Jokaisen vastuullisen, poliittisessa puolueessa toimivan ihmisen tulisi ymmärtää, että se, mikä näyttää omalle itselle parhaalta mahdolliselta, ei välttämättä ole taktisesti järkevää, jos omia etuja aiotaan oikeasti ajaa. Ja tällöin ei kerta kaikkiaan ole järkevää juntata kaikkia kavereitaan vastuullisiin tehtäviin, ainakaan puolueen sisäisessä työnjaossa.
Otetaan esimerkki omasta puolueestani, Vihreistä. Vaikka kuinka äänestäjissä painottuvat korkeakoulutetut, eteläsuomalaisessa kaupungeissa asuvat n.20-40-vuotiaat naiset, niin puolueen kannattaisi ottaa ehdokkaiksi ja valita myös luottamustehtäviin miehiä, ja muunlaisia naisia kuin edellämainittuun ryhmään kuuluvia. Vaikka listan täyttäminen suurenmoisilla naisehdokkailla saattaakin vastata äänestäjien enemmistön sosioekonomista ja kulttuurista viitekehystä, nämä kaikki suurenmoiset naiset syövät toisiltaan ääniä. Mun olisi esimerkiksi hyvin vaikeaa ratkaista, äänestääkö Mari Puoskaria, Johanna Sumuvuorta, Elina Moisiota, Anni Sinnemäkeä, Sanna Vesikansaa vaiko Outi Alanko-Kahiluotoa.
Sille ei tietysti voi mitään, jos ehdolle ei ole tarjolla muita kuin ”tyypillisiä” vihreitä, vaikka jos haluaa olla reilu, niin kyllä edellämainituissa loistavissa vihreissä naispoliitikoissa on toki eroja. Kuitenkin ehdokaslistojen pitäisi kurkistaa mahdollisimman moniin suuntiin: siellä pitäisi olla miehiä, heteroita ja homoja, kristittyjä, ateisteja, agnostikkoja, muslimeita ja mahdollisimman monenlaisten katsomussuuntien edustajia, lihansyöjiä ja kasvissyöjiä, suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä.
On inhimillisesti ymmärrettävää, että ihminen haluaa nähdä oman kuvansa ehdokaslistoilla ja luottamustehtävissä, koska itseä muistuttaviin luottamushenkilöihin on helppo samastua. Ja sellaisiin henkilöihin, jotka tuntee, on helppo luottaa. Luulisi kuitenkin, että politiikassa toimivilla henkilöillä olisi edes sen verran kehittynyttä alkeellista pragmatisimia, että heidän sopisi ymmärtää se, että jos ihan oikeasti haluaa ajaa omia etujaan, silloin oman ryhmittymän kannatus tulee maksimoida. Ja se voidaan maksimoida vain ajattelemalla strategisesti: valitsemalla ehdokaslistat ja luottamushenkilöt siten, että ne kattavat mahdollisimman monta elämäntapalokeroa, mahdollisimman monta ikäluokkaa, mahdollisimman monta perhemallia. Ja niin edelleen. Jos me nimittäin ihan oikeasti aiomme väittää edustavamme moniarvoisuutta.
Jos Vihreät aikovat olla oikeasti valtakunnallinen puolue, silloin esimerkiksi varapuheenjohtajistossa – meillä on kolme varapuheenjohtajaa - tulisi aina olla vähintään yksi, mieluummin kaksi ei-helsinkiläistä. Ja jos tarjolla on yksi edes jotenkin täysijärkinen ehdokas, kannattaisi valita yksi suomenruotsalainen. Ja jos Vihreät toivovat saavansa edes osan niiden äänistä, jotka luulevat kokoomuslaista järkivihreyttä oikeasti yhtenä vihreän sävynä, silloin tarjolla pitää olla myös ainakin yksi mies.
Jollei ymmärrä, että henkilökohtainen peili on politiikassa riittämätön mittari, silloin on väärässä paikassa. Omien sidosryhmien etua ei ajeta mielistämällä heitä, täyttämällä ehdokaslistat vain omien viiteryhmien edustajilla vaan sellaisilla edustajilla, jotka maksimoivat oman puolueen - siis jäsenryhmän - kannatuksen. Silloin on mahdollista saada myös omien viiteryhmien kannattamille asioille mahdollisimman suuri kannatus. Ei kannata toimia politiikassa jollei tätä ymmärrä, sillä muuten lopulta syyllistyy mielistellessään omia viiteryhmiään heidän pettämiseen.
Tärkein henkilökohtaisen elämäni läksy on ollut oppia pääsemään oman itseni ulkopuolelle ja oppia arvioimaan, milloin joku asia on toiselle enemmän periaatteellisesti tärkeä kuin itselle. Ja päinvastoin. Ja näistä seuraa erottelukyky: kyky ymmärtää ero niiden asioiden välillä, joihin oikeasti kannattaa laittaa paukkuja ja missä kannattaa antaa periksi. Suosittelen elämänkoulun käymistä muillekin. Sitä kutsutaan suhteellisuudentajuksi.
Ehkä jatkossa ehdokkaat vaaleihin ja näkyvimpiin vihreisiin luottamustehtäviin kannattaisikin valita valistuneella diktatuurilla. Jos johonkin poliittiseen luottamustehtävään aion lähiaikoina tarjoutua, niin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti