Köyhyys ei ole ihmisen oma valinta, yleensä, vaikka jotkut kotikutoiset sankarit ja eräät pikkukokoomuslaiset haluaisivatkin uskoa niin. Tyhmyyden kanssa alkaa olla jo siinä rajalla, vaikka mahdollisuus sivistykseen periytyykin.
Sen sijaan armottomuus ja julmuus kanssaihmisiä kohtaan ovat mitä varmimmin omia valintoja: miten päätetään suhtautua kanssaihmisiimme. Ovatko he esteitä vai lähimmäisiä, kilpailijoita vai kavereita, kulueriä tai resursseja, rasitteita vai ihan vain ihmisiä, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Näitä valintoja tekevät erityisen paljon ne ihmiset, jotka korostavat ihmisyksilön omaa vastuuta oman kohtalonsa rakentamisessa. Yllättävän usein näillä liberalismin äänitorvilla on itsellään suhteellisen vaatimaton tausta. Eivätkä sitten tuon parempiin valintoihin pysty eivätkä mitään ole oppineet, paitsi heikosti peittelemään häpeänsä sitä kohtaan, etteivät ole osanneet tuon onnistuneempia valintoja tehdä kuin päätöksen ryhtyä sosiaalidarwinisteiksi.
Kysyisin sosiaalidarwinisteilta, mitä sitten pitäisi tehdä näille vääriä valintoja tehneille, eli oman terveytensä tai kohtalonsa tyhmillä valinnoilla tuhonneille tai väärää hevosta veikanneille? Jos kerran ollaan niin yrittäjähenkisiä, niin eikös elämäkin ole kuin yrittämistä, ja siinä voi erehtyä? Ei kai sitten mitään armoa, vain yksi mahdollisuus kaikille suodaan. Kuoppaanko heitetään ja sammutettua kalkkia päälle? Tuurillako tässä vaan seilataan, eikä yrittäminen loppujen lopuksi kannatakaan kun siinä voi käydä kylmät?
