Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

2.2.2010

Hyökkäys on paras puolustus

West Ham on Englannin Brasilia: sen ideologiana on ollut aina hyökätä, joskus naiivistikin ja puolustuksen kustannuksella. Ideologia, jossa kuningaspeliä halutaan pelata kauniisti, on kuitenkin syy siihen, miksi itse olen Iron, vaikka en tietenkään luule, että se, että olen Ironsien mies, tekisi minusta itsestäni teräsmiehen.

West Hamin filosofia näkyi myös eilen päättyneen siirtoikkunan pelaajahankinnoissa, olkoonkin, että ilmiselvästi joukkueella oli puute tulivoimasta, Colen, Francon ja Hinesin kärsittyä vammoista. Nyt kun Hinesia lukuunottamatta olemme saamassa kaikki "vanhat" hyökkääjämme täysissä voimissa takaisin, olemme tilanteessa, jossa joukkueella onkin positiivinen valintaongelma, sillä pelaajakauppojen jälkeen, ykkösmiehistön muonavahvuuteen kuuluu nyt yhdeksän (9!) hyökkääjää.

Mitä miehiä sitten Upton Parkille siirtyi? Eteläafrikkalainen Benni McCarthy, joka on pelannut aikaisemmin mm. Ajaxissa, Celta Vigossa ja Portossa, tuli Blackburnista, jossa hän ei sopinut omien sanojensa mukaan paskalimppufutista viljelevän valmentaja
Big Sam (joka kuulostaa hampurilaiselta) Allardycen ainoaan taktiseen kuvioon, joka on pitkä päätyyn ja kaikki miehet perään, paitsi maalivahti. Brasilialainen Ilan taas tuli Ranskan liigan St.Etiennestä kevään loppuun kestävällä vuokrasopimuksella. Ilanilla on kolme maaottelua Brasilian paidassa, mikä tosin ei ole mikään tae Valioliigassa breikkaamisesta, muistelkaamme vain Julio Baptistaa tai Klebersonia. Egyptiläinen Mido tuli lainasopimuksella Zamalekista, jossa hän taas pelasi vuokralla Middlesborosta. Sekavaa? Kyllä. Tosin, niin on monien mielestä mieskin. Anelkan tapaan seuroja vaihtanut - Englannissa Boron lisäksi myös Tottenhamia ja Wigania edustanut - Mido on hankalan kaverin maineessa, tosin parhaimmillaan hän on ihan pystyvä targetmies, ja kaverin pelihaluja kuvaa se, että hän on halukas pelaamaan normaali-ihmisen tuhannen punnan viikkopalkalla.

Benny McCarthyn tilasto:
Joukkue Kaudet Ottelut Maalit
SevenStars 95-98 56 42
Ajax 98-99 35 20
Celta Vigo 99-03 66 10
Porto (laina) 01-02 11 12
Porto 03-06 75 34
Blackburn 06-10 109 37

Etelä-Afrikka 97- 77 32

Midon tilasto:
El Zamalek 99-00 4 3
Gent 00-01 21 11
Ajax 01-03 40 21
Celta Vigo (laina) 03 8 4
Marseille 03-04 22 7
AS Roma 04-06 8 0
Tottenham (laina) 05-06 35 13
Tottenham 06-07 12 1
Middlesbrough 07- 25 6
Wigan (laina) 08 12 2
El Zamalek (laina) 09-10 15 1

Egypti 01- 49 19

Ilanin tilastot:
Parana 99 12 2
Sao Paulo 00-01 12 1
Atletico Paranaense 01-04 64 22
Sochaux 04-06 54 24
St.Etienne 06-10 107 26

Brasilia 03 3 0

Ei kommentteja: