus kun heidän työpaikkansakin on "ylennetty" päiväkodiksi), luokanopettaja, mikä tahansa opettaja, apuhoitaja, sairaanhoitaja ja kaikki maailman lähihoitajat.
Kun jotakin työtä sanotaan kutsumustyöksi, se samalla leimaa työntekijät aatteellisiksi toimijoiksi, milteipä palkkiota tavoittelemattoman filantropian harjoittajiksi. Jotka voisivat elää pyhällä hengellä. Hoitoalojen ja opettajien palkat pidetään matalalla koska ne ovat kutsumusaloja. Ei sentään kukaan ole keksinyt että siivooja olisi kutsumustyö?
Lisää vanhuspalvelulaista:
http://perukangas.blogspot.fi/2012/08/vanhuspalvelulaki-tappaa-vanhukset-ja.html
ja lisää hoitoaloille sälytetyistä työtä haittaavista ylimääräisistä, ylhäältä kaadetuista velvoitteista:
http://perukangas.blogspot.fi/2012/07/onko-vika-opiskelijoissa-vai.html
En siis käyttäisi termiä kutsumus lainkaan, koska tämä vain tuomitsee kutsumustyöntekijät iankaikkiseen köyhyyteen ja riistetyn epäitsenäiseen asemaan, jopa hyväksikäytetyn asemaan. Ihmisen kutsumus on elää, ja jollakin elämä pitää rahoittaa. Jossakin, kenties positiivisessa tapauksessa tämä voi tapahtua ihan mielekkäästikin, jopa siten että työ voi olla (yksi) tapa toteuttaa itseä. Parempi olisi siis rehdisti myöntää että työ on tapa elättää itsensä, ja niitä tapoja voi olla erilaisia ja jättää kutsumukset sikseen.
24.7.2012
Mielenterveyspotilaat eivät odota
Suomessa on 90-luvun alun laman aiheuttamien rakenteellisten säästöjen takia kasvavassa määrin tipahdellut oman onnensa nojaan ihmisiä, jotka eivät omin voimin jaksa. Tai siis tarkoitan tietenkin pilleripurkkia. Tai siis tarkoitan tietenkin avohoitoa, tuota institutionalisoitua heitteillejättöä.
Olen tuntenut aika läheisestikin useita sellaisia ihmisiä, joilla ainut vakituinen suhde on pilleripurkkiin kun he eivät voi olla varmoja hoitosuhteensa jatkumisesta. Erityisen suuri huoli katkoksesta on täysi-ikäistymisen yhteydessä. Eihän ihminen nyt mitenkään taikaiskusta muutu laadullisesti, nappia painamalla aikuiseksi. Siksi mielenterveyshoitoa ei pidäkään pilkkoa erikseen nuoriso- ja aikuispsykiatriaksi.
Vielä tärkeämpi syy tarpeeseen käsitellä ihmistä holistisesti on se, että siirtyminen nuorisosta aikuiseksi saattaa aiheuttaa tarpeen arvioida hoidontarve uudelleen, jolloin ihminen putoaa tyhjän päälle, odottaessaan ensin mahdollisesti lähetettä erikoislääkärille, sitten Kelan kautta terapiaan. Muutamien kuukausien odotusaikana tila voi huonontua ratkaisevasti.
Niin se voi huonontua myös sinä aikana kun ihminen odottaa lähetettä. Mielenterveyspotilaiden ei kannattaisi odottaa. Mitä syvemmälle he ehtivät vajoamaan, sitä hankalampaa heidän nostamisensa on. Tämä taas on sekä yhteiskunnallinen että inhimillinen menetys.
Jossakin pohjanmaalaisessa kunnassa päätettiin olla kurittomia ja omin teoin poiketa THL:n käyvän hoidon suosituksista. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että tässä kunnassa katsottiin niin, että mielenterveyspotilaille ei tule määritellä LP-kiirellisyysluokkia hoitoonpääsyssä vaan että hoitoon pitää päästä heti ja ilman lähetettä. Terveyskeskuslääkärin pitää voida kirjoittaa suoraan lähete terapiaan ja potilaan tulee päästä erikoislääkärin juttusille ilman lähetettä. Edellämainitun kaltaisesta pohjanmaalaisesta kurittomuudesta pitäisi heti tehdä maan tapa. Mielenterveyspotilaat eivät odota!
Olen tuntenut aika läheisestikin useita sellaisia ihmisiä, joilla ainut vakituinen suhde on pilleripurkkiin kun he eivät voi olla varmoja hoitosuhteensa jatkumisesta. Erityisen suuri huoli katkoksesta on täysi-ikäistymisen yhteydessä. Eihän ihminen nyt mitenkään taikaiskusta muutu laadullisesti, nappia painamalla aikuiseksi. Siksi mielenterveyshoitoa ei pidäkään pilkkoa erikseen nuoriso- ja aikuispsykiatriaksi.
Vielä tärkeämpi syy tarpeeseen käsitellä ihmistä holistisesti on se, että siirtyminen nuorisosta aikuiseksi saattaa aiheuttaa tarpeen arvioida hoidontarve uudelleen, jolloin ihminen putoaa tyhjän päälle, odottaessaan ensin mahdollisesti lähetettä erikoislääkärille, sitten Kelan kautta terapiaan. Muutamien kuukausien odotusaikana tila voi huonontua ratkaisevasti.
Niin se voi huonontua myös sinä aikana kun ihminen odottaa lähetettä. Mielenterveyspotilaiden ei kannattaisi odottaa. Mitä syvemmälle he ehtivät vajoamaan, sitä hankalampaa heidän nostamisensa on. Tämä taas on sekä yhteiskunnallinen että inhimillinen menetys.
Jossakin pohjanmaalaisessa kunnassa päätettiin olla kurittomia ja omin teoin poiketa THL:n käyvän hoidon suosituksista. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että tässä kunnassa katsottiin niin, että mielenterveyspotilaille ei tule määritellä LP-kiirellisyysluokkia hoitoonpääsyssä vaan että hoitoon pitää päästä heti ja ilman lähetettä. Terveyskeskuslääkärin pitää voida kirjoittaa suoraan lähete terapiaan ja potilaan tulee päästä erikoislääkärin juttusille ilman lähetettä. Edellämainitun kaltaisesta pohjanmaalaisesta kurittomuudesta pitäisi heti tehdä maan tapa. Mielenterveyspotilaat eivät odota!
16.7.2012
Onko vika opiskelijoissa vai työelämässä?
Minun on vaikea syyttää nuoria työn pakoilusta, siitä, että he luulevat työn jotenkin poikkeavan tosi-tv:stä. Siitä, kumpi on kivempaa, olen jäävi sanomaan mitään, mies, joka ei katso minkäänmerkkistä teeveetä, mutta kumpikaan ei ole oikotie onneen.
Olen antanut itseni ymmärtää, että esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelijoiden koulunkäynti ei oikein antaisi valmiuksia sen työelämän kohtaamiseen, johon heistä pitäisi opetussuunnitelman mukaan tehdä omaa työtään kriittisesti kehittäviä, reflektoivia asiantuntijoita. Koulussa he nimittäin kyllä oppivat käymään kehityskeskusteluja, mutta siitä, mitä heidän kehittämisehdotuksilleen käy varsin hierarkkisesti ja totunnaisesti toimivassa työelämässä, heille ei sanota mitään.
Olen kuullut, että kun opiskelijat esimerkiksi sosiaali- ja terveysaloilla pääsevät työharjoitteluihin, heitä ohjaavia vanhempia kollegoita saatetaan erikseen estää antamasta realistista vaikutelmaa siitä työstä, johon opiskelijat tulevat valmistuttuaan astumaan. Tämä tehtäneen työelämän suojelemiseksi ammattikorkeakoulutukselta, siis kriittiseltä ja kehittävältä työotteelta, koska moni niistä toimialoista tai ainakin työpaikoista, joihin koulutetaan juuri ammattikorkeakouluissa, ei ole tähän valmiita: kohtaamaan kriittisesti oman alansa kehittämiseen valmistautuneita, nuoria ihmisiä, joita ajaa eteenpäin naiivi palo auttaa ihmisiä. Voisin kuvitella, että tämä vanhempien kollegoiden turhautuminen siihen, että heidän pitää esittää oma alansa asianmukaista siedettävämmässä valaistuksessa, saattaa näyttäytyä opiskelijoille ehkä osin virheellisestikin asenteellisena, vanhakantaisena seinänä. Olisikin varmaan parempi kouluttaa vain ammattilaisia ja jättää se reflektointi vähän vähemmälle.
Siitä en tiedä, sanotaanko koulutuksessa mitään siitä, kuinka paljon nykyään työssä kuin työssä kuuluu olla kaikkea sellaista, joka ei kuulu työhön. Jos esimerkiksi kuvittelee, että hoitajana pääsisi olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, jopa hoitamaan heitä, voin kuvitella sen turhautumisen, joka seuraa siitä kun työaikaa kuluu päivittäin tuntikaupalla raportointiin, luokitteluihin, kirjaamiseen, ristikkäiskirjaamisiin, rinnakkaisluokituksiin, edestakaiseen delegointiin ja eri osastojen kanssa riitelemiseen siitä, minkä tulosyksikön kuuluu hoitaa potilas, kenen tehdä työ mutta kenen kuuluu se laskuttaa. Voisi hoitaa paljon enemmän potilaita, jolloin hoitajapulakaan ei olisi niin huutava jos hoitajilla olisi enemmän aikaa tehdä työtään, eli hoitaa potilaitaan eikä taulukoida, luokitella ja raportoida. Herää kysymys, keitä varten hoitajat oikein työskentelevät: hoitajia vai THL:ää? Onko työn tulos hoidettu potilas vai raportti?
Ei korkeakoulualoilla ole asiat yhtään sen paremmin. Ei yliopistokoulutuksessa sanota - tai ainakaan omana aikanani sanottu - mitään esimerkiksi siitä, että työsuhteet ovat määräaikaisia, puhumattakaan siitä, että niihin voi saada jatkoakin tai siitä, miten sitä jatkoa voisi pyrkiä hankkimaan. Apurahojen hakemisesta ei myöskään puhuta mitään, yrittäjävalmiuksista tai markkinointiosaamisesta puhumattakaan, vaikka nyt poliittisesti kaikista ollaankin ajamassa enemmän tai vähemmän osaamisyrittäjiä.
Varmaan nuorten pitää kasvaa työelämään, kuten elämään yleensäkin. Mutta ehkä jo koulutuksissa pitäisi huomioida työelämän vaatimukset nykyistä paremmin. Ei työvoimapula monilla kriittisillä aloilla - kuten juuri hoitoaloilla - ainakaan helpotu raskauttamalla töiden substansseja kaikenlaisilla hallinnollisilla määräyksillä.
Jos halutaan helpottaa työvoimapulaa ja vähentää työttömyydestä johtuvia taloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia, silloin työelämää on rukattava. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan talkoisiin on myös oppilaitosmaailman osallistuttava. Syyttävä sormi osoittaa THL:ää, joka näitä kaikenlaisia raportointiukaaseja mättää hoitoaloille, ja eduskuntaa, joka ei osaa päivittää opetussuunnitelmia paremmin vastaamaan työelämän todellisuutta.
Miten olisi koulutuksien rukkaaminen vastaamaan vähän paremmin työelämää? Pallo on myös työnantajilla: miten olisi työelämän sopeuttaminen ihmisten ominaisuuksiin ja tarpeisiin, sillä eiväthän ihmiset ole olemassa tehdäkseen työtä? Eikös työn pitänyt olla ihmisyyden toteuttamismuoto? Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?
Olen antanut itseni ymmärtää, että esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelijoiden koulunkäynti ei oikein antaisi valmiuksia sen työelämän kohtaamiseen, johon heistä pitäisi opetussuunnitelman mukaan tehdä omaa työtään kriittisesti kehittäviä, reflektoivia asiantuntijoita. Koulussa he nimittäin kyllä oppivat käymään kehityskeskusteluja, mutta siitä, mitä heidän kehittämisehdotuksilleen käy varsin hierarkkisesti ja totunnaisesti toimivassa työelämässä, heille ei sanota mitään.
Olen kuullut, että kun opiskelijat esimerkiksi sosiaali- ja terveysaloilla pääsevät työharjoitteluihin, heitä ohjaavia vanhempia kollegoita saatetaan erikseen estää antamasta realistista vaikutelmaa siitä työstä, johon opiskelijat tulevat valmistuttuaan astumaan. Tämä tehtäneen työelämän suojelemiseksi ammattikorkeakoulutukselta, siis kriittiseltä ja kehittävältä työotteelta, koska moni niistä toimialoista tai ainakin työpaikoista, joihin koulutetaan juuri ammattikorkeakouluissa, ei ole tähän valmiita: kohtaamaan kriittisesti oman alansa kehittämiseen valmistautuneita, nuoria ihmisiä, joita ajaa eteenpäin naiivi palo auttaa ihmisiä. Voisin kuvitella, että tämä vanhempien kollegoiden turhautuminen siihen, että heidän pitää esittää oma alansa asianmukaista siedettävämmässä valaistuksessa, saattaa näyttäytyä opiskelijoille ehkä osin virheellisestikin asenteellisena, vanhakantaisena seinänä. Olisikin varmaan parempi kouluttaa vain ammattilaisia ja jättää se reflektointi vähän vähemmälle.
Siitä en tiedä, sanotaanko koulutuksessa mitään siitä, kuinka paljon nykyään työssä kuin työssä kuuluu olla kaikkea sellaista, joka ei kuulu työhön. Jos esimerkiksi kuvittelee, että hoitajana pääsisi olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, jopa hoitamaan heitä, voin kuvitella sen turhautumisen, joka seuraa siitä kun työaikaa kuluu päivittäin tuntikaupalla raportointiin, luokitteluihin, kirjaamiseen, ristikkäiskirjaamisiin, rinnakkaisluokituksiin, edestakaiseen delegointiin ja eri osastojen kanssa riitelemiseen siitä, minkä tulosyksikön kuuluu hoitaa potilas, kenen tehdä työ mutta kenen kuuluu se laskuttaa. Voisi hoitaa paljon enemmän potilaita, jolloin hoitajapulakaan ei olisi niin huutava jos hoitajilla olisi enemmän aikaa tehdä työtään, eli hoitaa potilaitaan eikä taulukoida, luokitella ja raportoida. Herää kysymys, keitä varten hoitajat oikein työskentelevät: hoitajia vai THL:ää? Onko työn tulos hoidettu potilas vai raportti?
Ei korkeakoulualoilla ole asiat yhtään sen paremmin. Ei yliopistokoulutuksessa sanota - tai ainakaan omana aikanani sanottu - mitään esimerkiksi siitä, että työsuhteet ovat määräaikaisia, puhumattakaan siitä, että niihin voi saada jatkoakin tai siitä, miten sitä jatkoa voisi pyrkiä hankkimaan. Apurahojen hakemisesta ei myöskään puhuta mitään, yrittäjävalmiuksista tai markkinointiosaamisesta puhumattakaan, vaikka nyt poliittisesti kaikista ollaankin ajamassa enemmän tai vähemmän osaamisyrittäjiä.
Varmaan nuorten pitää kasvaa työelämään, kuten elämään yleensäkin. Mutta ehkä jo koulutuksissa pitäisi huomioida työelämän vaatimukset nykyistä paremmin. Ei työvoimapula monilla kriittisillä aloilla - kuten juuri hoitoaloilla - ainakaan helpotu raskauttamalla töiden substansseja kaikenlaisilla hallinnollisilla määräyksillä.
Jos halutaan helpottaa työvoimapulaa ja vähentää työttömyydestä johtuvia taloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia, silloin työelämää on rukattava. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan talkoisiin on myös oppilaitosmaailman osallistuttava. Syyttävä sormi osoittaa THL:ää, joka näitä kaikenlaisia raportointiukaaseja mättää hoitoaloille, ja eduskuntaa, joka ei osaa päivittää opetussuunnitelmia paremmin vastaamaan työelämän todellisuutta.
Miten olisi koulutuksien rukkaaminen vastaamaan vähän paremmin työelämää? Pallo on myös työnantajilla: miten olisi työelämän sopeuttaminen ihmisten ominaisuuksiin ja tarpeisiin, sillä eiväthän ihmiset ole olemassa tehdäkseen työtä? Eikös työn pitänyt olla ihmisyyden toteuttamismuoto? Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?
13.1.2011
Ovatko laman lapset menetetty sukupolvi?
THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) tekemä tuore tutkimus 90-luvun lamakaudella kasvaneista on hätkähdyttävää luettavaa. Tutkimus on vuonna 1987 syntyneiden seurantatutkimus, ja sen mukaan joka neljännellä kyseisessä kohortissa on rikosrekisteri ja joka kuudes on jättänyt koulunsa peruskoulun jälkeen sikseen.
Huono-osaisuus periytyy: yli 70% yli 5 vuotta toimeentulotukea saaneiden lapsista saa toimeentulotukea. Tämä on hätkähdyttävän paljon. Tosin, sitä tutkimuksen uutisointi ei kerro, miten tulosta pitää lukea. Ensimmäinen avoimeksi jäävä kysymys liittyy seurauksiin: siihen, missä kohden seurantatutkimuksen seurantaa he sitä toimeentulotukea saavat. Toisin sanoen, saavatko he toimeentulotukea siis joskus, edes kerran seurannan aikana vai kaikki 70% nimenomaisesti nyt-hetkellä? Toinen avoimeksi jäävä kysymys liittyy syihin: koostuuko heidän vanhempiensa toimeentuloasiakkuus epäyhtenäisistä pätkistä vai onko kyse pitkittyneen huono-osaisuuden periytymisestä?
Köyhyys korreloi positiivisesti mielenterveysdiagnoosien, ylipainon, aborttien ja tupakoinnin sekä omien lasten alipainon kanssa. Tässä tapauksessa tärkeimpinä selittävinä muuttujina lienevät heikko ravitsemus ja tupakointi. Ehkä vihanneksien ja hedelmien hintaa kannattaisi laskea, eineksien nostaa ja pyrkiä kriminalisoimaan tupakka.
On välttämätöntä tutkia huono-osaisuuden syitä ja seurauksia, jotta ylisukupolvinen huono-osaisuuden kierre voitaisiin katkaista tähän sukupolveen. Mutta onko se jo myöhäistä? Tarvitaan kansallinen yksimielisyys siitä, että laman sukupolven nuoret aikuiset tarvitsevat apua. Mukaan tarvitaan kunnallisvirkamiehet, päättäjät, järjestöt, kaikki. Palohälyttimien ja vaahtosammuttimien asentamisen lisäksi on välttämätöntä sammuttaa myös maastopalot.
Nekin nuoret aikuiset, joiden itsetunto on mennyt - tai sitä ei ole koskaan edes kehittynyt onnistumisen kokemuksien ja myönteisten onnistumisen mallien puuttuessa - jotka ovat aikuistuneet ilman aikuisen valmiuksia, voivat elää ihmisinä. Ja vielä tärkeämpää on, että heidän lapsensa, jo syntyneet tai vielä syntymättömät, voisivat elää ihmisinä. Laman lapsien lapsiin tulee satsata aivan erityisesti, ja tähän tarvitaan aivan erityinen kansallinen yksimielisyys, aivan sama, kutsutaanko sitä toivo- tai ties miksi talkoiksi ja tarvitaanko siihen politiikkaohjelmia.
Ihmisenä eläminen edellyttää mielekkyyden kokemusta. Kaikkia ei ole kuntoutettavissa tuottaviksi, mutta esimerkiksi työpaja voi antaa osallisuuden kokemuksia. Kaikista ei tarvitse tulla aktiiviosallistujia, enkä olisi nyt niin huolissani siitä äänestysprosentistakaan. Olisin mieluummin huolissani siitä, että vähäosaisten asia ei näytä kiinnostavan oikein tosissaan päättäjiä, sattuvat he sitten äänestämään tai eivät.
Välityömarkkinat ja sosiaalinen työllistäminen ovat yksi hyvä instrumentti nykyistä useampien saamiseksi "mukaan", mutta ehkä olisi syytä tunnustaa, että välin jälkeen ei välttämättä tule mitään ja että välinekin voi olla itseisarvo. Joillekin työpaja voi olla paras mahdollinen paikka maailmassa, parempi kuin ympäröivä yhteiskunta, jonka vaatimukset lisäarvoa tuottavasta ja palveluhyödykkeitä kuluttavasta yksilöstä ovat toisille mahdottomia ja kohtuuttomia.
Koska en ole saanut käsiini alkuperäistä tutkimusta, joudun tyytymään sekundaarilähteeseen. Sen eli tutkimuksesta tehdyn uutisen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Huono-osaisuus periytyy: yli 70% yli 5 vuotta toimeentulotukea saaneiden lapsista saa toimeentulotukea. Tämä on hätkähdyttävän paljon. Tosin, sitä tutkimuksen uutisointi ei kerro, miten tulosta pitää lukea. Ensimmäinen avoimeksi jäävä kysymys liittyy seurauksiin: siihen, missä kohden seurantatutkimuksen seurantaa he sitä toimeentulotukea saavat. Toisin sanoen, saavatko he toimeentulotukea siis joskus, edes kerran seurannan aikana vai kaikki 70% nimenomaisesti nyt-hetkellä? Toinen avoimeksi jäävä kysymys liittyy syihin: koostuuko heidän vanhempiensa toimeentuloasiakkuus epäyhtenäisistä pätkistä vai onko kyse pitkittyneen huono-osaisuuden periytymisestä?
Köyhyys korreloi positiivisesti mielenterveysdiagnoosien, ylipainon, aborttien ja tupakoinnin sekä omien lasten alipainon kanssa. Tässä tapauksessa tärkeimpinä selittävinä muuttujina lienevät heikko ravitsemus ja tupakointi. Ehkä vihanneksien ja hedelmien hintaa kannattaisi laskea, eineksien nostaa ja pyrkiä kriminalisoimaan tupakka.
On välttämätöntä tutkia huono-osaisuuden syitä ja seurauksia, jotta ylisukupolvinen huono-osaisuuden kierre voitaisiin katkaista tähän sukupolveen. Mutta onko se jo myöhäistä? Tarvitaan kansallinen yksimielisyys siitä, että laman sukupolven nuoret aikuiset tarvitsevat apua. Mukaan tarvitaan kunnallisvirkamiehet, päättäjät, järjestöt, kaikki. Palohälyttimien ja vaahtosammuttimien asentamisen lisäksi on välttämätöntä sammuttaa myös maastopalot.
Nekin nuoret aikuiset, joiden itsetunto on mennyt - tai sitä ei ole koskaan edes kehittynyt onnistumisen kokemuksien ja myönteisten onnistumisen mallien puuttuessa - jotka ovat aikuistuneet ilman aikuisen valmiuksia, voivat elää ihmisinä. Ja vielä tärkeämpää on, että heidän lapsensa, jo syntyneet tai vielä syntymättömät, voisivat elää ihmisinä. Laman lapsien lapsiin tulee satsata aivan erityisesti, ja tähän tarvitaan aivan erityinen kansallinen yksimielisyys, aivan sama, kutsutaanko sitä toivo- tai ties miksi talkoiksi ja tarvitaanko siihen politiikkaohjelmia.
Ihmisenä eläminen edellyttää mielekkyyden kokemusta. Kaikkia ei ole kuntoutettavissa tuottaviksi, mutta esimerkiksi työpaja voi antaa osallisuuden kokemuksia. Kaikista ei tarvitse tulla aktiiviosallistujia, enkä olisi nyt niin huolissani siitä äänestysprosentistakaan. Olisin mieluummin huolissani siitä, että vähäosaisten asia ei näytä kiinnostavan oikein tosissaan päättäjiä, sattuvat he sitten äänestämään tai eivät.
Välityömarkkinat ja sosiaalinen työllistäminen ovat yksi hyvä instrumentti nykyistä useampien saamiseksi "mukaan", mutta ehkä olisi syytä tunnustaa, että välin jälkeen ei välttämättä tule mitään ja että välinekin voi olla itseisarvo. Joillekin työpaja voi olla paras mahdollinen paikka maailmassa, parempi kuin ympäröivä yhteiskunta, jonka vaatimukset lisäarvoa tuottavasta ja palveluhyödykkeitä kuluttavasta yksilöstä ovat toisille mahdottomia ja kohtuuttomia.
Koska en ole saanut käsiini alkuperäistä tutkimusta, joudun tyytymään sekundaarilähteeseen. Sen eli tutkimuksesta tehdyn uutisen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)