Kun palasin pääsiäismatkaltani Oslosta Helsinkiin, lentokenttäjunan konduktööri katsoi varmeelliseksi tarkistaa, että me jaoimme saman todellisuuden: että minä todellakin tiesin, tai ainakin luulin tietäväni matkani määränpään ja että se juna, jossa istuin, veisi siihen määränpäähän. Leimatessaan matkalippuni, hän kysäisi minulta: "Til Jaardermuuen"?
Välitön reaktioni oli säikähdys, onneksi ohimenevä. Onneksi varsin hyvä skandinaavillinen kulttuurikompetenssini kykeni tulkkaamaan, että hän tarkoitti Oslon lentokenttää, jonka nimi on Gardermoen. Se lausutaan g:llä.
Konduktööri oli ruotsalainen ja minä huomasin olevani tuossa kohtaamisessa norjalainen, korjatessani ääntämisasun. En korjannut pahaa pätemishaluani, vaan lisätäkseni turvallisuudentunnettani. Turvallisuutta, joka syntyy tiedosta että istun oikeassa junassa, siitä, että jaan saman todellisuuden ulkomaailman kanssa, siitä, että olin oikeassa ja siitä, että olen sisäistänyt skandinaavisen todellisuuden ja siitä, että olen skandinaavi.
26.4.2011
21.4.2011
Miksi Persut voittivat ja me hävisimme
Kun Vihreän Langan Jukka Vahti kirjoitti, ettei tunne ketään, joka olisi tuntenut ketään Perussuomalaisia äänestänyttä, hän tuli tahtomattaan paljastaneeksi tärkeimmän syyn siihen, miksi Perussuomalaiset voittivat vaalit, me hävisimme.
Minä tunnen. Kaksi hyvää, vanhaa ystävääni on sanonut äänestäneensä Perussuomalaisia. Yksi heistä on kielitaitoinen, kansainvälinen huippuosaaja, toinen vastavalmistunut. Molemmat ikäisiäni poikamiehiä. Mikä heitä yhdistää toisiinsa ja minuun? Molemmat ovat samanikäisiä kuin minä, molemmilla on ylempi korkeakoulututkinto, molemmat ovat työttömiä. Yhden rakennesaneerasi vientiteollisuuden lama, toiselle se sama lama ei koskaan avannut edes ovia. Yksi on toiminut aktiivisena rivijäsenenä vakiintuneessa poliittisessa puolueessa, toisella jopa äänestämisen kanssa on joskus tainnut olla niin ja näin. Molemmat ovat joka tapauksessa pettyneitä tulevaisuudennäkymiinsä, he taitavat kokea tulleensa petetyiksi.
Pettynyt ihminen tarvitsee toivoa, tuli sitä sitten auringon, uuden naisystävän tai työpaikan muodossa. Tunnetta siitä, että heitä kuunnellaan ja että heillä voi olla käyttöä ja merkitystä. Sen ole oppinut, että puolueet eivät ole työpaikkakoneita, eivät edes rekrytointifirmoja. Naisia niissä voi tavata, ja toivoakin eräät niistä tarjoavat ja kuuntelevaa korvaa.
Joskaan Vihreillä ei olisi taikasauvaa uusien työpaikkojen luomiseksi, meidän kannattaisi tarjota edes toivon oljenkortta ja lohdutuksen kyynärsauvaa. Kuulolaitteen patteritkin on syytä vaihtaa. Pettyneille huomaamattaan keski-ikäistyneille miehille, jotka heräävät eräänä aamuna ymmärrykseen, että loistava tulevaisuus onkin takanapäin, on samantekevää, onko se päiväkodeissa tarjottu lähiluomuseitan koshertapettua tai ei.
Minä tunnen. Kaksi hyvää, vanhaa ystävääni on sanonut äänestäneensä Perussuomalaisia. Yksi heistä on kielitaitoinen, kansainvälinen huippuosaaja, toinen vastavalmistunut. Molemmat ikäisiäni poikamiehiä. Mikä heitä yhdistää toisiinsa ja minuun? Molemmat ovat samanikäisiä kuin minä, molemmilla on ylempi korkeakoulututkinto, molemmat ovat työttömiä. Yhden rakennesaneerasi vientiteollisuuden lama, toiselle se sama lama ei koskaan avannut edes ovia. Yksi on toiminut aktiivisena rivijäsenenä vakiintuneessa poliittisessa puolueessa, toisella jopa äänestämisen kanssa on joskus tainnut olla niin ja näin. Molemmat ovat joka tapauksessa pettyneitä tulevaisuudennäkymiinsä, he taitavat kokea tulleensa petetyiksi.
Pettynyt ihminen tarvitsee toivoa, tuli sitä sitten auringon, uuden naisystävän tai työpaikan muodossa. Tunnetta siitä, että heitä kuunnellaan ja että heillä voi olla käyttöä ja merkitystä. Sen ole oppinut, että puolueet eivät ole työpaikkakoneita, eivät edes rekrytointifirmoja. Naisia niissä voi tavata, ja toivoakin eräät niistä tarjoavat ja kuuntelevaa korvaa.
Joskaan Vihreillä ei olisi taikasauvaa uusien työpaikkojen luomiseksi, meidän kannattaisi tarjota edes toivon oljenkortta ja lohdutuksen kyynärsauvaa. Kuulolaitteen patteritkin on syytä vaihtaa. Pettyneille huomaamattaan keski-ikäistyneille miehille, jotka heräävät eräänä aamuna ymmärrykseen, että loistava tulevaisuus onkin takanapäin, on samantekevää, onko se päiväkodeissa tarjottu lähiluomuseitan koshertapettua tai ei.
18.4.2011
Outi sai kansalta työluvan
Toiselle kaudelle valittu kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kiitokset häntä äänestäneille:
Suuri kiitos.
Sain vaaleissa 5201 ääntä ja tulin valituksi eduskuntaan jatkokaudelle. Kiitän nöyrästi luottamuksesta.
Yhteystietoni pysyvät samoina:
050-5121727
outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi
Muistakaa olla yhteydessä! Kansanedustajuus on palvelutehtävä
Suuri kiitos.
Sain vaaleissa 5201 ääntä ja tulin valituksi eduskuntaan jatkokaudelle. Kiitän nöyrästi luottamuksesta.
Yhteystietoni pysyvät samoina:
050-5121727
outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi
Muistakaa olla yhteydessä! Kansanedustajuus on palvelutehtävä
16.4.2011
Työmarkkinoita uudistettava yli puoluerajojen
Tiedote 8.4.2011
TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi
Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.
1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.
2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.
3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.
4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.
5. Ei nosteta arvonlisäveroa.
- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse on pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613
Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676
TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi
Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.
1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.
2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.
3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.
4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.
5. Ei nosteta arvonlisäveroa.
- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse on pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613
Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676
15.4.2011
Sukupolvien katkaistu indeksi
Osmo Soininvaara on rehellinen mies tunnustaessaan: "minun ikäluokkani kannalta olisi oikein kiva, että me saisimme suurempaa eläkettä, jonka seuraavat ikäluokat maksaisivat. Mutta se olisi aivan kohtuutonta. Oma ikäluokkani ja sitä vanhemmat ikäluokat ovat maksaneet aivan liian pieniä eläkemaksuja verrattuna siihen, mitä sillä pitäisi kustantaa." (lähde: otsikon alta löytyvä Hesarin juttu)
Minulla on Osku Pajamäestä varsin fiksu ja miellyttävä käsitys. Hän on oman ikäpolveni virallinen demaritoivo, ollut jo 90-luvulta. Tämä onkin Oskun tragedia. Hän ottaa itsensä aivan liian vakavasti ja on tehnyt itsestään sukupolvensa marttyyrin, jonka tiellä Odenkin edustama sukupolvi on tulppana. Sittenkin kun he ovat kuluneet lopultakin loppuun työelämässä, heitä pitää vielä hoitaa. Oskun ja minun sukupolven isät ja äidit ovat siis riesanamme kunnes heidät saadaan hautaan. Kun Osmo peräänkuuluttaa sukupolvireiluutta, Oskun teemana on sukupolviviha. On ollut niin kauan kuin minä muistan. Kyllä minä Oskua ymmärrän.
Kun menin lukiosta ensimmäiseen työpaikkaani, minua rohkaistiin opiskelemaan ja odottamaan kärsivällisesti valmistumiseni jälkeen avautuvaa maailmaa. Siellä piti avautuman työnhakijan paratiisi kun suuret ikäluokat jäisivät eläkkeelle. Piti vain odottaa.
No, ei niiden lokoisten julkisten suojatyöpaikkojen maailmaa enää ollut. Minä ehdin saamaan niistä aavistuksen kunnes niiden hautaaminen alkoi keväällä 1991 laman myötä. Eikä lama lakkauta työpaikkoja, ihmiset sen tekevät. Eläkesäästämiseenkään en ole uskaltanut itseäni sitoa kun ei ole ollut varmuutta töistä. Pitäisikö minun olla katkera?
No ei. Katkeruus ei vie mihinkään. Ei minua kukaan ole pettänyt. Maailma vain on muuttunut. Ihmiset toimivat yleensä parhaan käytettävissä olevan tietonsa varassa, niin isämme ja äitimme aikoinaan ja niin mekin. Ei kannata myrkyttää oman mieltään, eikä marttyyrius oikein tahdo mennä kaupaksikaan ainakaan poliittisena tuotteena. Ei sillä, että kaipaisin tyhjää, pirskahtelevaa hypetystäkään. Jos marttyyriuden ottaa elämäntehtävänä, myrkyttää oman mielensä ja tuhoaa läheistensä itsekunnioituksen. Oman kokemukseni perusteella varoitan uhrimentaliteetista.
Nuorena aiempien sukupolvien arvot ja valinnat pitääkin kyseenalaistaa. Aikuinen ihminen ei kuitenkaan voi lopulta syyttää ja kiittää omasta osastaan kuin itseään. Me olemme kuin olemmekin oman elämämme subjekteja, liukastellessammekin, vaikka katukäytävät olisikin sitten kuinka huonosti hyvänsä hiekotettu. Katkeruus tekee nuoresta keski-ikäisen ja vie vanhukset hautaan ennen aikojaan. Oli meillä sitten taitettu tai taittamaton indeksi eläkkeissä, niin molemmissa tapauksissa meidän tulee karttaa katkaistua indeksiä sukupolvissa.
Minulla on Osku Pajamäestä varsin fiksu ja miellyttävä käsitys. Hän on oman ikäpolveni virallinen demaritoivo, ollut jo 90-luvulta. Tämä onkin Oskun tragedia. Hän ottaa itsensä aivan liian vakavasti ja on tehnyt itsestään sukupolvensa marttyyrin, jonka tiellä Odenkin edustama sukupolvi on tulppana. Sittenkin kun he ovat kuluneet lopultakin loppuun työelämässä, heitä pitää vielä hoitaa. Oskun ja minun sukupolven isät ja äidit ovat siis riesanamme kunnes heidät saadaan hautaan. Kun Osmo peräänkuuluttaa sukupolvireiluutta, Oskun teemana on sukupolviviha. On ollut niin kauan kuin minä muistan. Kyllä minä Oskua ymmärrän.
Kun menin lukiosta ensimmäiseen työpaikkaani, minua rohkaistiin opiskelemaan ja odottamaan kärsivällisesti valmistumiseni jälkeen avautuvaa maailmaa. Siellä piti avautuman työnhakijan paratiisi kun suuret ikäluokat jäisivät eläkkeelle. Piti vain odottaa.
No, ei niiden lokoisten julkisten suojatyöpaikkojen maailmaa enää ollut. Minä ehdin saamaan niistä aavistuksen kunnes niiden hautaaminen alkoi keväällä 1991 laman myötä. Eikä lama lakkauta työpaikkoja, ihmiset sen tekevät. Eläkesäästämiseenkään en ole uskaltanut itseäni sitoa kun ei ole ollut varmuutta töistä. Pitäisikö minun olla katkera?
No ei. Katkeruus ei vie mihinkään. Ei minua kukaan ole pettänyt. Maailma vain on muuttunut. Ihmiset toimivat yleensä parhaan käytettävissä olevan tietonsa varassa, niin isämme ja äitimme aikoinaan ja niin mekin. Ei kannata myrkyttää oman mieltään, eikä marttyyrius oikein tahdo mennä kaupaksikaan ainakaan poliittisena tuotteena. Ei sillä, että kaipaisin tyhjää, pirskahtelevaa hypetystäkään. Jos marttyyriuden ottaa elämäntehtävänä, myrkyttää oman mielensä ja tuhoaa läheistensä itsekunnioituksen. Oman kokemukseni perusteella varoitan uhrimentaliteetista.
Nuorena aiempien sukupolvien arvot ja valinnat pitääkin kyseenalaistaa. Aikuinen ihminen ei kuitenkaan voi lopulta syyttää ja kiittää omasta osastaan kuin itseään. Me olemme kuin olemmekin oman elämämme subjekteja, liukastellessammekin, vaikka katukäytävät olisikin sitten kuinka huonosti hyvänsä hiekotettu. Katkeruus tekee nuoresta keski-ikäisen ja vie vanhukset hautaan ennen aikojaan. Oli meillä sitten taitettu tai taittamaton indeksi eläkkeissä, niin molemmissa tapauksissa meidän tulee karttaa katkaistua indeksiä sukupolvissa.
14.4.2011
Elgarin 9 elämää
Musiikkia ymmärtämättömän mielestä kapellimestari on käsittämätön otus, jonka huitominen on jokseenkin yhtä turhaa kuin lentokykyiseksi itseään luulevan ihmisen. No, ei ole.
En puutu tässä siihen, että eri kapellimestareiden käsissä yksi ja sama kappale voi olla lintu tai kala. Siitä olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi synttäripäiväni iltana, 7.3. päivätyssä bloggauksessani Beethovenin ysistä. Beethoven on kuitenkin joka tapauksessa niin suurta musiikkia, että se kestää useammankinlaisen kohtelun. Se ei siitä rikki mene, pikemminkin rikastuu. Pienempien säveltäjien kohdalla asia on toisin.
En ole aivan vakuuttunut englantilaisesta klassisesta musiikista, vaikka siitäkin löytyy helmiä. Yleensä se on vellovaa maisemamaalailua ilman laaksoa taikka kukkulaa mutta enemmän kuin kotitarpeiksi mahtipontista pumppausta, "nobilmente swaggeria". Tai Shakespearen sanoin: much ado about nothing.
Ehkä tunnetuin englantilainen säveltäjä (en laske Händeliä mukaan), sir Edward Elgar, joka tunnetaan etenkin sellokonsertostaan ja Enigma-muunnelmistaan, on laskenut käsistään myös kaksi sinfoniaa, ei yhdeksää, mikä näyttää olevan miltei suuren säveltäjän tunnusmerkki (kts.bloggaukseni 26.1. tältä vuodelta). Edes säveltäjä itse ei vanhoissa levytyksissään saa niihin mitään tolkkua. Luulin jo antaneeni niille viimeisen mahdollisuuden (kts.otsikon alta löytyvä miltei 2 vuotta vanha bloggaukseni), mutta erehdyin.
Onneksi. Käy nimittäin yhä harvemmin niin että löytäisin itselleni uutta musiikkia, jonka kärsisi kuunnella useammankin kuin yhden kerran. Osoittautui nimittäin, että sir Edwardille olikin varattuna vielä yhdeksäs elämä. Englantilainen kapellimestari, sir John Barbirolli saikin Elgarin ensimmäisen sinfonian kuulostamaan täysipätöiseltä musiikilta: verevältä ja jopa dramaattiselta. Elgarin 53-minuuttinen vellonta ei ole vain aalto, se muodostaa yhden ainoan suuren draaman kaaren glorious Johnin käsissä. Hienoa!
Säveltäjät toki itse ymmärtävät parhaiten, mitä he ovat musiikillaan ajatelleet tarkoittavansa, mutta aina he eivät muusikkoina itse kykene sitä ihanteellisesti toteuttamaan. Barbirollin käsissä Elgarin musiikki elää itsenäistä elämää, Elgarin omissa 20-luvun tallenteissa se ei edes synny.
En puutu tässä siihen, että eri kapellimestareiden käsissä yksi ja sama kappale voi olla lintu tai kala. Siitä olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi synttäripäiväni iltana, 7.3. päivätyssä bloggauksessani Beethovenin ysistä. Beethoven on kuitenkin joka tapauksessa niin suurta musiikkia, että se kestää useammankinlaisen kohtelun. Se ei siitä rikki mene, pikemminkin rikastuu. Pienempien säveltäjien kohdalla asia on toisin.
En ole aivan vakuuttunut englantilaisesta klassisesta musiikista, vaikka siitäkin löytyy helmiä. Yleensä se on vellovaa maisemamaalailua ilman laaksoa taikka kukkulaa mutta enemmän kuin kotitarpeiksi mahtipontista pumppausta, "nobilmente swaggeria". Tai Shakespearen sanoin: much ado about nothing.
Ehkä tunnetuin englantilainen säveltäjä (en laske Händeliä mukaan), sir Edward Elgar, joka tunnetaan etenkin sellokonsertostaan ja Enigma-muunnelmistaan, on laskenut käsistään myös kaksi sinfoniaa, ei yhdeksää, mikä näyttää olevan miltei suuren säveltäjän tunnusmerkki (kts.bloggaukseni 26.1. tältä vuodelta). Edes säveltäjä itse ei vanhoissa levytyksissään saa niihin mitään tolkkua. Luulin jo antaneeni niille viimeisen mahdollisuuden (kts.otsikon alta löytyvä miltei 2 vuotta vanha bloggaukseni), mutta erehdyin.
Onneksi. Käy nimittäin yhä harvemmin niin että löytäisin itselleni uutta musiikkia, jonka kärsisi kuunnella useammankin kuin yhden kerran. Osoittautui nimittäin, että sir Edwardille olikin varattuna vielä yhdeksäs elämä. Englantilainen kapellimestari, sir John Barbirolli saikin Elgarin ensimmäisen sinfonian kuulostamaan täysipätöiseltä musiikilta: verevältä ja jopa dramaattiselta. Elgarin 53-minuuttinen vellonta ei ole vain aalto, se muodostaa yhden ainoan suuren draaman kaaren glorious Johnin käsissä. Hienoa!
Säveltäjät toki itse ymmärtävät parhaiten, mitä he ovat musiikillaan ajatelleet tarkoittavansa, mutta aina he eivät muusikkoina itse kykene sitä ihanteellisesti toteuttamaan. Barbirollin käsissä Elgarin musiikki elää itsenäistä elämää, Elgarin omissa 20-luvun tallenteissa se ei edes synny.
YKSINHUOLTAJIEN TYÖLLISYYTTÄ TUETTAVA
Tiedote 14.4.
YKSINHUOLTAJIEN TYÖLLISYYTTÄ TUETTAVA
- Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisella täystyöllisyyteen
Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto vaatii toimenpiteitä yksinhuoltajien työllisyyden ja toimeentulon tukemiseksi. Yksinhuoltajien työllisyyttä on tuettava lisäämällä perheiden palveluja, helpottamalla työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista sekä lisäämällä työn joustavuutta.
- Työttömyys aiheuttaa yksinhuoltajien köyhyyttä. Yhteiskunnan on tuettava yksinhuoltajien työllisyyttä järjestämällä riittävät palvelut. Lapsiperheiden kotipalvelut on saatava takaisin. Ympärivuorokautista päivähoitoa on lisättävä ja pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoito tehtävä lakisääteiseksi, vaatii Alanko-Kahiluoto.
Yksinhuoltajaperheiden köyhyys on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Yksinhuoltajien pienituloisuusaste on nyt kolminkertaisella tasolla (27 %) kahden vanhemman perheisiin nähden (10 %). Yksinhuoltajaäitien työttömyysaste oli vuonna 2007 kaksinkertainen (14,5 %) muuhun väestöön nähden (7,6 %).
- Yksinhuoltajien köyhyyteen on puututtava myös heille kohdistuvia tulonsiirtoja korottamalla. Lapsilisästä on tehtävä etuoikeutettu tulo, joka ei vähennä toimeentulotukea. Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista on helpotettava niin, että työnteko on aina kannattavaa. Yksinhuoltajien kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi osittaisen työpäivän tekemisen helpottamista osittaista hoitotukea korottamalla, kertoo Alanko-Kahiluoto.
- Työelämän on joustettava työntekijän elämäntilanteen mukaan. Työaikajoustoja voidaan lisätä esimerkiksi ottamalla käyttöön työaikapankki. Jokaisella tulee olla perhetilanteesta riippumatta mahdollisuus osallistua työelämään. Työtä jakamalla sekä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista parantamalla päästään yksinhuoltajien täystyöllisyyteen, sanoo Alanko-Kahiluoto.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
YKSINHUOLTAJIEN TYÖLLISYYTTÄ TUETTAVA
- Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisella täystyöllisyyteen
Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto vaatii toimenpiteitä yksinhuoltajien työllisyyden ja toimeentulon tukemiseksi. Yksinhuoltajien työllisyyttä on tuettava lisäämällä perheiden palveluja, helpottamalla työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista sekä lisäämällä työn joustavuutta.
- Työttömyys aiheuttaa yksinhuoltajien köyhyyttä. Yhteiskunnan on tuettava yksinhuoltajien työllisyyttä järjestämällä riittävät palvelut. Lapsiperheiden kotipalvelut on saatava takaisin. Ympärivuorokautista päivähoitoa on lisättävä ja pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoito tehtävä lakisääteiseksi, vaatii Alanko-Kahiluoto.
Yksinhuoltajaperheiden köyhyys on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Yksinhuoltajien pienituloisuusaste on nyt kolminkertaisella tasolla (27 %) kahden vanhemman perheisiin nähden (10 %). Yksinhuoltajaäitien työttömyysaste oli vuonna 2007 kaksinkertainen (14,5 %) muuhun väestöön nähden (7,6 %).
- Yksinhuoltajien köyhyyteen on puututtava myös heille kohdistuvia tulonsiirtoja korottamalla. Lapsilisästä on tehtävä etuoikeutettu tulo, joka ei vähennä toimeentulotukea. Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista on helpotettava niin, että työnteko on aina kannattavaa. Yksinhuoltajien kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi osittaisen työpäivän tekemisen helpottamista osittaista hoitotukea korottamalla, kertoo Alanko-Kahiluoto.
- Työelämän on joustettava työntekijän elämäntilanteen mukaan. Työaikajoustoja voidaan lisätä esimerkiksi ottamalla käyttöön työaikapankki. Jokaisella tulee olla perhetilanteesta riippumatta mahdollisuus osallistua työelämään. Työtä jakamalla sekä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista parantamalla päästään yksinhuoltajien täystyöllisyyteen, sanoo Alanko-Kahiluoto.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
13.4.2011
Nuorisovaalien opetus
Nuorisovaaleissa eniten äänestettiin Uudellamaalla (mukaanlukien Helsinki) ja Vaasan piirissä. Vaasan äänestysalueella suosituin puolue oli Keskusta, jonka kannatus oli miltei kaksinkertainen (27,4%) koko maan keskiarvoon (15,9%). Missään muualla Keskustaa ei äänestetty niin paljoa kuin Pohjanmaalla. Vihreät saivat Vaasan vaalipiirissä vain 5,4% kannatuksen kun taas valtakunnallisesti heitä äänesti 14,1% ja Helsingissä peräti 22,4%. Myös Vasemmistoliiton kannatus oli Pohjanmaalla selvästi alle keskiarvon; siellä heitä äänesti vain 2,4%, joka on nipin napin kolmannes valtakunnallisesta tuloksesta (7,1%). RKP:n suuri osuus Vaasan vaalipiirissä (14,8%) selittyy yksinkertaisesti sillä, että alueella on lähes umpiruotsinkielisiä kuntia.
Helsingin ja Vaasan vaalituloksessa ei kuitenkaan ole mitään muuta yhteistä kuin äänestysaktiivisuus. Vaasan piirin suurin puolue Keskusta saa Helsingissä vain 6,9% kannatuksen, mikä on heidän heikoin vaalipiirikohtainen tuloksena, mikä sekin jo on hämmästyttävän paljon. Kristilliset saivat samaten kaikkein heikoimman vaalipiirikohtaisen tuloksensa Helsingistä, SKP taas kaikkein parhaan.
Mitä tulokset kertovat? Mikä niitä selittää? Väitän, että tärkein selittävä muuttuja löytyy suhteessa yksilöllisyys-yhteisöllisyys –akseliin. Toinen akseli on arvokonservatismi-arvoliberalismi, jonka taustalla löytyy yhtenä selittävänä muuttujana edellämainittu yksilö-yhteisö –ulottuvuus ja piilevänä muuttujana ainakin uskonnollisuus, joka selittää osaltaan tiivistä sitoutumista oman uskonyhteisönsä arvoihin ja yhteisöllisiin arvoihin yleensäkin. Durkheimin sanoin, uskontohan on yhteiskunnan moraalinen kitti, jolla yhteiskunta pyhittää itsensä.
Uskonnollisuudesta ja yhteisöllisestä referenssistä seuraa välttämättä perinteisempiin arvoihin sitoutuminen kuin atomistisesta maallisuudesta. Kaikkein ateistisimmat yksilöt kieltävät koko arvoakselin olemassaolon, ollen nihilistejä.
Tässä on tarpeen tarkentaa yksilöyden ja yksilöllisyyden eroa. Ero löytyy arvoista. En väitä, että maallisuus ja yksilöys korreloisivat positiivisesti, mutta ero löytyy siitä, missä määrin yksilö arvostaa yhteisöllisiä arvoja. Uskonnollinen ihminen toteuttaa yksilöyttään maallistunutta ihmistä yhteisöllisemmin perustein ja motiivein.
Tietenkin edelläkuvatut ovat yleistyksiä. Eivät kaikki pohjalaiset ole uskonnollisia arvokonservatiiveja konformisteja, mutta Pohjanmaalla se on yleisempää kuin Uudellamaalla, vielä tarkemmin Helsingissä. Uusimaa on pienenä alueenakin varsin heterogeeninen: Kauniaisten ja Askolan maailmoita erottaa toisistaan enemmän kuin 100 kilometriä. Mutta on ero Pedersören ja Lapuankin välillä tuntuva. Uskallan kuitenkin olettaa, että Vihreiden äänestäjät ovat keskimäärin maallistuneempia kuin Keskustan kannattajat ja Vihreiden kannattajat toimivat ja ajattelevat atomistisemmin kuin keskustalaiset.
Kommunistien suosio itse asiassa vahvistaa teorian, tai ainakin tarkentaa syy-seuraussuhteita. Kun ainakin marxilaiset kommunistit ovat tunnustuksellisia ateisteja mutta he pitävät toimintaansa ohjaavana ylimpänä aatteellisena ohjenuorana kollektiivin etua, kommunistien suhteellisen suuri suosio maallistuneessa Helsingissä osoittaa että yhteisöllisyys ei selitä uskonnollisuutta vaan uskonnollisuus yhteisöllisyyden.
Mikä sitten selittää, että samaan määrälliseen lopputulokseen voidaan päätyä laadullisesti vastakkaisista lähtökohdista? Kun uskonnollisuus ja yhteisöllisyys viitoittavat esimerkkiä yksilölle ja voivat jopa painostaa häntä toimimaan kunnon kansalaisen tavoin, niin maallistuneessa, atomistisessa yksilöytymisessä taas äänestäminen ymmärretään asiakkuutena, kuluttajavalintana, joka on oman oman yksilökäyttäytymisen korkein ilmentymä.
12.4.2011
Punavihreät ehdokkaat kaventaisivat tuloeroja
Tiedote 12.4.2011
EHDOKKAAT KAVENTAISIVAT TULOEROJA
- 181 ehdokasta allekirjoittanut Tuloerot kuriin – sitoumuksen
Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden Outi Alanko-Kahiluodon ja Heikki Hiilamon lanseeraama kampanja tuloerojen kaventamiseksi on saanut jo 181 ehdokasta eri puolueista allekirjoittamaan osoitteessa www.tuloerotkuriin.fi seuraavan sitoumuksen:
"Me allekirjoittaneet sitoudumme työskentelemään tuloerojen kaventamiseksi, mikäli tulemme valituiksi eduskuntaan huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa. Työskentelemme tämän tavoitteen hyväksi muun muassa verotusta, tulonsiirtoja, julkisia maksuja ja työllistämistoimia koskevissa päätöksissä."
Eniten allekirjoittaneita on Vasemmistoliiton ja Vihreiden ehdokkaiden joukossa. Oikeistopuolueiden edustajat sen sijaan loistavat poissaolollaan.
- Tuloerojen kaventamisella on sekä kansan että asiantuntijoiden tuki ja sillä pitäisi olla myös kansan edustajien tuki, puoluekentän laidasta laitaan. Allekirjoittamalla sitoumuksen ehdokkaat voivat osoittaa, että heiltä tätä tahtoa löytyy. Haastan myös oikeistopuolueiden edustajat allekirjoittamaan sitoumuksen, sanoo Outi Alanko-Kahiluoto, ehdolla Helsingissä.
- Pidän todella vastuuttomana nettiin ilmestynyttä vastavetoomusta, jossa puolustetaan suuria ja edelleen kasvavia tuloeroja. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että jotkut Kokoomuksenkin ehdokkaat ovat allekirjoittaneet sen. Onko pienituloisen polkeminen Kokoomuksen linjan mukaista? Tämäkö on sitä vastuullisuutta, jota oikeisto mielellään juhlapuheissaan korostaa, ihmettelee Alanko-Kahiluoto.
- Tuloerojen kaventaminen hyödyttää kaikkia. Tästä on vahvaa tutkimusnäyttöä. Kampanjamme tueksi pyysimme tusinaa Suomen johtavaa tulo- ja terveyserojen tutkijaa allekirjoittamaan kampanjan tueksi seuraavan toteamuksen: "Vahva tutkimusnäyttö osoittaa, että suuret tuloerot vahingoittavat väestön terveyttä ja hyvinvointia. Kielteiset vaikutukset eivät koske vain pienituloisia vaan lähes koko väestöä. Tasaamalla tuloeroja voidaan parantaa väestön terveyttä ja hyvinvointia." Lähes kaikki suostuivat. Allekirjoittaneiden nimet ovat nähtävissä kampanjan nettisivuilla www.tuloerotkuriin.fi, kertoo Uudellamaalla ehdolla oleva Heikki Hiilamo.
Kampanjaidean taustalla on Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjan Tasa-arvo ja hyvinvointi tuloksena syntynyt kampanja The Equality Pledge (www.equalitytrust.org.uk/pledge/signatories), joka toteutettiin ennen Ison-Britannian parlamenttivaaleja. Kirjan sanoma on terveys- ja sosiaalisten ongelmien yhteys tuloeroihin.
Aiheesta on olemassa myös runsaasti suomalaisten tutkijoiden koti- ja ulkomailla julkaisemaa tutkimusnäyttöä.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
Heikki Hiilamo
GSM 040 358 7203
EHDOKKAAT KAVENTAISIVAT TULOEROJA
- 181 ehdokasta allekirjoittanut Tuloerot kuriin – sitoumuksen
Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden Outi Alanko-Kahiluodon ja Heikki Hiilamon lanseeraama kampanja tuloerojen kaventamiseksi on saanut jo 181 ehdokasta eri puolueista allekirjoittamaan osoitteessa www.tuloerotkuriin.fi seuraavan sitoumuksen:
"Me allekirjoittaneet sitoudumme työskentelemään tuloerojen kaventamiseksi, mikäli tulemme valituiksi eduskuntaan huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa. Työskentelemme tämän tavoitteen hyväksi muun muassa verotusta, tulonsiirtoja, julkisia maksuja ja työllistämistoimia koskevissa päätöksissä."
Eniten allekirjoittaneita on Vasemmistoliiton ja Vihreiden ehdokkaiden joukossa. Oikeistopuolueiden edustajat sen sijaan loistavat poissaolollaan.
- Tuloerojen kaventamisella on sekä kansan että asiantuntijoiden tuki ja sillä pitäisi olla myös kansan edustajien tuki, puoluekentän laidasta laitaan. Allekirjoittamalla sitoumuksen ehdokkaat voivat osoittaa, että heiltä tätä tahtoa löytyy. Haastan myös oikeistopuolueiden edustajat allekirjoittamaan sitoumuksen, sanoo Outi Alanko-Kahiluoto, ehdolla Helsingissä.
- Pidän todella vastuuttomana nettiin ilmestynyttä vastavetoomusta, jossa puolustetaan suuria ja edelleen kasvavia tuloeroja. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että jotkut Kokoomuksenkin ehdokkaat ovat allekirjoittaneet sen. Onko pienituloisen polkeminen Kokoomuksen linjan mukaista? Tämäkö on sitä vastuullisuutta, jota oikeisto mielellään juhlapuheissaan korostaa, ihmettelee Alanko-Kahiluoto.
- Tuloerojen kaventaminen hyödyttää kaikkia. Tästä on vahvaa tutkimusnäyttöä. Kampanjamme tueksi pyysimme tusinaa Suomen johtavaa tulo- ja terveyserojen tutkijaa allekirjoittamaan kampanjan tueksi seuraavan toteamuksen: "Vahva tutkimusnäyttö osoittaa, että suuret tuloerot vahingoittavat väestön terveyttä ja hyvinvointia. Kielteiset vaikutukset eivät koske vain pienituloisia vaan lähes koko väestöä. Tasaamalla tuloeroja voidaan parantaa väestön terveyttä ja hyvinvointia." Lähes kaikki suostuivat. Allekirjoittaneiden nimet ovat nähtävissä kampanjan nettisivuilla www.tuloerotkuriin.fi, kertoo Uudellamaalla ehdolla oleva Heikki Hiilamo.
Kampanjaidean taustalla on Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjan Tasa-arvo ja hyvinvointi tuloksena syntynyt kampanja The Equality Pledge (www.equalitytrust.org.uk/pledge/signatories), joka toteutettiin ennen Ison-Britannian parlamenttivaaleja. Kirjan sanoma on terveys- ja sosiaalisten ongelmien yhteys tuloeroihin.
Aiheesta on olemassa myös runsaasti suomalaisten tutkijoiden koti- ja ulkomailla julkaisemaa tutkimusnäyttöä.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
Heikki Hiilamo
GSM 040 358 7203
9.4.2011
Kannelmäen ulkoparlamentti otti vallan omiin käsiinsä
Kannelmäessä on kansa ottanut vallan omiin käsiinsä. Täällä ovat vaalijulisteet saaneet niistä käsistä tai sitten jaloista. On vähän siinä sun siinä, voinko vakavasti toivoa tekijöiden muistavan käyttää myös heille lain suomia parlamentaarisia vaikutuskanavia.
Äänestä hyvä Suomi.
Toimeentulon puolesta.
imouS isuU
On hyvä, että kansalle annetaan vaihtoehtoja.
Vielä kun ne kelpaisivatkin.
Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Valtaa ha(r)joittaa Suomessa kansa.
Ei kai Papros nyt sentään..?
Reps.
Uuden Suomen vaakunaleijonan tassu.
Äänestä hyvä Suomi.
Toimeentulon puolesta.
imouS isuU
On hyvä, että kansalle annetaan vaihtoehtoja.
Vielä kun ne kelpaisivatkin.
Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Valtaa ha(r)joittaa Suomessa kansa.
Ei kai Papros nyt sentään..?
Reps.
Uuden Suomen vaakunaleijonan tassu.
7.4.2011
Ken kysyy ei tule vastausta ymmärtämään
Söin tänään kiviuunipitsaa. Siinä, siis pakkauksessa luki: ”pizzan pohjat kypsennetään nopeasti tulikuumalla kiviarinalla”. Tuijotin hetken paikalleni seisahtuneena pitsalaatikkoa. Ymmärsin, että en tiedä, mikä on arina.
Olen 40-vuotias syntyperäinen suomalainen, joka on lukenut elämässään aika paljon eri alojen tieto- ja oppikirjallisuutta sekä kaunokirjallisuutta, sanomalehtiä, ajanviete-ja eri alojen aikakauslehtiä. Missään ei olla selitetty, mikä on arina.
No, ei se mitään. KVG. Gun googlasin sanaa, suunnilleen 18 ensimmäisestä 20 hakusanasta viittasi osuuskauppaan tai siitä käytävään keskusteluun. Sen verran minulla on yleistä kulttuurista sekä kielellistä suomalaiskompetenssia, että arvelin tämän haun johtavan asian ohitse. Päätin kysyä asiaa itseäni viisaammilta. Laitoin asiasta tiedustelun Facebookiin ja samanaikaisesti lähdekriittisenä ihmisenä päätin vielä palata Googleen.
Kaksi johtolankaani johti minut samaan suuntaan. Ei yhtään minnekään. Sen verran Googlella on tekoälyä, että se ehdotti kokeilemaan sanan hakemista monikossa. Kun tein työtä käskettyä, niiden yksiköllisen ensimmäisen haun 18 hakusanaa oli jokseenkin systemaattisesti korvautunut tehtailla, jotka valmistavat niitä ”arinoita” tai jotka myyvät niitä. Menin katsomaan muutamia linkkejä, josko ne paljastaisivat, mihin niitä käytetään, missä ja miltä ne näyttävät.
No, olihan niitä kuvia. Mutta selitys, mihin niitä käytettäisiin, mieluiten luonnollisessa ympäristössään, mieluiten kuvallisena, loisti yhtälaillisesti poissaolollaan luonnollisessa habitaatissaan kuvatun pussihukkaotoksen kanssa. Kuvat olivat yhtä informatiivisia kuin koulubiologian kirjojen seksivalistuskuvat. Jos selityksiä olisi, ne piti etsimän jostakin muualta. Menin muuanne. Palasin toiseen internet-ikkunaani, facebookkiin.
Siellä samaa koulua kanssani käynyt palautti minut siihen kauppakeskusselitykseen. Se on jossakin ilmeisesti kun ajetaan Ouluun. Ei-autoilijan maantiede ja käsitekartta ovat toiset kuin autoilijan. Ei mulle ole tuollaisia paikkoja edes olemassa. Se toinen selitys olisi pitänyt tulla yhteiseltä, muuten loistavalta äidinkielenopettajaltani, mutta ei. Nyt on Pisa-palkittu koulujärjestelmämme vuotanut. Autoilijan maantiede johdatti minut vieläkin enemmän eksyksiin.
Minulla on pyöräilykarttamaantiede, ei siis huoltoasema- ja kehämarkettimantsa. Lisäksi minulla on lähes autistisen veroinen sisäinen google, jolla ei aina ihan ole referenssiä itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen. Jonka ansiosta minä yhdistin sen jotenkin erilaisiin tulisijoihin, takkoihin, uuneihin ja sen sellaisiin. Koska muistin Pitäjänmäellä olevan teiden nimissä sellainen tematiikka, varmaan arvatenkin siksi että siellä on sijainnut alueen kulttuurihistoriaa voimallisesti piirtänyt Strömbergin uunitehdas.
Tämän assosiaation vahvisti olevan jotenkin yhdensuuntainen myös ulkomaailmassa vallitsevan todellisuuden kanssa ulkomaailma itse, tai ainakin se osa ulkomaailmasta, joka oli Facebook-nimisessä ulkomaailman osassa, ulottuvuudessa tai korvikkeessa. Viimeistään tässä vaiheessa kuitenkin ymmärsin että ei ole selityksistä mitään apua. Minä en ymmärrä. Eikä vikaa ole ymmärryksessäni. Olenko uusavuton, tai kun kyse on tulisijoista, uussavuton?
No, ei tää ole myöhäistä. Opinhan joskus ehkä 30-vuotiaana erottamaan hellan ja uuninkin toisistaan viimeistään siinä vaiheessa kun muutin sellaisesta asunnosta jossa keittiön virkaa teki keittolevy. Vielä kun sen arinankin löytäisi. Uskon kuitenkin elinikäiseen oppimiseen, ja syntymästäni saakka olen ollut väsymättömän tiedonjanoinen. Kun nyt minulla on aavistus että arinat liittyvät jotenkin uuneihin, helloihin tai kiukaisiin, niin seuraavan kerran kun näen samanaikaisesti sekä jonkun edellämainituista että ihmisen, en jätä tätä rauhaan ennen kuin hän sen on minulle näyttänyt. Tämä on lupaukseni itselleni ja ihmiskunnalle, joka on tärkein opettajani.
Olen hyvilläni kaikkien ystävieni puolesta, rakentavaisten ja korjaavaisten, jotka eivät ole koskaan erheytyneet ylpeinä esittelemään minulle hienoa arinaansa. Rakentavaisia ja korjaavaisia ihmisiä on paljon. En minä. Minä hajotan. Sille on hienompikin nimi. Analysointi. Heidän olisi ollut mahdoton peittää hämmästyneen vaivautunutta ähähdystään nolostuneena ymmärtäessään että ei ole tässä käynnissä uuden aidan näyttämisoperaatio lehmälle vaan pikemminkin helmien heittäminen sioille.
Mikä on tarinan opetus? Olkoon tarinan opetus se, että kokemusperäinen tieto on kaikkein vahvinta tietoa, ja monia asioita on kerrassaan mahdotonta ymmärtää ilman että olisi itse asian tarkistanut, nähnyt, kuullut, kokeillut, haistanut tai maistanut. Kysyvälle saatetaan kyllä vastata, ja on erittäin tärkeää pyrkiä paitsi vastaamaan kysymyksiin mutta myös vastamaan oikein ja ymmärrettävästi. Minun vanhempani saavat tästä täydet pisteet. He jaksoivat käsittämättömän hyvin poikaansa, jonka suurin vanhemmilleen tuottama rasittuloosi oli kai tiedonhalu. Kehtaan myöntää oman rajallisuuteni, enkä ole mikään Sokrates, joka tiesi, että kaikkein viisain on se, joka tietää kaikkein vähiten.
Toinen tarinan opetus on, että kaikki - empiirinenkin - tieto on käsitteellistä, ja se suhteutuu aikaisempaan tietoon ja se järjestyy subjektiivisesti. Vaikka esimerkiksi minulle on kerrottu noin 34 000 kertaa, mitä ovat lanko ja käly, eivät ne tartu kiinni käsitteelliseen järjestelmääni vaan putoavat lävitse, koska niillä ei ole minulle mitään merkitystä. En siis voi ymmärtää esimerkiksi auton abstraktia ideaa tehtyäni ensin riittävän monta omakätistä havaintoa yksittäisistä autoista, rakennettuani käsitteellisen ymmärrykseni ihan itse.
Olen 40-vuotias syntyperäinen suomalainen, joka on lukenut elämässään aika paljon eri alojen tieto- ja oppikirjallisuutta sekä kaunokirjallisuutta, sanomalehtiä, ajanviete-ja eri alojen aikakauslehtiä. Missään ei olla selitetty, mikä on arina.
No, ei se mitään. KVG. Gun googlasin sanaa, suunnilleen 18 ensimmäisestä 20 hakusanasta viittasi osuuskauppaan tai siitä käytävään keskusteluun. Sen verran minulla on yleistä kulttuurista sekä kielellistä suomalaiskompetenssia, että arvelin tämän haun johtavan asian ohitse. Päätin kysyä asiaa itseäni viisaammilta. Laitoin asiasta tiedustelun Facebookiin ja samanaikaisesti lähdekriittisenä ihmisenä päätin vielä palata Googleen.
Kaksi johtolankaani johti minut samaan suuntaan. Ei yhtään minnekään. Sen verran Googlella on tekoälyä, että se ehdotti kokeilemaan sanan hakemista monikossa. Kun tein työtä käskettyä, niiden yksiköllisen ensimmäisen haun 18 hakusanaa oli jokseenkin systemaattisesti korvautunut tehtailla, jotka valmistavat niitä ”arinoita” tai jotka myyvät niitä. Menin katsomaan muutamia linkkejä, josko ne paljastaisivat, mihin niitä käytetään, missä ja miltä ne näyttävät.
No, olihan niitä kuvia. Mutta selitys, mihin niitä käytettäisiin, mieluiten luonnollisessa ympäristössään, mieluiten kuvallisena, loisti yhtälaillisesti poissaolollaan luonnollisessa habitaatissaan kuvatun pussihukkaotoksen kanssa. Kuvat olivat yhtä informatiivisia kuin koulubiologian kirjojen seksivalistuskuvat. Jos selityksiä olisi, ne piti etsimän jostakin muualta. Menin muuanne. Palasin toiseen internet-ikkunaani, facebookkiin.
Siellä samaa koulua kanssani käynyt palautti minut siihen kauppakeskusselitykseen. Se on jossakin ilmeisesti kun ajetaan Ouluun. Ei-autoilijan maantiede ja käsitekartta ovat toiset kuin autoilijan. Ei mulle ole tuollaisia paikkoja edes olemassa. Se toinen selitys olisi pitänyt tulla yhteiseltä, muuten loistavalta äidinkielenopettajaltani, mutta ei. Nyt on Pisa-palkittu koulujärjestelmämme vuotanut. Autoilijan maantiede johdatti minut vieläkin enemmän eksyksiin.
Minulla on pyöräilykarttamaantiede, ei siis huoltoasema- ja kehämarkettimantsa. Lisäksi minulla on lähes autistisen veroinen sisäinen google, jolla ei aina ihan ole referenssiä itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen. Jonka ansiosta minä yhdistin sen jotenkin erilaisiin tulisijoihin, takkoihin, uuneihin ja sen sellaisiin. Koska muistin Pitäjänmäellä olevan teiden nimissä sellainen tematiikka, varmaan arvatenkin siksi että siellä on sijainnut alueen kulttuurihistoriaa voimallisesti piirtänyt Strömbergin uunitehdas.
Tämän assosiaation vahvisti olevan jotenkin yhdensuuntainen myös ulkomaailmassa vallitsevan todellisuuden kanssa ulkomaailma itse, tai ainakin se osa ulkomaailmasta, joka oli Facebook-nimisessä ulkomaailman osassa, ulottuvuudessa tai korvikkeessa. Viimeistään tässä vaiheessa kuitenkin ymmärsin että ei ole selityksistä mitään apua. Minä en ymmärrä. Eikä vikaa ole ymmärryksessäni. Olenko uusavuton, tai kun kyse on tulisijoista, uussavuton?
No, ei tää ole myöhäistä. Opinhan joskus ehkä 30-vuotiaana erottamaan hellan ja uuninkin toisistaan viimeistään siinä vaiheessa kun muutin sellaisesta asunnosta jossa keittiön virkaa teki keittolevy. Vielä kun sen arinankin löytäisi. Uskon kuitenkin elinikäiseen oppimiseen, ja syntymästäni saakka olen ollut väsymättömän tiedonjanoinen. Kun nyt minulla on aavistus että arinat liittyvät jotenkin uuneihin, helloihin tai kiukaisiin, niin seuraavan kerran kun näen samanaikaisesti sekä jonkun edellämainituista että ihmisen, en jätä tätä rauhaan ennen kuin hän sen on minulle näyttänyt. Tämä on lupaukseni itselleni ja ihmiskunnalle, joka on tärkein opettajani.
Olen hyvilläni kaikkien ystävieni puolesta, rakentavaisten ja korjaavaisten, jotka eivät ole koskaan erheytyneet ylpeinä esittelemään minulle hienoa arinaansa. Rakentavaisia ja korjaavaisia ihmisiä on paljon. En minä. Minä hajotan. Sille on hienompikin nimi. Analysointi. Heidän olisi ollut mahdoton peittää hämmästyneen vaivautunutta ähähdystään nolostuneena ymmärtäessään että ei ole tässä käynnissä uuden aidan näyttämisoperaatio lehmälle vaan pikemminkin helmien heittäminen sioille.
Mikä on tarinan opetus? Olkoon tarinan opetus se, että kokemusperäinen tieto on kaikkein vahvinta tietoa, ja monia asioita on kerrassaan mahdotonta ymmärtää ilman että olisi itse asian tarkistanut, nähnyt, kuullut, kokeillut, haistanut tai maistanut. Kysyvälle saatetaan kyllä vastata, ja on erittäin tärkeää pyrkiä paitsi vastaamaan kysymyksiin mutta myös vastamaan oikein ja ymmärrettävästi. Minun vanhempani saavat tästä täydet pisteet. He jaksoivat käsittämättömän hyvin poikaansa, jonka suurin vanhemmilleen tuottama rasittuloosi oli kai tiedonhalu. Kehtaan myöntää oman rajallisuuteni, enkä ole mikään Sokrates, joka tiesi, että kaikkein viisain on se, joka tietää kaikkein vähiten.
Toinen tarinan opetus on, että kaikki - empiirinenkin - tieto on käsitteellistä, ja se suhteutuu aikaisempaan tietoon ja se järjestyy subjektiivisesti. Vaikka esimerkiksi minulle on kerrottu noin 34 000 kertaa, mitä ovat lanko ja käly, eivät ne tartu kiinni käsitteelliseen järjestelmääni vaan putoavat lävitse, koska niillä ei ole minulle mitään merkitystä. En siis voi ymmärtää esimerkiksi auton abstraktia ideaa tehtyäni ensin riittävän monta omakätistä havaintoa yksittäisistä autoista, rakennettuani käsitteellisen ymmärrykseni ihan itse.
Lopetetaan kehitysapu!
Kehitysapu voitaisiin ihan hyvin lopettaa ihan kokonaan. Se tulisi korvata kehitysyhteistyöllä, joka tukisi inhimillisesti, sosiaalisesti, poliittisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Kehitysapu leimaa vastaanottajansa, uusintaen siirtomaa-asetelman ja lisäten köyhien maiden riippuvuutta entisestään tässä maailmanjärjestelmässä. On inhimillistä haluta selviytyä itsenäisesti, muuallakin kuin selviytymisen eetoksen läpäisemässä Suomessa. Yhteistyössä sen sijaan – yllätys yllätys - tehdään yhdessä: rakennetaan kaivoja, kouluja ja sairaaloita, istutetaan puita, rakennetaan tulvavalleja ja viljellään maata.
Kehitysyhteistyö on velvollisuutemme vastuullisena kansakuntana ja osana ihmiskuntaa. Se ei kuitenkaan ole vain velvollisuus vaan mahdollisuus. Me, rikkaat maat, saamme siitä paljon. Me voimme kehittää uusia palveluita ja tuotteita, enkä tarkoita tällä kulutustavaraa vaan esimerkiksi vedenpuhdistusjärjestelmiä, kansalaisvaikuttamisen menetelmiä, puhtaita ja tehokkaita viljelymenetelmiä, koulutusmenetelmiä, yhteistyössä kehitysmaan kanssa. Näiden innovaatioiden kehittäminen ja vieminen luovat uusia työpaikkoja sekä tutkimus-, ja kehitystyöhön, koulutukseen ja vientikauppaan.
Kehitysyhteistyö parantaessaan kolmannen maailman hyvinvointia lisää vakautta ja mahdollisuutta demokratiaan ja parantaa kolmannen maailman maiden asukkaiden elinoloja ja vähentää humanitaarisiin tai muihin elinoloihin perustuvan maahanmuuton ja pakolaisuuden tarvetta. Tosin on se toisen maalaiseen rakastuminen tai vaikka puolison työn perässä muuttaminenkin itse asiassa humanitaarista maahanmuuttoa. Siihen on meillä suomalaisillakin oikeus.
Kuka tahansa meistä voi ottaa kummilapsen ja aika moni meistä voisi adoptoida lapsen köyhästä maasta. Tässä hyötyy sekä lapsi että lasta haluava, puhumattakaan väestön tasaamisesta. Me voimme ostaa lehmän, lampaan, vuohen tai kanan köyhään perheeseen paikalliseksi munivaksi tai lypsäväksi henkivakuutukseksi. Myös maahan- ja maastamuutto on kehitysyhteistyötä, jota muuten käydään myös ns. kehittyneiden maiden kanssa jolloin se voi olla osaamisen vaihtoa.
Ihan itsekkäistä syistä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, saadakseen työvoimaa. Työperäinen maahanmuutto ei kuitenkaan ole aina ihan yksiselitteisesti inhimillistä. Työperäisen maahanmuuton imuroiminen saattaa luoda Suomeen paarialuokan, jossa maahanmuuttajille jätetään niin sanotut paskatyöt tai mcduunit, ihan miten nyt kukin haluaa sanoa.
On ihan selvää, että me tarvitsemme koulutettuja maahanmuuttajia esimerkiksi paikkaamaan lääkäripulaa. Meillä on pulaa myös esimerkiksi siivoojista, hoitajista ja jakajista, koska näistä töistä ei makseta sen vertaa että niillä voisi elättää itsensä etenkin kun meiltä puuttuu yhteiskuntasopimus nostaa matalia palkkoja ihan oikeasti ja laskea asuntojen hintaa ihan oikeasti, ei vain Jakiksessa vaan ihan kaikkialla. Ja näille töille tarvitaan tekijöitä nyt, ei viidestoista päivä. En kuitenkaan haluaisi Suomeen samalla tavalla segregoituneita työmarkkinoita kuin esimerkiksi Norjassa. Siellä pakistanilaiset ajavat taksia, turkkilaiset myyvät hedelmiä ja vihanneksia, puolalaiset remontoivat, suomalaiset synnytyttävät, latvialaiset hoitavat lapset ja ruotsalaiset myyvät vaatteita ja käytännössä vain koulutetut syntyperäiset voivat valita mitä työtä he tekevät. Siellä Pietari polttelee norttia vartioidessaan taivaan portteja ettei siitä aja sisään Escortteja. Sen taivaan nimi on norjalaiset työmarkkinat ja siinä escortissa istuu maahanmuuttajia.
Yhden yksisuuntaisen kehitysavun reliikin kuitenkin jättäisin: akuutit katastrofitilanteet. Niissä auttaminen on inhimillinen velvollisuus. Luonnolle emme voi paljoa mitään, tosin kehitysyhteistyössä voidaan esimerkiksi rakentaa patoja ja istuttaa puita, ehkäistä esimerkiksi tulvia tai eroosiota ja metsittää jättömaita, parantaa vesitaloutta ja mikroilmastoa. Sen sijaan poliittisille tai taloudellisille katastrofeille voimme paljonkin. Mitä koulutetumpia, terveempiä ja hyvinvoivempia ihmiset ovat, sen todennäköisemmin maaperä on suotuisa demokratialle ja tasa-arvolle ja sen vähemmän on tarvetta humanitaariselle maahanmuutolle.
Kehitysyhteistyö on velvollisuutemme vastuullisena kansakuntana ja osana ihmiskuntaa. Se ei kuitenkaan ole vain velvollisuus vaan mahdollisuus. Me, rikkaat maat, saamme siitä paljon. Me voimme kehittää uusia palveluita ja tuotteita, enkä tarkoita tällä kulutustavaraa vaan esimerkiksi vedenpuhdistusjärjestelmiä, kansalaisvaikuttamisen menetelmiä, puhtaita ja tehokkaita viljelymenetelmiä, koulutusmenetelmiä, yhteistyössä kehitysmaan kanssa. Näiden innovaatioiden kehittäminen ja vieminen luovat uusia työpaikkoja sekä tutkimus-, ja kehitystyöhön, koulutukseen ja vientikauppaan.
Kehitysyhteistyö parantaessaan kolmannen maailman hyvinvointia lisää vakautta ja mahdollisuutta demokratiaan ja parantaa kolmannen maailman maiden asukkaiden elinoloja ja vähentää humanitaarisiin tai muihin elinoloihin perustuvan maahanmuuton ja pakolaisuuden tarvetta. Tosin on se toisen maalaiseen rakastuminen tai vaikka puolison työn perässä muuttaminenkin itse asiassa humanitaarista maahanmuuttoa. Siihen on meillä suomalaisillakin oikeus.
Kuka tahansa meistä voi ottaa kummilapsen ja aika moni meistä voisi adoptoida lapsen köyhästä maasta. Tässä hyötyy sekä lapsi että lasta haluava, puhumattakaan väestön tasaamisesta. Me voimme ostaa lehmän, lampaan, vuohen tai kanan köyhään perheeseen paikalliseksi munivaksi tai lypsäväksi henkivakuutukseksi. Myös maahan- ja maastamuutto on kehitysyhteistyötä, jota muuten käydään myös ns. kehittyneiden maiden kanssa jolloin se voi olla osaamisen vaihtoa.
Ihan itsekkäistä syistä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, saadakseen työvoimaa. Työperäinen maahanmuutto ei kuitenkaan ole aina ihan yksiselitteisesti inhimillistä. Työperäisen maahanmuuton imuroiminen saattaa luoda Suomeen paarialuokan, jossa maahanmuuttajille jätetään niin sanotut paskatyöt tai mcduunit, ihan miten nyt kukin haluaa sanoa.
On ihan selvää, että me tarvitsemme koulutettuja maahanmuuttajia esimerkiksi paikkaamaan lääkäripulaa. Meillä on pulaa myös esimerkiksi siivoojista, hoitajista ja jakajista, koska näistä töistä ei makseta sen vertaa että niillä voisi elättää itsensä etenkin kun meiltä puuttuu yhteiskuntasopimus nostaa matalia palkkoja ihan oikeasti ja laskea asuntojen hintaa ihan oikeasti, ei vain Jakiksessa vaan ihan kaikkialla. Ja näille töille tarvitaan tekijöitä nyt, ei viidestoista päivä. En kuitenkaan haluaisi Suomeen samalla tavalla segregoituneita työmarkkinoita kuin esimerkiksi Norjassa. Siellä pakistanilaiset ajavat taksia, turkkilaiset myyvät hedelmiä ja vihanneksia, puolalaiset remontoivat, suomalaiset synnytyttävät, latvialaiset hoitavat lapset ja ruotsalaiset myyvät vaatteita ja käytännössä vain koulutetut syntyperäiset voivat valita mitä työtä he tekevät. Siellä Pietari polttelee norttia vartioidessaan taivaan portteja ettei siitä aja sisään Escortteja. Sen taivaan nimi on norjalaiset työmarkkinat ja siinä escortissa istuu maahanmuuttajia.
Yhden yksisuuntaisen kehitysavun reliikin kuitenkin jättäisin: akuutit katastrofitilanteet. Niissä auttaminen on inhimillinen velvollisuus. Luonnolle emme voi paljoa mitään, tosin kehitysyhteistyössä voidaan esimerkiksi rakentaa patoja ja istuttaa puita, ehkäistä esimerkiksi tulvia tai eroosiota ja metsittää jättömaita, parantaa vesitaloutta ja mikroilmastoa. Sen sijaan poliittisille tai taloudellisille katastrofeille voimme paljonkin. Mitä koulutetumpia, terveempiä ja hyvinvoivempia ihmiset ovat, sen todennäköisemmin maaperä on suotuisa demokratialle ja tasa-arvolle ja sen vähemmän on tarvetta humanitaariselle maahanmuutolle.
6.4.2011
Paremminvointivaltion postmodernit hatut on hylättävä
Juuri päättyneessä MTV:n vaalitentissä yksikään eduskuntapuolueiden puheenjohtajista ei ilmoittautunut valmiiksi leikkaamaan lapsiperheiden etuisuuksia. Pääministeri panee vieläkin paremmaksi. Hän ei halua leikata mitään. En minäkään halua leikata, enkä oikeasti edes kaipaa moisia ulostuloja.
Joskin lapsi on suuri inhimillinen rikkaus – muidenkin kuin itseään ”kristillisdemokraatiksi” vastoin parempia hauiksia itseään kutsuvien mielestä - siitä totta kai koituu menoja, joiden kustantamisesta sen paljon puhutun kestävyysvajeen nimissä on yhteiskuntasopimus. Jutta Urpilaiselle pisteet siitä, että hän sentään osaa laskea: yhtälö, jossa leikataan veroista muttei palveluista, on mahdoton.
Haluaisin kuitenkin, että edes yksi puolue kehtaisi nostaa julkiselle asialistalleen sen, että nimenomaan yksinasumiseen liittyy sekä terveydellisiä että taloudellisia riskejä, joita yksineläjä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Osa näistä taloudellisista riskeistä liittyy ihan puhtaasti sellaisiin asioihin, joita kaupasta saa, oli se sitten juustoa, sanomalehteä, hiustenleikkuuta tai katto pään päälle. Ja tällöin esimerkiksi arvonlisäverojen korottamisen kanssa tulee menetellä erittäin taiten. Toinen kohtalonkysymys sinkuille on asuminen: Helsingissä kaksion ja yksiön erottaa toisistaan vain reilut sata euroa. Se on paljon vähemmän kuin kuolema ja poliisi. Ilmoittaudun toisinajattelijaksi ja olen huolissani siitä, että kohta Helsingissä ei ole sinkkukokoisia asuntoja muualla kuin Kalliossa. Ja silloin perheiden paetessa Nurmijärvelle ja Pornaisiin, sinkut lähtevät ainakin Jakikseen elleivät Keravalle.
Kun Päivi Räsänen oli huolissaan ihmisarvon universaaliudesta, joka kuuluu syntymättömillekin, hän jätti esimerkiksi homoseksuaalit ja ei-kristityt ihmisarvon ulkopuolelle. Kunhan vaan on perhe, mallia ydin. Ja hetero. Jos ei ole, pakotetaan hankkimaan. Stefan Wallin taas olisi valmis vastaanottamaan pakolaisia, varmaankin erityisesti ruotsinkielisiin kuntiin, sillä varmaankin vain siten kyetään pitämään ruotsin kielen puhujien suhteellinen osuus edes nykyisellä tasolla. Siitä viis, että he ovat sitten vähemmistön vähemmistöä. Voi olla, että teen Stefulle vääryyttä, sillä kuuleman mukaan suomenruotsalaiset suvaitsevat enemmistöä enemmän muita vähemmistöä, mutta on inhimillisesti julmaa tehdä vielä heikompiosaisilla kielipolitiikkaa. Anni Sinnemäki piti molempien kotimaisten kielten opetusta Jyrki Kataisen tavoin enemmistön mahdollisuuksien tasa-arvon takaajana. Oli miten oli, tuossa on tehty kärpäsestä härkänen, kuten Paavo Arhinmäki totesikin.
Mari Kiviniemi ei ota kantaa ainoaankaan asiakysymykseen, elleivät ne ole osana jotakin kokonaisuutta. Hän on todellinen kokonaisratkaisupääministeri, vartaloista viis. Timo Soini sanoutuu irti niistä hatuista, joita hän haluaa mutta jotka ovat hänelle liian isoja. Tai liian pieniä. Mari Kiviniemen ja Timo Soinin mielestä samaan päähän ei mahdu useampaa kieltä. Tai hattua. Tai siis jos kielet ovat hattuja. Kun käsiterealisti ajattelee kielellä, niin mitä näistä sitten pitää sanoa? Hatuterealisteja?
Vastuullinen valtionhoitaja Jyrki Katainen siirtää desimaalipilkkua niin vilkkaasti että epäilen hänen rasvanneen laskutikkunsa hahlon. Paremminvointiyhteiskunnassa siis ainakin laskutikun hahlo on liukas. Soini taas luulee, että kakku tulee savupiipputeollisuudesta. Tähän meinasi tulla kakki mutta ei se mitään. Ei ihme, että Soini on eksyksissä postmodernin kulttuurin kanssa kun ei oikein tuo alastulo jälkiteolliseen yhteiskuntaankaan ole vielä edes alkanut. Anni Sinnemäeltä tuli oikein hyvä ehdotus telemark-alastuloksi: mitäs jos satsattaisiin sellaiseen kotimaiseen työhön, jossa olisi mahdollista luoda uusia työpaikkoja ja uusia innovaatioita? Sellaisia voisi tarjota uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen, pilotointi ja käyttöönoton tukeminen.
Tällaisia henkilöitä meillä on ehdolla päättämään asioistamme. Paremminvointivaltiosta puhuminen lienee vahvasti liioiteltua jopa puheenjohtajien puhuessa tällaisia höpöjä. Toivon, että kansa saisi edes sellaiset päättäjät kuin se ansaitsee. Vihreät.
Joskin lapsi on suuri inhimillinen rikkaus – muidenkin kuin itseään ”kristillisdemokraatiksi” vastoin parempia hauiksia itseään kutsuvien mielestä - siitä totta kai koituu menoja, joiden kustantamisesta sen paljon puhutun kestävyysvajeen nimissä on yhteiskuntasopimus. Jutta Urpilaiselle pisteet siitä, että hän sentään osaa laskea: yhtälö, jossa leikataan veroista muttei palveluista, on mahdoton.
Haluaisin kuitenkin, että edes yksi puolue kehtaisi nostaa julkiselle asialistalleen sen, että nimenomaan yksinasumiseen liittyy sekä terveydellisiä että taloudellisia riskejä, joita yksineläjä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Osa näistä taloudellisista riskeistä liittyy ihan puhtaasti sellaisiin asioihin, joita kaupasta saa, oli se sitten juustoa, sanomalehteä, hiustenleikkuuta tai katto pään päälle. Ja tällöin esimerkiksi arvonlisäverojen korottamisen kanssa tulee menetellä erittäin taiten. Toinen kohtalonkysymys sinkuille on asuminen: Helsingissä kaksion ja yksiön erottaa toisistaan vain reilut sata euroa. Se on paljon vähemmän kuin kuolema ja poliisi. Ilmoittaudun toisinajattelijaksi ja olen huolissani siitä, että kohta Helsingissä ei ole sinkkukokoisia asuntoja muualla kuin Kalliossa. Ja silloin perheiden paetessa Nurmijärvelle ja Pornaisiin, sinkut lähtevät ainakin Jakikseen elleivät Keravalle.
Kun Päivi Räsänen oli huolissaan ihmisarvon universaaliudesta, joka kuuluu syntymättömillekin, hän jätti esimerkiksi homoseksuaalit ja ei-kristityt ihmisarvon ulkopuolelle. Kunhan vaan on perhe, mallia ydin. Ja hetero. Jos ei ole, pakotetaan hankkimaan. Stefan Wallin taas olisi valmis vastaanottamaan pakolaisia, varmaankin erityisesti ruotsinkielisiin kuntiin, sillä varmaankin vain siten kyetään pitämään ruotsin kielen puhujien suhteellinen osuus edes nykyisellä tasolla. Siitä viis, että he ovat sitten vähemmistön vähemmistöä. Voi olla, että teen Stefulle vääryyttä, sillä kuuleman mukaan suomenruotsalaiset suvaitsevat enemmistöä enemmän muita vähemmistöä, mutta on inhimillisesti julmaa tehdä vielä heikompiosaisilla kielipolitiikkaa. Anni Sinnemäki piti molempien kotimaisten kielten opetusta Jyrki Kataisen tavoin enemmistön mahdollisuuksien tasa-arvon takaajana. Oli miten oli, tuossa on tehty kärpäsestä härkänen, kuten Paavo Arhinmäki totesikin.
Mari Kiviniemi ei ota kantaa ainoaankaan asiakysymykseen, elleivät ne ole osana jotakin kokonaisuutta. Hän on todellinen kokonaisratkaisupääministeri, vartaloista viis. Timo Soini sanoutuu irti niistä hatuista, joita hän haluaa mutta jotka ovat hänelle liian isoja. Tai liian pieniä. Mari Kiviniemen ja Timo Soinin mielestä samaan päähän ei mahdu useampaa kieltä. Tai hattua. Tai siis jos kielet ovat hattuja. Kun käsiterealisti ajattelee kielellä, niin mitä näistä sitten pitää sanoa? Hatuterealisteja?
Vastuullinen valtionhoitaja Jyrki Katainen siirtää desimaalipilkkua niin vilkkaasti että epäilen hänen rasvanneen laskutikkunsa hahlon. Paremminvointiyhteiskunnassa siis ainakin laskutikun hahlo on liukas. Soini taas luulee, että kakku tulee savupiipputeollisuudesta. Tähän meinasi tulla kakki mutta ei se mitään. Ei ihme, että Soini on eksyksissä postmodernin kulttuurin kanssa kun ei oikein tuo alastulo jälkiteolliseen yhteiskuntaankaan ole vielä edes alkanut. Anni Sinnemäeltä tuli oikein hyvä ehdotus telemark-alastuloksi: mitäs jos satsattaisiin sellaiseen kotimaiseen työhön, jossa olisi mahdollista luoda uusia työpaikkoja ja uusia innovaatioita? Sellaisia voisi tarjota uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen, pilotointi ja käyttöönoton tukeminen.
Tällaisia henkilöitä meillä on ehdolla päättämään asioistamme. Paremminvointivaltiosta puhuminen lienee vahvasti liioiteltua jopa puheenjohtajien puhuessa tällaisia höpöjä. Toivon, että kansa saisi edes sellaiset päättäjät kuin se ansaitsee. Vihreät.
3.4.2011
Kaupunkimetsät ovat palvelu
Kaupunkimetsillä ja muulla kaupunkiluonnolla on itseisarvo paikallisen biodiversiteetin takaajina. Niillä on kuitenkin myös välinearvo: ne opettavat kaupunkilaisille luontosuhdetta ja antavat luontokokemuksia. Minäkin olen Helsingin Keskuspuistossa tavannut esimerkiksi korpin, palokärjen ja ketun. Lisäksi kaupunkiluonto tarjoaa paikan arki- ja lähiliikuntaan, oli kyse sitten työmatkapyöräilystä, koiranulkoilutuksesta ja mahdollisuuden pienimuotoiseen lähiravinnon keräämisen: sienestykseen ja marjastukseen. Tämä mahdollisuus lähi- ja arkiliikuntaan vähentää liikenteen tarvetta: omalta ovelta voi lähteä hiihtämään, juoksemaan tai pyöräilemään Tahko Pihkalan hengessä. Heikoimmin liikkuvat ihmiset ovat tästä mahdollisuudesta kaikkein riippuvaisimpia: esimerkiksi Laakson alueen vanhuksille nurkalta alkava Keskuspuisto on ihmisarvoisen kaupunkielämän elinehto. Eikä se kotitarveluomuruokakaan ole mikään vähäpätöinen asia: itse olen elänyt pitkiäkin aikoja Keskuspuistosta ja Talin metsistä keräämilläni sienillä.
Äskettäin pidetyssä (13.4.) Helsingin Vihreiden seminaarissa tutkija Susanna Lehvävirta edusti välittävää kantaa, jossa päästään eroon itseisarvon ja välinearvon jaottelusta. Lehvävirta puhui kaupunkimetsistä ekosysteemipalveluina, jotka ovat tärkeitä kaupunki-ilman puhdistavina hiilinieluina, sade-ja tulvaveden imevinä kaupungin kosteuden säätelijöinä ja tietenkin myös asukkaiden virkistäjinä. Kaupunkiluonto on kaupunkilaisten palvelu, ja mitä enemmän kaupunkilaisia, sitä enemmän myös tarvetta virkistyskäyttöön soveltuville lähiviheralueille. Käyttö luonnollisesti myös kuluttaa, ja Lehvävirran mukaan onkin tärkeää jättää osa kaupunkimetsistä hoitamatta. Valikoiva hoitamattomuus on tärkeää paitsi biodiversiteetin ja sukkession kannalta, se myös suojaa metsiä liialliselta kulumiselta. Tätä ei kuitenkaan olla riittävästi ymmärretty Helsingin kaupungin metsien hoidossa, jossa on hallinnut aivan liiaksi talousmetsien hoidosta lähtevä traditio.
Kaupunkimetsät ovat demokraattisia: ne eivät erottele käyttäjiään tulotason mukaan. Siinä ne jatkavat englantilaista commons-perinnettä, jolla viitataan yhteisesti käytettyyn, jopa yhteisesti omistettuun maahan. Ne ovat commonseja myös käsitteen muissa merkityksissä: ne ovat ulkoilmaelämän paikkoja ja jopa demokraattisen osallistumisen laboratorioita: kaupunkimetsät tuovat näkyviksi kaupunkitilaan liittyvät intressit. Kaupunkimetsien maa on nimittäin arvokasta, nostaen lähialueiden asuntojen arvoa.
Kaupunkimetsistä ja –metsissä on käyty taisteluita, koska niitä Helsingin valtuustopuolueista ainakin kokoomus ja demarit pitävät tonttimaareservinä, josta sopii tarpeen tullen lohkoa, vedoten siihen että Helsinki olisi muka jotakin skutsia. Samat puolueet ovat myös järjestelmällisesti torpanneet kaikki aikeet perustaa kansallinen kaupunkipuisto, väittäen että kaupunkimaan kansallistaminen ei olisi kaupungin intresseissä. Kyllä se kuitenkin on. Kaupunkimetsien ja rantojen tulisi olla kansainvälinen imagotekijämme ja myyntivalttimme. Ne ovat yleistettyjä lähipuistoja: kaupunkimetsiin tullaan kauempaakin kuin naapurustosta. Kaupunkimetsät kuuluvat kaikille!
Kirjoittaja on kaupunkimetsäaktivisti, joka valmistelee kaupunkitutkimuksen väitöskirjaa kaupunkimetsien käytöstä ja niihin liittyvistä intresseistä ja konflikteista. Kirjoitus on julkaistu Outi Alanko-Kahiluodon blogikutsuissa.
Äskettäin pidetyssä (13.4.) Helsingin Vihreiden seminaarissa tutkija Susanna Lehvävirta edusti välittävää kantaa, jossa päästään eroon itseisarvon ja välinearvon jaottelusta. Lehvävirta puhui kaupunkimetsistä ekosysteemipalveluina, jotka ovat tärkeitä kaupunki-ilman puhdistavina hiilinieluina, sade-ja tulvaveden imevinä kaupungin kosteuden säätelijöinä ja tietenkin myös asukkaiden virkistäjinä. Kaupunkiluonto on kaupunkilaisten palvelu, ja mitä enemmän kaupunkilaisia, sitä enemmän myös tarvetta virkistyskäyttöön soveltuville lähiviheralueille. Käyttö luonnollisesti myös kuluttaa, ja Lehvävirran mukaan onkin tärkeää jättää osa kaupunkimetsistä hoitamatta. Valikoiva hoitamattomuus on tärkeää paitsi biodiversiteetin ja sukkession kannalta, se myös suojaa metsiä liialliselta kulumiselta. Tätä ei kuitenkaan olla riittävästi ymmärretty Helsingin kaupungin metsien hoidossa, jossa on hallinnut aivan liiaksi talousmetsien hoidosta lähtevä traditio.
Kaupunkimetsät ovat demokraattisia: ne eivät erottele käyttäjiään tulotason mukaan. Siinä ne jatkavat englantilaista commons-perinnettä, jolla viitataan yhteisesti käytettyyn, jopa yhteisesti omistettuun maahan. Ne ovat commonseja myös käsitteen muissa merkityksissä: ne ovat ulkoilmaelämän paikkoja ja jopa demokraattisen osallistumisen laboratorioita: kaupunkimetsät tuovat näkyviksi kaupunkitilaan liittyvät intressit. Kaupunkimetsien maa on nimittäin arvokasta, nostaen lähialueiden asuntojen arvoa.
Kaupunkimetsistä ja –metsissä on käyty taisteluita, koska niitä Helsingin valtuustopuolueista ainakin kokoomus ja demarit pitävät tonttimaareservinä, josta sopii tarpeen tullen lohkoa, vedoten siihen että Helsinki olisi muka jotakin skutsia. Samat puolueet ovat myös järjestelmällisesti torpanneet kaikki aikeet perustaa kansallinen kaupunkipuisto, väittäen että kaupunkimaan kansallistaminen ei olisi kaupungin intresseissä. Kyllä se kuitenkin on. Kaupunkimetsien ja rantojen tulisi olla kansainvälinen imagotekijämme ja myyntivalttimme. Ne ovat yleistettyjä lähipuistoja: kaupunkimetsiin tullaan kauempaakin kuin naapurustosta. Kaupunkimetsät kuuluvat kaikille!
Kirjoittaja on kaupunkimetsäaktivisti, joka valmistelee kaupunkitutkimuksen väitöskirjaa kaupunkimetsien käytöstä ja niihin liittyvistä intresseistä ja konflikteista. Kirjoitus on julkaistu Outi Alanko-Kahiluodon blogikutsuissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)