Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

21.2.2010

Mä olen kaikkiruokainen

Kun joku väittää olevansa musiikki-, kirja-, elokuva-, ruoka- tai miltä hyvänsä maultaan kaikkiruokainen, poistan aseestani varmistimen. En siksi, että vaatisin että jotta voi väittää kaikkien joutsenien olevien valkoisia, tulisi olla ensin empiirisesti tarkistanut asian joka ikisen joutsenyksilön kohdalta, vaan siksi, että empiirisen kokemukseni mukaan näin väittäjät valehtelevat. Pikemminkin asia on niin, että heillä on suppein maku kaikista. Ainakin musiikissa olen varma asiasta.

On kaikkein varmin musiikillisen sivistyksen puute väittää olevansa "kaikkiruokainen". Yleensä näiden sekasyöjien dietti kattaa suunnilleen räpin, hiphopin, popin, rockin, päpin, häpin ja häpyn. Ottamatta kantaa tällaisen auditiivisen dieetin ravitsevuuteen, yleensä musiikillisesti kaikkiruokaisten ihmisten menussa loistavat poissaolollaan esimerkiksi bebop, swing, freejazz, rumba, cajun ja tango, puhumattakaan romantiikasta, barokista, renessanssista, dodekafoniasta, minimalismista, wieniläisklassismista ja muusta sellaisesta, jolle ei ole tässä tilaa.

Veikkaan myös, että kirjallisesti kaikkiruokaiset eivät lue Claude Simonia, Anna Ahmatovaa, F.Scott Fitzgeraldia, Homerosta tai Marjaana Jänttiä, puhumattakaan puhelinluettelosta. Elokuvamaultaan kaikkiruokaiset dissannevat Claude Chabrolin, Michael Powellin, F.W.Murnaun, Satyajit Rayn ja Carl Theodor Dreyerin tuotannon.

En ota kantaa tässä erilaisten genrejen tai genrekoostumusten keskinäiseen paremmuuteen. Sille, onko ihminen kuvaannollisesti ottaen lihansyöjä, kasvissyöjä vai sekasyöjä, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on hänen arvonsa. Sen kanssa kuitenkin on, missä määrin osaa arvottaa, siis suhteuttaa itsensä kyseisille kentille ja nämä kentät toisiinsa.

Mitä enemmän ihminen on nähnyt erilaisia paikkoja, sitä isommaksi hän ympäröivän maailmansa mieltää ja sitä pienemmäksi hän itsensä tuntee. Sama pätee mihin tahansa kulttuurin osa-alueeseen tai aktiviteettiin. Suosittelisin kaikkiruokaisille suunsa täyttämistä sillä kuuluisalla sekaruoalla sen sijaan että päästävät sieltä mitä hyvänsä sekavia löperyyksiä.

2 kommenttia:

keskenerainen kirjoitti...

Niinpä. Useimmiten "kuuntelen musiikkia laidasta laitaan" tarkoittaa kaikkea Arja Korisevasta Eino Gröniin.

Mutta kyllä niitä oikeasti laaja-alaisiakin ihmisiä on. Itseltäni löytyy levyhyllystä musiikkia keskiajalta viime viikkoon. Kuorolaulusta elektroniseen kohinaan, 1-rivisen haitarin venyttelyä ja flyygelin kilkuttelua unohtamatta.

Mutta kyllä multa sitten toisaalta puuttuu ne Anne(li) Mattilat ja Satu Teräsniskat. (Hanna Ekolaa löytyy kyllä. Pakkohan sitä vibraa on olla...)

Michael Perukangas kirjoitti...

Kyllä oikeasti laaja-alaisia ihmisiä on, tosin aika vähän. Yksi kaverini kuuntelee oikeastaan mitä tahansa, yhdellä rajauksella: hän ei kuuntele oikeastaan mitään muuta suomalaista kuin Sibeliusta. Hänen hyllyssään ovat sulassa sovussa Conway Twitty, Miles Davis, David Bowie, Giacomo Puccini ja Thomas Tallis.