Niin oikeudenmukaisen kaupungin ideaa ajavat, pienimuotoisen, uuden naapuriyhteisöllisen urbanismin sanansaattajat kuin demokraattisen, osallistavan keskusteluprosessin kautta kehittyvää kaupunkia halajavat kaupunkiteoreetikotkin samastavat utooppisuuden vasemmiston yksinoikeudeksi. Tämä ei ole yllättävää, ovathan kaikki merkittävät kaupunkiteoreetikot – David Harvey etunenässä – vasemmistolaisia. Kuitenkin on porvarillistollakin utopiansa tavoiteltavasta kaupungista: siinä markkinasubjektit ajavat autoillaan, kukin omillaan, sukkuloiden Bermudan kolmiossa, jonka muodostavat työpaikka, ostoskeskus ja koti.
Hyvä prosessi ei välttämättä tuota parasta lopputulosta, vaikka ehkä enemmistö onkin tyytyväinen mahdollisuuteen päästä sanomaan sanansa kaupunkisuunnittelussa. Demokraattinen, osallistava prosessi ei kuitenkaan ota kantaa siihen, miten taata heikoimpien ryhmien intressien riittävä kuuluminen päätöksenteossa. Yksi ihminen, yksi ääni –periaate ei takaa sitä, että jokainen ääni kuuluu yhtä voimakkaasti: tiedolliset, taloudelliset ja valtaresurssit jakautuvat käytännössä epätasaisesti.
Samalla kansalaisella voi olla päätöksentekoprosessissa monta roolia: hän voi olla yrittäjä, osakkeenomistaja ja hänellä voi olla erinomaiset tiedot päätöksentekoprosessiin vaikuttamisesta, rohkaisevia kokemuksia osallisuudesta ja suhteet tärkeisiin osallisiin. Toinen taas voi olla vieraantunut, eikä tunnista omia etujaan eikä tiedä, miten niitä ajaisi. Sitäpaitsi naapurustolähtöinen, pieni on kaunista-etujen edistäminen ei aina johda useimpien kannalta parhaaseen tulokseen. Tuloksena voi olla protektionistista, itsekästä sovinismia: nimbyismiä tai segregaatiota.
Jos vasemmistolaisilla onkin objekti - idea tavoittelemisen arvoisesta, hyvästä kaupungista -heiltä puuttuu subjekti. Heidän utopiansa perustuu utooppiseen ihmiskuvaan jaloon yleiskatsauksellisuuteen kykenevästä rationaalisesta keskustelijasta. Ja päinvastoin: porvarit ovat kyllä saattaneet löytää subjektin, mutta heiltä puuttuu objekti.
Susan Fainsteinin analyysi (New Directions in Planning Theory. In Urban Affairs Review, vol. 35, no 4/march 2000) siitä, miksi kaupunkisuunnittelu ei ole vasemmistolaisen utoppisuuden suoranaista riemumarssia, on erittäin osuva. Samalla Fainstein piirtää ehkä parhaan näkemäni analyysin siitä, miksi vasemmisto yleisemminkin on kriisissä. Ei nimittäin riitä, että ilmoitetaan tavoiteltavan tasa-arvoa. Vielä pitäisi ilmoittaa, miten sitä tavoitellaan, mitä on arvo ja miten kyseinen arvo muodostuu. Vasemmistolainen utooppisuus unohtaa myös keskiluokan edut, kärjistäessään yhteiskunnan syrjäytyneiden ja kapitalistien väliseksi taisteluksi.
"The characteristic weakness of socialist analysis has been its dismissal of economic growth as simply capital accumulation that benefits only capitalists. Socialist doctrine fails to mobilize a following if it only ensures greater equality without also offering improved circumstances for most people. The market model and neoliberalism have proved popular because they promise increases in affluence for all even if within the content of growing inequality. Neomarxian analysis has shown that unregulated growth despoils the environment, primarily helps the upper echelons of the population, and even produces increased absolute deprivation at the bottom. Nevertheless, this critique did not point a way in which the majority of the population can realize economic gains relative to their own previous position and, as a consequence, has lost popular support in the developed countries.
A persuasive vision of the just city needs to incorporate an entrepreneurial state that not only provides welfare but also generates increased wealth; moreover, it needs to project a future embodying a middle-class society rather than only empowering the poor and disfranchised.
If substantive democracy is a constitutive element of a vision of social justice, then an antimajoritarian concept of society will not do.
Participation in public decision making is part of the ideal of the just city, both because it is worthy goal in itself and because benevolent authoritarianism is unlikely. But: democratic principles can easily accommodate ineffective or harmless minorities! Evaluation must comprise an analysis of whether realization of the group’s goals is possible and, if so, whether such realization leaves intact the principle of social justice. Democracy is desirable, but not always.
Given the existing system of social domination, it cannot be assumed that participation by stakeholders would be transformative in a way that would improve most people’s situation. Consequently, deliberations within civil society are not necessarily morally superior to decisions taken by the state." (Fainstein 2000, 468-469).
Uskon rationaaliseen keskusteluun, tasa-arvoon, markkinakysyntään ja pidän utopioita välttämättömänä. Uskon kuitenkin myös, että ihminen ei ole rationaalinen, vahvat hallitsevat ja oma etu hallitsee, tarjonta ohjaa kysyntää ja utopiat tarvitsevat avukseen myös luettelon niistä keinoista ja toimenpiteistä, joilla niitä kohti pyritään. Hyvän kaupunkisuunnittelun onkin sisällettävä näitä kaikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti