Helsinkihän on sitoutunut lisäämään pyöräilyä, mutta toimenpiteet eivät vakuuta. Pyöräily on paitsi ilmanlaatu- ja ilmastokysymys, myös arkiliikuntaa ja sellaisena ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Pyöräily vie vähemmän yleistä tilaa kuin autoilu, ainakin Helsingissä, jossa pyöräily on työnnetty marginaaliin. Pyöräily on kaupunkiliikenteen väliinputoaja: se ei ole jalankulkua eikä moottoriliikennettä, ei oikeastaan liikenteeksi vaan liikunnaksi katsottu.
Mitä pyöräilyn edistämiseksi sitten pitäisi Helsingissä tehdä? Tänne tarvitaan lisää pyöräteitä, jotka eivät katkeile ja poukkoile puolelta toiselle ja jotka on kunnolla merkattu, kantakaupunkiin pyöräkaistoja, liityntäpyöräparkkeja asemille, pukukoppeja kaupungin virastoihin, mahdollisuus vähentää fillari verotuksessa kuten nyt työmatka-autoilu. Lisäksi pyöräparkkinormeja tulee nostaa kaavoituksessa, ja vastaavasti autoparkkinormeja laskea. Lisäksi juniin tulee saada fillarit mukaan ilmaiseksi.
Vielä yksi konkreettinen toimi, jolla pyöräilyn olosuhteita Helsingissä voitaisiin edistää, olisi lopettaa jakamasta liikennemäärärahoja erikseen kevyeen ja muuhun liikenteeseen. Helsingin liikennemäärärahat on nimittäin tavattu jakaa siten, että kevyeen liikenteeseen on osoitettu niin vähän varoja, että ne riittävät käytännössä kahteen alikulkutunneliin. Alikuluthan rakennetaan vaaratilanteiden välttämiseksi, vaikka periaatteen pitäisi olla, että vaaran aiheuttaja (=autoilija) maksaisi.
Kaupunkipyöräsysteemi, jossa kaupunki on hankkínut muutamaksi tunniksi vuokrattavia pyöriä, on oikeansuuntainen toimenpide pyöräilyn edistämiseksi. Nyt kun Helsinki hankkii tuntuvasti lisää kaupunkipyöriä, olisi toivottavaa, että niitä olisi saatavilla muuallakin kuin Helsingin keskustassa ja että niiden vuokra-aikaa voisi pidentää esimerkiksi yhdeksi vuorokaudeksi tai viikonlopuksi. Työmatkakäyttöön kun muutaman tunnin vuokra-aika ei oikein sovellu.
Pyöräilyprofiilini Hevin fillariryhmässä voi katsoa klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti