Juuri päättyneessä MTV:n vaalitentissä yksikään eduskuntapuolueiden puheenjohtajista ei ilmoittautunut valmiiksi leikkaamaan lapsiperheiden etuisuuksia. Pääministeri panee vieläkin paremmaksi. Hän ei halua leikata mitään. En minäkään halua leikata, enkä oikeasti edes kaipaa moisia ulostuloja.
Joskin lapsi on suuri inhimillinen rikkaus – muidenkin kuin itseään ”kristillisdemokraatiksi” vastoin parempia hauiksia itseään kutsuvien mielestä - siitä totta kai koituu menoja, joiden kustantamisesta sen paljon puhutun kestävyysvajeen nimissä on yhteiskuntasopimus. Jutta Urpilaiselle pisteet siitä, että hän sentään osaa laskea: yhtälö, jossa leikataan veroista muttei palveluista, on mahdoton.
Haluaisin kuitenkin, että edes yksi puolue kehtaisi nostaa julkiselle asialistalleen sen, että nimenomaan yksinasumiseen liittyy sekä terveydellisiä että taloudellisia riskejä, joita yksineläjä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Osa näistä taloudellisista riskeistä liittyy ihan puhtaasti sellaisiin asioihin, joita kaupasta saa, oli se sitten juustoa, sanomalehteä, hiustenleikkuuta tai katto pään päälle. Ja tällöin esimerkiksi arvonlisäverojen korottamisen kanssa tulee menetellä erittäin taiten. Toinen kohtalonkysymys sinkuille on asuminen: Helsingissä kaksion ja yksiön erottaa toisistaan vain reilut sata euroa. Se on paljon vähemmän kuin kuolema ja poliisi. Ilmoittaudun toisinajattelijaksi ja olen huolissani siitä, että kohta Helsingissä ei ole sinkkukokoisia asuntoja muualla kuin Kalliossa. Ja silloin perheiden paetessa Nurmijärvelle ja Pornaisiin, sinkut lähtevät ainakin Jakikseen elleivät Keravalle.
Kun Päivi Räsänen oli huolissaan ihmisarvon universaaliudesta, joka kuuluu syntymättömillekin, hän jätti esimerkiksi homoseksuaalit ja ei-kristityt ihmisarvon ulkopuolelle. Kunhan vaan on perhe, mallia ydin. Ja hetero. Jos ei ole, pakotetaan hankkimaan. Stefan Wallin taas olisi valmis vastaanottamaan pakolaisia, varmaankin erityisesti ruotsinkielisiin kuntiin, sillä varmaankin vain siten kyetään pitämään ruotsin kielen puhujien suhteellinen osuus edes nykyisellä tasolla. Siitä viis, että he ovat sitten vähemmistön vähemmistöä. Voi olla, että teen Stefulle vääryyttä, sillä kuuleman mukaan suomenruotsalaiset suvaitsevat enemmistöä enemmän muita vähemmistöä, mutta on inhimillisesti julmaa tehdä vielä heikompiosaisilla kielipolitiikkaa. Anni Sinnemäki piti molempien kotimaisten kielten opetusta Jyrki Kataisen tavoin enemmistön mahdollisuuksien tasa-arvon takaajana. Oli miten oli, tuossa on tehty kärpäsestä härkänen, kuten Paavo Arhinmäki totesikin.
Mari Kiviniemi ei ota kantaa ainoaankaan asiakysymykseen, elleivät ne ole osana jotakin kokonaisuutta. Hän on todellinen kokonaisratkaisupääministeri, vartaloista viis. Timo Soini sanoutuu irti niistä hatuista, joita hän haluaa mutta jotka ovat hänelle liian isoja. Tai liian pieniä. Mari Kiviniemen ja Timo Soinin mielestä samaan päähän ei mahdu useampaa kieltä. Tai hattua. Tai siis jos kielet ovat hattuja. Kun käsiterealisti ajattelee kielellä, niin mitä näistä sitten pitää sanoa? Hatuterealisteja?
Vastuullinen valtionhoitaja Jyrki Katainen siirtää desimaalipilkkua niin vilkkaasti että epäilen hänen rasvanneen laskutikkunsa hahlon. Paremminvointiyhteiskunnassa siis ainakin laskutikun hahlo on liukas. Soini taas luulee, että kakku tulee savupiipputeollisuudesta. Tähän meinasi tulla kakki mutta ei se mitään. Ei ihme, että Soini on eksyksissä postmodernin kulttuurin kanssa kun ei oikein tuo alastulo jälkiteolliseen yhteiskuntaankaan ole vielä edes alkanut. Anni Sinnemäeltä tuli oikein hyvä ehdotus telemark-alastuloksi: mitäs jos satsattaisiin sellaiseen kotimaiseen työhön, jossa olisi mahdollista luoda uusia työpaikkoja ja uusia innovaatioita? Sellaisia voisi tarjota uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen, pilotointi ja käyttöönoton tukeminen.
