Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tarja Cronberg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tarja Cronberg. Näytä kaikki tekstit

11.12.2008

Suuri vihreä mies puoluejohtoon!


Vihreät valitsevat uuden puheenjohtajansa Tarja Cronbergin tilalle jäsenäänestyksessä. Tähän mennessä ehdolle Cronbergin seuraajaksi on ilmoittautunut yksi nimi; helsinkiläinen kansanedustaja, eduskuntaryhmänpuheenjohtaja Anni Sinnemäki.

Vaaleista ei kuitenkaan voida puhua, jos ei ole, mistä valita. Anni tarvitseekin vaaliin vastaehdokkaita tai ainakin sparraajia.

Anni Sinnemäki on korkeakoulutettu, kolmekymppinen punavihertävä helsinkiläisnainen. Hän on Vihreiden kannattajien enemmistön ruumiillistuma, sopien sikäli erinomaisesti puolueemme puheenjohtajaksi. Jos kuitenkin haluamme tosissamme tavoitella uusia aluevaltauksia, laajentaa kannattajajoukkoamme, meidän tulisi kokeilla jotakin ihan muuta.

Vihreät tarvitsevat lisää kannatusta suurten kaupunkien ulkopuolelta ja lisää mieskannattajia, voidakseen todella uskottavasti pyrkiä suureksi puolueeksi. Näin ollen tarvitsemmekin siis julkiseksi keulakuvaksi joko miehen tai perinteisen kannatuskeskuksien ulkopuolelta tulevan henkilön ja kenties teknis-taloudellisesti suuntautuneen tai ainakin teknis-taloudellisesti suuntautuneisiin henkilöihin vetoavan henkilön, miksei sellaisen henkilön, joka täyttäisi kaikki edellämainitut kriteerit. Kenties arvoliberalismimme voisi täydentyä annoksella markkinaliberalismia?

Poliittiseen keskustaan on toki jo ennestäänkin tunkua. Demareiden lipposlais-tanneristien - jotka jättävät toverille - lisäksi sinne ovat julistautumassa Suuri Suomalainen Liberaalipuolue Keskusta ja vastuullista talkoohenkeä edustava kokoomuslaisuus, jossa kaverille jätetään vähän enemmän. Vihreät erottuvat muista puolueista siinä, että ymmärrämme jättää kaverin sijasta jälkipolville vähän enemmän.

Toveri Jukka Jonninen väläytteli ansiokkaassa blogikirjoituksessaan (8.12, löytyy klikkaamalla otsikon linkkiä) sopivaksi mustaksi hevoseksi puheenjohtajaskabaan Vesa Hackia. Vesa kehittää työkseen kasvusysteemejä. En tiedä, mitä ne ovat, mutta jos puoluetta ajatellaan kasvamaan pyrkiväksi orgaaniseksi systeemiksi, silloin Vesa sopisi hyvin kehittämään puolueestamme sellainen toimija, joka saisi perille tärkeän viestin 2000-luvun miehille.

Miehet, teknologit ja yrittäjät: miksi kannattaa äänestää Vihreitä?

On kannattavaa säästää energiaa ja kehittää uusia teknologioita, sillä ne voivat tuoda uusia työpaikkoja niin tutkimuksen, tuotekehittelyn kuin tuotannonkin parissa. Vihreät ajavat politiikkaa, jossa säästetään energiaa ja satsataan koulutukseen; nyt laman aikana uusia työpaikkoja voisi syntyä nimenomaan uusilta aloilta, esimerkiksi kehittelemällä energianlähteitä ja tehokkaampia tuotantotapoja.

Vesa Hack on vihreä talous- ja arvoliberaali, jonka sosiaalisesta vastuuntunnosta on todisteena hänen järjestötoimintansa ja työskentelynsä nuorisotyöntekijänä. Vesa on kansainvälisesti suuntautunut, tehokas henkilö, joka osaa tarpeen tullen myös provosoida keskustelua. Hänestä tulisi erinomainen työministeri, koska hän ymmärtää sekä yksityisen, julkisen että kansalaisjärjestösektorin logiikan.

Vesan suositun blogin osoite on:
http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi/

17.8.2007

De Grøne i Finland



Valgfest vår etter resultatet for riksdagsval vart blitt sikker. SEIERN ER VÅR!

Om de Grøne i Finland

De Grøne i Finland har 15 plasser i Finske Stortinget (eduskunta, i alt 200 plasser) or i det nye regjeringen 2 ministrer, Tarja Cronberg som er arbeidsminister og Tuija Brax som er justisminister. Vi er den femte største gruppen i Finske stortinget og konkurrerer med Vasemmistoliitto (kanskje tilsvarende Venstre eller Rødt-RV) å bli det fjerde største partiet og målet vårt kan vi nå hvis vi får 10% av stemmene, hvilket er meget realistiskt.

I hovedstaden Helsingfors er vi en virkelig makt. Det er kommuneval i hösten 2008, og vi har en klar målsätning å bli det nest største partiet i Helsingfors (det største er Kokoomus, tilsvarende Høyre). I Helsingfors vi konkurrerer med socialdemokratene, tilsvarende Arbeiderpartiet å bli det nest største) og vinne grunn i slike kommunene vi ikke har noe representanter. Nå har vi representanter i 128 kommuner i Finland.

Tradisjonelt har vi haft mest inflytelse i store byer og har kjempet på landsbygda, men vår leder og arbeidsminister Tarja Cronberg har gjort banebrytende jobb å vinne oss troverdighet og medhold utenfor de store byene.

Vi har landsomfattende foreninger (for eksempel, de Grøne studentene, de Grøne kvinnene, de Grøne invalider og de eviggrønne) og forskjellige arbeidsgruppene (f.e. den internasjonelle arbeidsgruppen og arbeidsgruppen for arbeidslivet).

I Helsingfors eller i det hele Finland har vi ikke noen bydelstyresystem, men i Helsingfors har de Grøne lokala foreningene (for eksempel, de Grøne i Vestre Helsingfors, Nord Helsingfors og så videre) og forskellige lokale arbeidsgruppene (for eksempel, arbeidsgrupper for klimat og grønne områdene).

Selv medvirker jag i arbeidsgruppen for grønne områdene, er økonom til den grøne foreningen i Vestre Helsingfors og har vært i støttegrupp for representanten Johanna Sumuvuori som er styrelsemidlem i de Europas Grøne.

Mer informasjon om de Grøne i Finland kan man få gjennom å visitere webbsidan vår på svenska:
http://www.vihreat.fi/sv
eller på engelska:
http://www.vihreat.fi/en

29.5.2007

Vihreiden puoluekokousvalinnat



26.-27.5.2007 Dipolissa pidetyssä Vihreiden puoluekokouksessa puheenjohtaja Tarja Cronberg valittiin yksimielisesti, ilman vastaehdokkaita, jatkamaan puolueen johdossa. Uudeksi puoluesihteeriksi valittiin Panu Laturi, ja varapuheenjohtajiksi kansanedustaja Jyrki J. Kasvi, kansanedustaja Johanna Sumuvuori ja Vihreiden naisten puheenjohtaja, Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Mari Puoskari, joka on systemaattisesti puolustanut Helsingin Keskuspuistoa.


Puoluekokouksessa hyväksyttiin myös aloitteestani tehty Länsi-Helsingin Vihreiden puoluekokousaloite "Helsingin Keskuspuistosta ja Helsinkipuistosta kansallinen kaupunkipuisto", jonka voi lukea klikkaamalla oheista linkkiä:



Muut puoluekokouksen päätökset voi lukea klikkaamalla otsikkoa.