Viimeisen viiden vuoden aikana Helsingin valtuustossa on tehty aloite Helsinkiin perustettavasta kansallisesta kaupunkipuistosta ainakin kahdesti niin että minä muistan. Kerran aloitteen takana taisi olla Vihreiden Sirkku Ingervo, toisen aloitteen tekijää en tiedä. Jos joku osaa virkistää muistiani ja korjailla historiaa, tehköön sen.
Molemmilla kerroilla asia on kaatunut lähinnä Kokoomuksen ja Demareiden vastustukseen; tarkemmista perusteista mainittakoon, että kokoomuslaiset ovat pelänneet kansallisen kaupunkipuiston perustamisen sitovan Helsingin käsiä ja sen merkitsevän kaupungin maiden "kansallistamista".
Demareiden ent. kaupunkisuunnittelulautakunnan pj Maija Anttilan mukaan taas hanke olisi tarpeeton; hänen mielestään Helsingin tärkeimpien virkitysalueiden rauhoittaminen yksinomaan virkistyskäyttöön onnistuisi ilman kansallisen kaupunkipuiston statustakin.
No, ei onnistu. Esimerkki Norjasta osoittaa, että vasta erityislainsäädäntö Oslon kaupunkimetsille on ollut riittävä rauhoittamaan sen ainutlaatuiset kaupunkimetsät pysyvästi virkistyskäyttöön. Anttilalaisen argumentaation pitämättömyyden osoittavat myös lukuisat arvokkaisiin virkistysmetsiin suunnitellut hankkeet, jotka ovat mahdollisia koska nykyiset kaavamerkinnät - kuten Yleiskaava 2002 - eivät anna Helsingin kaupunkimetsille riittävää suojaa. Se, joka väittää että Yleiskaava suojaa Helsingin virkistyskäyttöön tarkoitettujen alueiden pysymisen viheralueina, syyllistyy joko tietämättömyyteen, valehteluun tai kelvottomaan päättelyyn.
Mitä sitten Helsingin kansalliseen kaupunkipuistoon voisi kuulua? Kaupunkimetsäliike ja poliittisista puolueista ainakin Vihreät ovat kannattaneet aluerajausta, jossa sen runkona olisivat Keskuspuisto ja siitä jatkuva ns.Helsinkipuisto merellisine alueineen, kuten Laajasalon rannat mukaanlukien. Lisäksi siihen pitäisi sisällyttää siihen elimellisesti yhteydessä olevat viheralueet, kuten Mätäjokilaakso, Kivinokka, Helsingin saariston arvokkaimmat kohteet (kuten Vartiosaari ja Vallisaari) ja Vuosaaren ranta- ja metsäalueet ja Viikki ja siihen liittyvät metsät.
Kansallinen kaupunkipuisto perustuu siihen ideaan, että jokamiehen virkistysoikeudet ja kaupunkialueiden ekologisten yhteyksien jatkuvuuden turvaaminen tukevat toinen toisiaan. Kansallinen kaupunkipuisto on oltava alueeltaan riittävän suuri ja yhtenäinen, jotta se kykenee takaamaan kaupunkilajien menestymiselle riittävät edellytykset. Tällainen alueellisesti laaja ja yhtenäinen kansallinen kaupunkipuisto myös tukee virkistyskäyttöä, taaten yhtenäiset kevyen liikenteen reitit ja laadukkaimman luontokokemuksen kaupungissa.
Kansallinen kaupunkipuisto tukee myös helsinkiläisten kansanterveydelle ja lähiliikunnalle elintärkeiden lähiviheralueiden säilyttämistä ja eläin- ja kasvilajien leviämis- ja eloonjäämisen edellytyksiä, koska
nämä lähiviheralueet miltei poikkeksetta kuuluvat laajempien viheralueiden yhteyteen. Vieläpä ne ovat usein portteja näille laajemmille viheralueille.
Tällainen alue on esimerkiksi Lääkärinkadun alue, joka on Keskuspuiston lounainen sisäänkäynti. Kuitenkin, tämä alue, joka on portti Keskuspuistoon ja jolla esiintyy arvokkaita biotooppeja - mm. tervaleppäkorpi - ja kaupungissa harvinaisia eläinlajeja, kuten satakieli, palokärki ja metsäkauris ja joka on yksi Suomen kolmesta uhanalaisen lehtonadan esiintymisalueesta, on uhanalainen, koska se aiotaan uhrata pienkerrostaloalueen rakentamiseen. Samaten Myllypuron ja Puotinharjun välissä olevaan hienoon metsään rakennetaan puukerrostaloalue. Nämä esimerkit osoittavat, että hankkeella on kiire. Muuten kansalliselle kaupunkipuistolle elintärkeät edellytykset: yhtenäisyys ja laajuus kärsiivät. Ennen kaikkea edellytyksen nauttia tästä kansallisesta kaupunkipuistosta eli saavutettavuus kaikille kaupunkilaisille kokee kuoliniskun.
Kansallinen kaupunkipuisto ei sulje pois virkistyskäyttöä, mutta se antaa syyn kaupungille suunnitella maankäyttöään järkiperäisemmin, kokonaisvaltaisemmin ja pitkäjänteisemmin, ekologisesti ja kansanterveydellisesti kestävämmältä pohjalta. Kaupunkimetsien uhraaminen rakennusmaaksi ei ole välttämätöntä, sillä Vuosaaren sataman valmistumisen myötä vapautuville satama-ja varastoalueille esimerkiksi Kalasatamaan, Jätkä- ja Hernesaareen, Pasilaan ja Laajasalon öljysatamaan sekä osalle Sipoon liitosalueista on asutettavissa kerroskorkeudesta ja tehokkuudesta riippuen 60-70 tuhatta asukasta. Näiden lisäksi tiivistämisen mahdollisuutta on vanhojen asuinalueiden jättömailla ja joillakin varasto-ja teollisuusalueilla. Lisäksi on mietitty - ja voidaan miettiä enemmänkin - esimerkiksi Malmin lentokentän tai Talin golfkentän tyyppisten alueiden kohtaloa tai Santahaminaa. Nämä alueet jakavat voimakkaasti mielipiteet, mutta on selvää, että niissä on paljon maapinta-alaa, joka ei nyt ole asuntokäytössä mutta ei sen paremmin kaiken kansan virkistyskäytössäkään. Luonto- tai maisema-arvoja tai strategisia arvoja niillä sitten saattaa olla.
Suomessa on tällä hetkellä viisi kansallista kaupunkipuistoa, mm. Aulangossa, Hämeenlinnassa, jossa on ymmärretty aivan oikein kansallisen kaupunkipuiston vahvistavan kaupunkiluonnon asemaa kaupunkinsa mainetekijänä, josta koko kaupunki voi olla ylpeä. Niin sietäisi Helsinginkin. Me voisimme brändäytyä kaupunkina, jossa melkein jokaisesta kotiovesta pääsee lenkille, pyöräilemään tai hiihtämään!