Tällaisia henkilöitä meillä on ehdolla päättämään asioistamme. Paremminvointivaltiosta puhuminen lienee vahvasti liioiteltua jopa puheenjohtajien puhuessa tällaisia höpöjä. Toivon, että kansa saisi edes sellaiset päättäjät kuin se ansaitsee. Vihreät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anni Sinnemäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anni Sinnemäki. Näytä kaikki tekstit
16.10.2010
Demokratia johtaa kansanvallan vastaisuuteen
Jokaisen vastuullisen, poliittisessa puolueessa toimivan ihmisen tulisi ymmärtää, että se, mikä näyttää omalle itselle parhaalta mahdolliselta, ei välttämättä ole taktisesti järkevää, jos omia etuja aiotaan oikeasti ajaa. Ja tällöin ei kerta kaikkiaan ole järkevää juntata kaikkia kavereitaan vastuullisiin tehtäviin, ainakaan puolueen sisäisessä työnjaossa.
Otetaan esimerkki omasta puolueestani, Vihreistä. Vaikka kuinka äänestäjissä painottuvat korkeakoulutetut, eteläsuomalaisessa kaupungeissa asuvat n.20-40-vuotiaat naiset, niin puolueen kannattaisi ottaa ehdokkaiksi ja valita myös luottamustehtäviin miehiä, ja muunlaisia naisia kuin edellämainittuun ryhmään kuuluvia. Vaikka listan täyttäminen suurenmoisilla naisehdokkailla saattaakin vastata äänestäjien enemmistön sosioekonomista ja kulttuurista viitekehystä, nämä kaikki suurenmoiset naiset syövät toisiltaan ääniä. Mun olisi esimerkiksi hyvin vaikeaa ratkaista, äänestääkö Mari Puoskaria, Johanna Sumuvuorta, Elina Moisiota, Anni Sinnemäkeä, Sanna Vesikansaa vaiko Outi Alanko-Kahiluotoa.
Sille ei tietysti voi mitään, jos ehdolle ei ole tarjolla muita kuin ”tyypillisiä” vihreitä, vaikka jos haluaa olla reilu, niin kyllä edellämainituissa loistavissa vihreissä naispoliitikoissa on toki eroja. Kuitenkin ehdokaslistojen pitäisi kurkistaa mahdollisimman moniin suuntiin: siellä pitäisi olla miehiä, heteroita ja homoja, kristittyjä, ateisteja, agnostikkoja, muslimeita ja mahdollisimman monenlaisten katsomussuuntien edustajia, lihansyöjiä ja kasvissyöjiä, suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä.
On inhimillisesti ymmärrettävää, että ihminen haluaa nähdä oman kuvansa ehdokaslistoilla ja luottamustehtävissä, koska itseä muistuttaviin luottamushenkilöihin on helppo samastua. Ja sellaisiin henkilöihin, jotka tuntee, on helppo luottaa. Luulisi kuitenkin, että politiikassa toimivilla henkilöillä olisi edes sen verran kehittynyttä alkeellista pragmatisimia, että heidän sopisi ymmärtää se, että jos ihan oikeasti haluaa ajaa omia etujaan, silloin oman ryhmittymän kannatus tulee maksimoida. Ja se voidaan maksimoida vain ajattelemalla strategisesti: valitsemalla ehdokaslistat ja luottamushenkilöt siten, että ne kattavat mahdollisimman monta elämäntapalokeroa, mahdollisimman monta ikäluokkaa, mahdollisimman monta perhemallia. Ja niin edelleen. Jos me nimittäin ihan oikeasti aiomme väittää edustavamme moniarvoisuutta.
Jos Vihreät aikovat olla oikeasti valtakunnallinen puolue, silloin esimerkiksi varapuheenjohtajistossa – meillä on kolme varapuheenjohtajaa - tulisi aina olla vähintään yksi, mieluummin kaksi ei-helsinkiläistä. Ja jos tarjolla on yksi edes jotenkin täysijärkinen ehdokas, kannattaisi valita yksi suomenruotsalainen. Ja jos Vihreät toivovat saavansa edes osan niiden äänistä, jotka luulevat kokoomuslaista järkivihreyttä oikeasti yhtenä vihreän sävynä, silloin tarjolla pitää olla myös ainakin yksi mies.
Jollei ymmärrä, että henkilökohtainen peili on politiikassa riittämätön mittari, silloin on väärässä paikassa. Omien sidosryhmien etua ei ajeta mielistämällä heitä, täyttämällä ehdokaslistat vain omien viiteryhmien edustajilla vaan sellaisilla edustajilla, jotka maksimoivat oman puolueen - siis jäsenryhmän - kannatuksen. Silloin on mahdollista saada myös omien viiteryhmien kannattamille asioille mahdollisimman suuri kannatus. Ei kannata toimia politiikassa jollei tätä ymmärrä, sillä muuten lopulta syyllistyy mielistellessään omia viiteryhmiään heidän pettämiseen.
Tärkein henkilökohtaisen elämäni läksy on ollut oppia pääsemään oman itseni ulkopuolelle ja oppia arvioimaan, milloin joku asia on toiselle enemmän periaatteellisesti tärkeä kuin itselle. Ja päinvastoin. Ja näistä seuraa erottelukyky: kyky ymmärtää ero niiden asioiden välillä, joihin oikeasti kannattaa laittaa paukkuja ja missä kannattaa antaa periksi. Suosittelen elämänkoulun käymistä muillekin. Sitä kutsutaan suhteellisuudentajuksi.
Ehkä jatkossa ehdokkaat vaaleihin ja näkyvimpiin vihreisiin luottamustehtäviin kannattaisikin valita valistuneella diktatuurilla. Jos johonkin poliittiseen luottamustehtävään aion lähiaikoina tarjoutua, niin tähän.
Otetaan esimerkki omasta puolueestani, Vihreistä. Vaikka kuinka äänestäjissä painottuvat korkeakoulutetut, eteläsuomalaisessa kaupungeissa asuvat n.20-40-vuotiaat naiset, niin puolueen kannattaisi ottaa ehdokkaiksi ja valita myös luottamustehtäviin miehiä, ja muunlaisia naisia kuin edellämainittuun ryhmään kuuluvia. Vaikka listan täyttäminen suurenmoisilla naisehdokkailla saattaakin vastata äänestäjien enemmistön sosioekonomista ja kulttuurista viitekehystä, nämä kaikki suurenmoiset naiset syövät toisiltaan ääniä. Mun olisi esimerkiksi hyvin vaikeaa ratkaista, äänestääkö Mari Puoskaria, Johanna Sumuvuorta, Elina Moisiota, Anni Sinnemäkeä, Sanna Vesikansaa vaiko Outi Alanko-Kahiluotoa.
Sille ei tietysti voi mitään, jos ehdolle ei ole tarjolla muita kuin ”tyypillisiä” vihreitä, vaikka jos haluaa olla reilu, niin kyllä edellämainituissa loistavissa vihreissä naispoliitikoissa on toki eroja. Kuitenkin ehdokaslistojen pitäisi kurkistaa mahdollisimman moniin suuntiin: siellä pitäisi olla miehiä, heteroita ja homoja, kristittyjä, ateisteja, agnostikkoja, muslimeita ja mahdollisimman monenlaisten katsomussuuntien edustajia, lihansyöjiä ja kasvissyöjiä, suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä.
On inhimillisesti ymmärrettävää, että ihminen haluaa nähdä oman kuvansa ehdokaslistoilla ja luottamustehtävissä, koska itseä muistuttaviin luottamushenkilöihin on helppo samastua. Ja sellaisiin henkilöihin, jotka tuntee, on helppo luottaa. Luulisi kuitenkin, että politiikassa toimivilla henkilöillä olisi edes sen verran kehittynyttä alkeellista pragmatisimia, että heidän sopisi ymmärtää se, että jos ihan oikeasti haluaa ajaa omia etujaan, silloin oman ryhmittymän kannatus tulee maksimoida. Ja se voidaan maksimoida vain ajattelemalla strategisesti: valitsemalla ehdokaslistat ja luottamushenkilöt siten, että ne kattavat mahdollisimman monta elämäntapalokeroa, mahdollisimman monta ikäluokkaa, mahdollisimman monta perhemallia. Ja niin edelleen. Jos me nimittäin ihan oikeasti aiomme väittää edustavamme moniarvoisuutta.
Jos Vihreät aikovat olla oikeasti valtakunnallinen puolue, silloin esimerkiksi varapuheenjohtajistossa – meillä on kolme varapuheenjohtajaa - tulisi aina olla vähintään yksi, mieluummin kaksi ei-helsinkiläistä. Ja jos tarjolla on yksi edes jotenkin täysijärkinen ehdokas, kannattaisi valita yksi suomenruotsalainen. Ja jos Vihreät toivovat saavansa edes osan niiden äänistä, jotka luulevat kokoomuslaista järkivihreyttä oikeasti yhtenä vihreän sävynä, silloin tarjolla pitää olla myös ainakin yksi mies.
Jollei ymmärrä, että henkilökohtainen peili on politiikassa riittämätön mittari, silloin on väärässä paikassa. Omien sidosryhmien etua ei ajeta mielistämällä heitä, täyttämällä ehdokaslistat vain omien viiteryhmien edustajilla vaan sellaisilla edustajilla, jotka maksimoivat oman puolueen - siis jäsenryhmän - kannatuksen. Silloin on mahdollista saada myös omien viiteryhmien kannattamille asioille mahdollisimman suuri kannatus. Ei kannata toimia politiikassa jollei tätä ymmärrä, sillä muuten lopulta syyllistyy mielistellessään omia viiteryhmiään heidän pettämiseen.
Tärkein henkilökohtaisen elämäni läksy on ollut oppia pääsemään oman itseni ulkopuolelle ja oppia arvioimaan, milloin joku asia on toiselle enemmän periaatteellisesti tärkeä kuin itselle. Ja päinvastoin. Ja näistä seuraa erottelukyky: kyky ymmärtää ero niiden asioiden välillä, joihin oikeasti kannattaa laittaa paukkuja ja missä kannattaa antaa periksi. Suosittelen elämänkoulun käymistä muillekin. Sitä kutsutaan suhteellisuudentajuksi.
Ehkä jatkossa ehdokkaat vaaleihin ja näkyvimpiin vihreisiin luottamustehtäviin kannattaisikin valita valistuneella diktatuurilla. Jos johonkin poliittiseen luottamustehtävään aion lähiaikoina tarjoutua, niin tähän.
4.5.2010
Helsinkiläisiä vihreitä ehdokkaita
Helsingin Vihreät nimesivät ensimmäiset 13 ehdokastaan eduskuntavaaleihin. Loput aiotaan nimetä elokuussa. Nyt nimetyt ehdokkaat ovat:
Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja. Outi on tehnyt rakettimaisen nousun vapaasta kansalaistoiminnasta ensin Helsingin kaupunginvaltuustoon, sitten eduskuntaan. Outin esimerkki rohkaisee: kova työ kannattaa. Outi on monessa mukana: hän on pätkätyöläisten oikeuksia puolustavan Tatusotu-liikkeen näkyvimpiä hahmoja, vahva Kaupunkimetsäliikkeen tukija ja työnantajani, Valtakunnallisen työpajayhdistys RY:n puheenjohtaja. Lisätietoja Outista - joka saa minulta lämpimän kannatuksen jatkamaan hyvää työtään Eduskunnassa - saa hänen nettisivultaan http://www.outialanko.fi/.
Verna Castrén, Helsingin Vihreät Nuoret ry:n puheenjohtaja. Vuonna -89 syntyneenä hän on listalle nyt nimetyistä toiseksi nuorin. En tunne Vernaa henkilökohtaisesti, mutta hänestä saa lisätietoja sivulta www.vernacastren.fi.
Sirkku Ingervo, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja. Erityisopettaja Sirkun valtuustotyössä on painottunut peruspalveluiden puolustaminen. Sirkun blogi löytyy osoitteesta sirkkuingervo.blogspot.com.
Henrik Jaakkola on vuonna 1990 syntyneenä ehdokaslistan nuorin. Henrik on minulle - ainakin vielä - henkilökohtaisesti tuntematon suuruus. Henrikistä lisätietoja saa osoitteesta http://vihree.wordpress.com/.
Emma Kari, nuorin Helsingin kaupunginvaltuutetuista, nuorisolautakunnan puheenjohtaja, on tarmokas nuoriso-, perhe- ja kulttuuripoliitikko. Julkisuudessa Emma tunnetaan Helsingissä läpimenneen kasvisruokapäiväaloitteen "äitinä". Emman nettisivu löytyy osoitteesta www.emmakari.fi.
Marko Kosunen, tekniikan tohtori, joka on innokas pyöräilyn puolestapuhuja ja pyöräretkien järjestäjä, joka tavoittelee pääministeriksi, mitä tavoitetta kannatan lämpimästi. PIKKIS PÄÄMINISTERIKSI! Sitä, onko Kosusen hallitus tavoittelemisen väärti, voi tutkia Pikkiksen kotisivulta www.markokosunen.net.
Tuuli Kousa, joka teki rakettimaisen nousun kaupunginvaltuustoon, ei ole poliittinen broileri, mutta tarpeeksi fiksu uidakseen valtuustossa heti kuin kala vedessä. Tuulin nettisivu löytyy osoitteesta www.tuulikousa.fi
Anna Moring on kaksikielinen, etenkin kansalais- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta taisteleva tutkija-aktivisti, jonka nettisivu löytyy osoitteesta www.annamoring.fi.
Husein Muhammed on lakimies, joka taistelee vähemmistöjen, etenkin maahanmuuttajien oikeuksien puolesta. Viime aikoina kiitettävästi medioissa esilläollut Husein voi hyvinkin olla vaalien musta hevonen: mies, joka jaksaa väsymättömästi ja artikuloidusti argumentoida kirjavassa ns. maahanmuuttokriittisen keskustelun hetteikössä. Viimeksi hän on nostanut julkista keskustelua ministeri Astrid Thorsin ideasta nostaa muodollisesti epäpätevä Eva Biaudet vähemmistövaltuutetuksi. Huseinin paljon luettu ja keskustelua ruokkiva blogi löytyy osoitteesta http://huseinmuhammed.blogit.uusisuomi.fi/.
Mari Puoskari on saanut Vihreissä ja valtuustossa niin paljon aikaan, että hänen edelleenkin suhteellisen nuori ikänsä unohtuu. Marin tunnen entisenä kaupunkisuunnittelulautakuntalaisena, joka on keskustelukykyinen mutta tarvittaessa tiukka, tasa-arvoa ajava feministi, joka on innokas kuntoliikkuja. Diplomi-insinööri Marin ansioluettelo on miltei hengästyttävä, ja hän on tulevaisuuden kansanedustaja, mahdollisesti jo tulevissa vaaleissa ja mahdollisesti tuleva Vihreiden puheenjohtaja, ellei hän jossain vaiheessa "downshiftaa". Jaksamisesta Marin menestys ei ole kiinni. Marin nettisivut ovat osoitteessa www.maripuoskari.net.
Anni Sinnemäki on edelleenkin rock-uskottava, vaikka häntä voidaan pitää jo poliittisena konkarina. Annilla on Suomen poliittisen kentän ehkä epäkiitollisin työ, ja tällä en tarkoita Vihreiden puheenjohtajuutta. Työministeri- ja kansanedustaja-Annin tekoihin ja ajatuksiin voi tutustua osoitteessa www.annisinnemaki.net.
Johanna Sumuvuori, kansainvälinen suomalainen, kansanedustaja ja rauhanaktivisti. Hänet tunnen jo sosiologian opiskelijana, hieman nuorempana akateemisena kollegana. Olen tukenut Nannaa jo kaksissa vaaleissa, ja muistan hänet jo reilun kymmenen vuoden takaa henkilönä, jonka kanssa onnistuu saamaan järjellisen keskustelun aikaisiksi. Hän on huumorintajuinen ja säkenöivä niin pienessä pöytäseurassa kuin myös asiallisissa paneelikeskusteluissa, josta tulisi mainio puolustus- tai kehitysyhteistyöministeri. Nannan kotisivut: http://www.sumuvuori.net/.
Sanna Vesikansa, kaupunginvaltuutettu, joka oli jo opiskeluaikanaan synnynnäinen johtaja. Hyvin kansainvälisesti suuntautunut Sanna oli sosiologian ainejärjestö Kontaktin puheenjohtaja, ollessani itse opintovastaavana. Sanna säteilee positiivista aikaansaapuutta, joka tarttuu muihin. Sannan kotisivut: www.sannavesikansa.fi.
Listaa täydennetään siis vielä elokuun tienoilla kahdeksalla nimellä. Keitä näihin nimiin sitten voisi kuulua? Sopiva ehdokas henkilöksi, joka toisi listalle elintärkeitä ulottuvuuksia, olisi kannelmäkeläinen perheenisä Vesa Hack. Vesan ehdokkuus tekisi kokoomuslaisen "järkivihreyden" tyhjäksi, sillä Vesa on oikeasti järkivihreä, tavallinen perheenisä. Suositun Uuden Suomen blogin pitäjänä hän on tottunut olemaan kansan ukkosenjohdattimena. Vesa on samastumiskelpoinen ehdokas niin autoilevalle talousliberaalille keskivertovirtaselle kuin oikeasti arvovapaata ja tasa-arvoista yhteiskuntaa kaipaaville arvo- ja elämäntapaliberaaleillekin. Vesa on keskusteleva ehdokas, joka jaksaa vääntää tarvittaessa sitä kuuluisaa rautalankaakin. Hän ei pelkää panna itseään alttiiksi, ja uskaltaa kyseenalaistaa tarvittaessa kaiken.
Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa erilaiset ihmiset ovat samanarvoisia; tässä tarkoitan erilaisuutta sekä laadullisena käsitteenä "toisistaan poikkeavat" että määrällisesti "toinen on etuoikeutetumpi/lahjakkaampi/vahvempi/kauniimpi/rikkaampi toista". Oikeudenmukaista yhteiskuntaa kaikille - mikä on erityisen tarpeellinen heikoille - voidaan ajaa menestykkäästi vain siten, että sen idea onnistutaan myymään menestyville, kauniille, rohkeille, nopeille ja rikkaille. Toisin sanoen, yrittäjät, miehet, heteroseksuaalit, lihansyöjät ja porvaritkin pitää saada ymmärtämään, miksi tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta on myös heidän etujensa mukainen. Tämän ajatuksen osaa myydä tuntemistani henkilöistä parhaiten Vesa Hack.
Vesan blogi: http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi/
Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja. Outi on tehnyt rakettimaisen nousun vapaasta kansalaistoiminnasta ensin Helsingin kaupunginvaltuustoon, sitten eduskuntaan. Outin esimerkki rohkaisee: kova työ kannattaa. Outi on monessa mukana: hän on pätkätyöläisten oikeuksia puolustavan Tatusotu-liikkeen näkyvimpiä hahmoja, vahva Kaupunkimetsäliikkeen tukija ja työnantajani, Valtakunnallisen työpajayhdistys RY:n puheenjohtaja. Lisätietoja Outista - joka saa minulta lämpimän kannatuksen jatkamaan hyvää työtään Eduskunnassa - saa hänen nettisivultaan http://www.outialanko.fi/.
Verna Castrén, Helsingin Vihreät Nuoret ry:n puheenjohtaja. Vuonna -89 syntyneenä hän on listalle nyt nimetyistä toiseksi nuorin. En tunne Vernaa henkilökohtaisesti, mutta hänestä saa lisätietoja sivulta www.vernacastren.fi.
Sirkku Ingervo, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja. Erityisopettaja Sirkun valtuustotyössä on painottunut peruspalveluiden puolustaminen. Sirkun blogi löytyy osoitteesta sirkkuingervo.blogspot.com.
Henrik Jaakkola on vuonna 1990 syntyneenä ehdokaslistan nuorin. Henrik on minulle - ainakin vielä - henkilökohtaisesti tuntematon suuruus. Henrikistä lisätietoja saa osoitteesta http://vihree.wordpress.com/.
Emma Kari, nuorin Helsingin kaupunginvaltuutetuista, nuorisolautakunnan puheenjohtaja, on tarmokas nuoriso-, perhe- ja kulttuuripoliitikko. Julkisuudessa Emma tunnetaan Helsingissä läpimenneen kasvisruokapäiväaloitteen "äitinä". Emman nettisivu löytyy osoitteesta www.emmakari.fi.
Marko Kosunen, tekniikan tohtori, joka on innokas pyöräilyn puolestapuhuja ja pyöräretkien järjestäjä, joka tavoittelee pääministeriksi, mitä tavoitetta kannatan lämpimästi. PIKKIS PÄÄMINISTERIKSI! Sitä, onko Kosusen hallitus tavoittelemisen väärti, voi tutkia Pikkiksen kotisivulta www.markokosunen.net.
Tuuli Kousa, joka teki rakettimaisen nousun kaupunginvaltuustoon, ei ole poliittinen broileri, mutta tarpeeksi fiksu uidakseen valtuustossa heti kuin kala vedessä. Tuulin nettisivu löytyy osoitteesta www.tuulikousa.fi
Anna Moring on kaksikielinen, etenkin kansalais- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta taisteleva tutkija-aktivisti, jonka nettisivu löytyy osoitteesta www.annamoring.fi.
Husein Muhammed on lakimies, joka taistelee vähemmistöjen, etenkin maahanmuuttajien oikeuksien puolesta. Viime aikoina kiitettävästi medioissa esilläollut Husein voi hyvinkin olla vaalien musta hevonen: mies, joka jaksaa väsymättömästi ja artikuloidusti argumentoida kirjavassa ns. maahanmuuttokriittisen keskustelun hetteikössä. Viimeksi hän on nostanut julkista keskustelua ministeri Astrid Thorsin ideasta nostaa muodollisesti epäpätevä Eva Biaudet vähemmistövaltuutetuksi. Huseinin paljon luettu ja keskustelua ruokkiva blogi löytyy osoitteesta http://huseinmuhammed.blogit.uusisuomi.fi/.
Mari Puoskari on saanut Vihreissä ja valtuustossa niin paljon aikaan, että hänen edelleenkin suhteellisen nuori ikänsä unohtuu. Marin tunnen entisenä kaupunkisuunnittelulautakuntalaisena, joka on keskustelukykyinen mutta tarvittaessa tiukka, tasa-arvoa ajava feministi, joka on innokas kuntoliikkuja. Diplomi-insinööri Marin ansioluettelo on miltei hengästyttävä, ja hän on tulevaisuuden kansanedustaja, mahdollisesti jo tulevissa vaaleissa ja mahdollisesti tuleva Vihreiden puheenjohtaja, ellei hän jossain vaiheessa "downshiftaa". Jaksamisesta Marin menestys ei ole kiinni. Marin nettisivut ovat osoitteessa www.maripuoskari.net.
Anni Sinnemäki on edelleenkin rock-uskottava, vaikka häntä voidaan pitää jo poliittisena konkarina. Annilla on Suomen poliittisen kentän ehkä epäkiitollisin työ, ja tällä en tarkoita Vihreiden puheenjohtajuutta. Työministeri- ja kansanedustaja-Annin tekoihin ja ajatuksiin voi tutustua osoitteessa www.annisinnemaki.net.
Johanna Sumuvuori, kansainvälinen suomalainen, kansanedustaja ja rauhanaktivisti. Hänet tunnen jo sosiologian opiskelijana, hieman nuorempana akateemisena kollegana. Olen tukenut Nannaa jo kaksissa vaaleissa, ja muistan hänet jo reilun kymmenen vuoden takaa henkilönä, jonka kanssa onnistuu saamaan järjellisen keskustelun aikaisiksi. Hän on huumorintajuinen ja säkenöivä niin pienessä pöytäseurassa kuin myös asiallisissa paneelikeskusteluissa, josta tulisi mainio puolustus- tai kehitysyhteistyöministeri. Nannan kotisivut: http://www.sumuvuori.net/.
Sanna Vesikansa, kaupunginvaltuutettu, joka oli jo opiskeluaikanaan synnynnäinen johtaja. Hyvin kansainvälisesti suuntautunut Sanna oli sosiologian ainejärjestö Kontaktin puheenjohtaja, ollessani itse opintovastaavana. Sanna säteilee positiivista aikaansaapuutta, joka tarttuu muihin. Sannan kotisivut: www.sannavesikansa.fi.
Listaa täydennetään siis vielä elokuun tienoilla kahdeksalla nimellä. Keitä näihin nimiin sitten voisi kuulua? Sopiva ehdokas henkilöksi, joka toisi listalle elintärkeitä ulottuvuuksia, olisi kannelmäkeläinen perheenisä Vesa Hack. Vesan ehdokkuus tekisi kokoomuslaisen "järkivihreyden" tyhjäksi, sillä Vesa on oikeasti järkivihreä, tavallinen perheenisä. Suositun Uuden Suomen blogin pitäjänä hän on tottunut olemaan kansan ukkosenjohdattimena. Vesa on samastumiskelpoinen ehdokas niin autoilevalle talousliberaalille keskivertovirtaselle kuin oikeasti arvovapaata ja tasa-arvoista yhteiskuntaa kaipaaville arvo- ja elämäntapaliberaaleillekin. Vesa on keskusteleva ehdokas, joka jaksaa vääntää tarvittaessa sitä kuuluisaa rautalankaakin. Hän ei pelkää panna itseään alttiiksi, ja uskaltaa kyseenalaistaa tarvittaessa kaiken.
Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa erilaiset ihmiset ovat samanarvoisia; tässä tarkoitan erilaisuutta sekä laadullisena käsitteenä "toisistaan poikkeavat" että määrällisesti "toinen on etuoikeutetumpi/lahjakkaampi/vahvempi/kauniimpi/rikkaampi toista". Oikeudenmukaista yhteiskuntaa kaikille - mikä on erityisen tarpeellinen heikoille - voidaan ajaa menestykkäästi vain siten, että sen idea onnistutaan myymään menestyville, kauniille, rohkeille, nopeille ja rikkaille. Toisin sanoen, yrittäjät, miehet, heteroseksuaalit, lihansyöjät ja porvaritkin pitää saada ymmärtämään, miksi tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta on myös heidän etujensa mukainen. Tämän ajatuksen osaa myydä tuntemistani henkilöistä parhaiten Vesa Hack.
Vesan blogi: http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi/
11.12.2008
Suuri vihreä mies puoluejohtoon!
Vihreät valitsevat uuden puheenjohtajansa Tarja Cronbergin tilalle jäsenäänestyksessä. Tähän mennessä ehdolle Cronbergin seuraajaksi on ilmoittautunut yksi nimi; helsinkiläinen kansanedustaja, eduskuntaryhmänpuheenjohtaja Anni Sinnemäki.
Vaaleista ei kuitenkaan voida puhua, jos ei ole, mistä valita. Anni tarvitseekin vaaliin vastaehdokkaita tai ainakin sparraajia.
Anni Sinnemäki on korkeakoulutettu, kolmekymppinen punavihertävä helsinkiläisnainen. Hän on Vihreiden kannattajien enemmistön ruumiillistuma, sopien sikäli erinomaisesti puolueemme puheenjohtajaksi. Jos kuitenkin haluamme tosissamme tavoitella uusia aluevaltauksia, laajentaa kannattajajoukkoamme, meidän tulisi kokeilla jotakin ihan muuta.
Vihreät tarvitsevat lisää kannatusta suurten kaupunkien ulkopuolelta ja lisää mieskannattajia, voidakseen todella uskottavasti pyrkiä suureksi puolueeksi. Näin ollen tarvitsemmekin siis julkiseksi keulakuvaksi joko miehen tai perinteisen kannatuskeskuksien ulkopuolelta tulevan henkilön ja kenties teknis-taloudellisesti suuntautuneen tai ainakin teknis-taloudellisesti suuntautuneisiin henkilöihin vetoavan henkilön, miksei sellaisen henkilön, joka täyttäisi kaikki edellämainitut kriteerit. Kenties arvoliberalismimme voisi täydentyä annoksella markkinaliberalismia?
Poliittiseen keskustaan on toki jo ennestäänkin tunkua. Demareiden lipposlais-tanneristien - jotka jättävät toverille - lisäksi sinne ovat julistautumassa Suuri Suomalainen Liberaalipuolue Keskusta ja vastuullista talkoohenkeä edustava kokoomuslaisuus, jossa kaverille jätetään vähän enemmän. Vihreät erottuvat muista puolueista siinä, että ymmärrämme jättää kaverin sijasta jälkipolville vähän enemmän.
Toveri Jukka Jonninen väläytteli ansiokkaassa blogikirjoituksessaan (8.12, löytyy klikkaamalla otsikon linkkiä) sopivaksi mustaksi hevoseksi puheenjohtajaskabaan Vesa Hackia. Vesa kehittää työkseen kasvusysteemejä. En tiedä, mitä ne ovat, mutta jos puoluetta ajatellaan kasvamaan pyrkiväksi orgaaniseksi systeemiksi, silloin Vesa sopisi hyvin kehittämään puolueestamme sellainen toimija, joka saisi perille tärkeän viestin 2000-luvun miehille.
Miehet, teknologit ja yrittäjät: miksi kannattaa äänestää Vihreitä?
On kannattavaa säästää energiaa ja kehittää uusia teknologioita, sillä ne voivat tuoda uusia työpaikkoja niin tutkimuksen, tuotekehittelyn kuin tuotannonkin parissa. Vihreät ajavat politiikkaa, jossa säästetään energiaa ja satsataan koulutukseen; nyt laman aikana uusia työpaikkoja voisi syntyä nimenomaan uusilta aloilta, esimerkiksi kehittelemällä energianlähteitä ja tehokkaampia tuotantotapoja.
Vesa Hack on vihreä talous- ja arvoliberaali, jonka sosiaalisesta vastuuntunnosta on todisteena hänen järjestötoimintansa ja työskentelynsä nuorisotyöntekijänä. Vesa on kansainvälisesti suuntautunut, tehokas henkilö, joka osaa tarpeen tullen myös provosoida keskustelua. Hänestä tulisi erinomainen työministeri, koska hän ymmärtää sekä yksityisen, julkisen että kansalaisjärjestösektorin logiikan.
Vesan suositun blogin osoite on:
http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)