Olen osallistumissaurus, joka jo kouluaikana tapasi johtaa erityyppisiä karvalakkilähetystöjä valittamassa milloin mistäkin rehtorille. Lisäksi olin luokkani sihteeri, oppilaskunnan hallituksessa ja koulun lehden päätoimittaja. Varuskuntapalvelukseni - tai siis siviilipalvelukseni - hoidin varusmiestoimikunnassa varuskuntalehden toimittajana, ja samalla rapautin itsenäisen Suomen puolustuskykyä jakamalla kopioita siviilipalveluslaista. Olin yksi Suomen EU-jäsenhakemuksen aloitteentekijöistä, ja samalla varmaan myös itsenäisyytemme menettämisen takuumiehistä ja -naisista. Olen ollut ehdolla kahden puolueen riveissä kuntavaaleissa, kerran HYY:n edustajistovaaleissa ja mukana useissa tukiryhmissä niin eduskunta- kuin presidentinvaaleissakin ja lukuisia kertoja vaalitoimikunnissa. Olen ollut opiskelijajärjestöissä ja poliittisissa paikallisjärjestöissä sun seitsemässä tehtävässä, joista kaikkiin en edes muista tulleeni valituksi. Olen edistänyt paikallista asukastoimintaa sekä palkallisesti että ollut perustamassa kansalaisliikkeitä sellaisiinkiin paikkoihin, joissa en itse edes asu. Olen vastustanut milloin rakentamista, milloin autoja, milloin demareita ja milloin asuntokohtaisia saunoja. Nyt olen saanut tarpeekseni vastustamisesta. Ajattelin ryhtyä tästä eteenpäin ja seuraavaksi vastustamaan vastustamista.
En vaihda elämästäni mitään pois, enkä kaikkein heikkoimpinakaan matkani varrelle osuneina hetkinä olisi vaihtanut osaani kenenkään toisen kanssa, mutta jos jotakin vastustamisesta olen oppinut, niin ainakin sen, mitä kannatan, mitä kannattaa kannattaa ja miksi kannattaa kannattaa eikä vastustaa. Ja tästä eteenpäin aion keskittyä kannattamaan asioita, joita pidän kannattamisen arvoisina. Tiedän tosin itseni sen verran hyvin, että en pysty pesemään tiikerinjuoviani edes räjäyttämällä, ja teen elämässäni varmaan useita projektiluontoisia comebakkeja kansalaistoimintaan sen eri muodoissaan. Nyt kuitenkin aion tehdä vain kivoja asioita omassa elämässäni omana aikanani, itseni valitsemista syistä ja itseni valitsemina aikoina. Vapaa-aikanani juoksen mieluummin Keskuspuistossa kuin homehdun kabineteissa tai palellun fläbäreitä feissatessa.
Puoluepolitiikassa vastustetaan aivan liikaa asioita ja keskitytään löytämään kaveria esittävistä kuvista virheitä sen sijaan että yritettäisiin löytää niistä kuvista yhdistäviä tekijöitä ja edes yritettäisiin tehdä niiden kanssa yhteistyötä. Siihen olen syyllistynyt minäkin, enkä pidä siitä peilikuvasta, jonka näen kun katson mitä vaikuttamisenhalu tekee ihmiselle. Se tekee ihmisen luulemaan itseään kaikkivoipaksi: kaiken se jaksaa, kaiken se kärsii, kaiken se ehtii. Ei ihme, että moni muukin kuin kaltaiseni osallisuussaurus vierastaa sitä.
Sama tosin pätee muuhunkin kansalaistoimintaan: valitettavan usein ainoastaan pelko oman ympäristön muuttumisesta laukaisee toiminnan kun oma ympäristönsä kannattaisi ottaa haltuun, nauttimalla siitä joka päivä. Ja taloyhtiöissä keskustellaan ihan liikaa parveketupakoinnista, koirien kakkaamisista, hoitovastikkeen kohottamisesta parilla eurolla, siitä, saako lastenvaunuja sijoittaa rappukäytävään vai eikö ja siitä, ylittääkö naapurin pihan roskakatos meidän pihamme rajan kymmenellä sentillä, vaikka mieluummin soisi keskusteltavan siitä, miten kehittää yhteistä ympäristöämme vieläkin viihtyisämmäksi niin että sitä haluaa käyttää. Lisää kukkia, lisää tilaa leikkiä, nauttia eväitä, mitä hyvänsä!
Maailmani ei koostu vihollisista, vaan ihmisistä. En välitä vihata ketään tai olla katkera kellekään, sillä sellainen myrkyttää mielen, sekä niiden toisten että omani. Aion keskittyä itseni ja lähimmäisteni rakastamiseen. Kun elämänpolitiikka ja biovalta tarkoittavat sitä, että kaikki alistetaan kontrollille, hallinnalle ja rationaalisuudelle, teen elämänpoliittisen valinnan, poistaen elämästäni toistaiseksi politiikan ja vallan, jättäen elämän ja bion jäljelle. Ääneni, jolla täten delegoin oman vaikuttajuuteni, saa sitten kyllä käyttää. Tulen sen kyllä aikanani ilmoittamaan, kuka sen saa. Ei tarvitsisi ilmoittaa kun meillä on äänisalaisuus, mutta katson olevani sen velkaa niille, jotka toivovat minusta niiden kuuluisien fläbäreiden jakajaa tai jotka odottavat minulta edelleenkin voimauttavaa aloitetta puolueiden ulkopuolisessa kansalaistoiminnassa. Hän, kuka sitten onkaan, toivottavasti osoittautuu luottamukseni arvoiseksi, vaikkei olekaan kaikessa ihan tarkasti samoilla linjoilla kuin minä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ole minä.
Sitäpaitsi oma sauna olisi loppujen lopuksi ihan kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti