EU:n yksi keskeisiä peruspilareita on tukea pääomien ja ihmisten liikkuvuutta. Yhtenä keskeisenä syynä tähän on pyrkimys taloudellisesti mahdollisimman homogeeniseen ja poliittisesti mahdollisimman vakaaseen sisämarkkina-alueeseen, jossa ainakin periaatteessa EU-kansalaiset voisivat valita oman asuinpaikkansa ja työpaikkansa mahdollisimman vapaasti markkinatalouden periaatteiden mukaisesti. Tämän pitäisi hyödyttää sekä keskustoja että periferioita: kaikkien ei tarvitse asua metropoleissa tai EU:n keskusvaltioissa ja periferiatkin pysyisivät asuinkelpoisina paikkoina, joissa voi tehdä työtä.
Ei se kuitenkaan ihan näin mene, kiitos EU:n rakennerahastojen, joiden nimenomaan pitäisi taata kehitysalueiden ja periferioiden asuinkelpoisuus. Moni ESR-projekti toteutuu alueellisesti varsin laajalla alueella tai on jopa usean maan yhteisprojekti. Siltikin, ESR-projektien työntekijät eivät voi huomioida työmatkoihin käytettävää aikaa omana työaikanaan, mikä tekee käytännössä EU:n aluepolitiikan keskeisen tavoitteen tyhjäksi. Tämä epäkohta, joka on unionin harvaanasutuilla reuna-alueilla, sellaisilla kuin Suomi erityisen polttava kysymys pitkien välimatkojemme vuoksi, tulisikin korjata jos EU ihan oikeasti väittää toimivansa vapaan liikkuvuuden edistäjänä. Suomessa esimerkiksi junamatka Helsingistä Rovaniemelle ottaa yöjunalla suunnilleen yhden kokopäivärahan vaatiman ajan verran, ja aikaa verrattomasti säästävän lentomatkan käyttäminen tulee kyseeseen ainoastaan jos se on kokonaistaloudellisesti kannattavaa; ts. se ei ole käytännössä päivärahaa kalliimpi kuin "halvin mahdollinen" matkustustapa eli juna. Mikä sekään ei ole Suomessa ollenkaan halpaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti