Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

24.7.2012

Mielenterveyspotilaat eivät odota

Suomessa on 90-luvun alun laman aiheuttamien rakenteellisten säästöjen takia kasvavassa määrin tipahdellut oman onnensa nojaan ihmisiä, jotka eivät omin voimin jaksa. Tai siis tarkoitan tietenkin pilleripurkkia. Tai siis tarkoitan tietenkin avohoitoa, tuota institutionalisoitua heitteillejättöä.

Olen tuntenut aika läheisestikin useita sellaisia ihmisiä, joilla ainut vakituinen suhde on pilleripurkkiin kun he eivät voi olla varmoja hoitosuhteensa jatkumisesta. Erityisen suuri huoli katkoksesta on täysi-ikäistymisen yhteydessä. Eihän ihminen nyt mitenkään taikaiskusta muutu laadullisesti, nappia painamalla aikuiseksi. Siksi mielenterveyshoitoa ei pidäkään pilkkoa erikseen nuoriso- ja aikuispsykiatriaksi.

Vielä tärkeämpi syy tarpeeseen käsitellä ihmistä holistisesti on se, että siirtyminen nuorisosta aikuiseksi saattaa aiheuttaa tarpeen arvioida hoidontarve uudelleen, jolloin ihminen putoaa tyhjän päälle, odottaessaan ensin mahdollisesti lähetettä erikoislääkärille, sitten Kelan kautta terapiaan. Muutamien kuukausien odotusaikana tila voi huonontua ratkaisevasti.

Niin se voi huonontua myös sinä aikana kun ihminen odottaa lähetettä. Mielenterveyspotilaiden ei kannattaisi odottaa. Mitä syvemmälle he ehtivät vajoamaan, sitä hankalampaa heidän nostamisensa on. Tämä taas on sekä yhteiskunnallinen että inhimillinen menetys.

Jossakin pohjanmaalaisessa kunnassa päätettiin olla kurittomia ja omin teoin poiketa THL:n käyvän hoidon suosituksista. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että tässä kunnassa katsottiin niin, että mielenterveyspotilaille ei tule määritellä LP-kiirellisyysluokkia hoitoonpääsyssä vaan että hoitoon pitää päästä heti ja ilman lähetettä. Terveyskeskuslääkärin pitää voida kirjoittaa suoraan lähete terapiaan ja potilaan tulee päästä erikoislääkärin juttusille ilman lähetettä. Edellämainitun kaltaisesta pohjanmaalaisesta kurittomuudesta pitäisi heti tehdä maan tapa. Mielenterveyspotilaat eivät odota!

Ei kommentteja: