Juuri nyt, jos koskaan tunnen olevani ulkomaalaisena Norjassa. Kävellessäni iltamyöhällä kotiin elokuvista, kaikkialta kuului äänekästä ja humalaista, joskin hyväntahtoista huutoa, jota ei ollut mahdollista paikantaa, koska sitä kuului parvekkeilta, ikkunoista, ravintoloiden ovista. Kaikkialta.
Ensin tuumin, että norjalaiset ovat aloittaneet toukokuun 17. päivän viettämisen toukokuun 16.päivä. 17.5. on siis tietenkin Norjan kansallispäivä, jota vietetään paljon railakkaammin kuin Suomessa itsenäisyyspäivää. Jonkin matkaa käveltyäni kuitenkin muistin, että ai niin, että tänäänhän oli eurovision laulukilpailujen finaali, jossa Norjaa pidettiin suosikkina kai muuallakin kuin vernakulaarissa traditiossa.
Täällä Euroviisut ovat todellakin kaikkien kansankerrosten hupia, eivät vain alakulttuurien harrastus. Ja alakulttuuri, kuten tunnettua, ei ole arvottava termi; se ei kuvaa kulttuurin tai sen harrastajien tasoa, vaan kyse on kansanosan kulttuurista.
Joskin kokemus alleviivasi omaa ulkomaalaisuuttani, se myös kuvaa Euroopan yhdentymistä. Valkovenäläinen esiintyjä laulaa huonolla englannilla Norjalle irkkupoppia. Kaikki kunnia kuitenkin Alexander Rybakille.
Kaikista ikkunoista ja parvekkeilta kuuluvassa laulupotpurissa kuultiin myös Kreikan edustussävelmä "This is our night" ja 80-luvun ruotsalaishitti "Uua hela natten". Todellakin, yö oli Norjan, ja norjalaiset nähtävästi uuaavatkin koko yön.
Aika näyttää, jääkö biisi elämään, mutta nyt sitä hoilotetaan ikkunoista ja kaduilla. Norja näyttää saaneen uuden kansallislaulun, vähän kuin meillä Den glider in.
