Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

21.4.2011

Miksi Persut voittivat ja me hävisimme

Kun Vihreän Langan Jukka Vahti kirjoitti, ettei tunne ketään, joka olisi tuntenut ketään Perussuomalaisia äänestänyttä, hän tuli tahtomattaan paljastaneeksi tärkeimmän syyn siihen, miksi Perussuomalaiset voittivat vaalit, me hävisimme.

Minä tunnen. Kaksi hyvää, vanhaa ystävääni on sanonut äänestäneensä Perussuomalaisia. Yksi heistä on kielitaitoinen, kansainvälinen huippuosaaja, toinen vastavalmistunut. Molemmat ikäisiäni poikamiehiä. Mikä heitä yhdistää toisiinsa ja minuun? Molemmat ovat samanikäisiä kuin minä, molemmilla on ylempi korkeakoulututkinto, molemmat ovat työttömiä. Yhden rakennesaneerasi vientiteollisuuden lama, toiselle se sama lama ei koskaan avannut edes ovia. Yksi on toiminut aktiivisena rivijäsenenä vakiintuneessa poliittisessa puolueessa, toisella jopa äänestämisen kanssa on joskus tainnut olla niin ja näin. Molemmat ovat joka tapauksessa pettyneitä tulevaisuudennäkymiinsä, he taitavat kokea tulleensa petetyiksi.

Pettynyt ihminen tarvitsee toivoa, tuli sitä sitten auringon, uuden naisystävän tai työpaikan muodossa. Tunnetta siitä, että heitä kuunnellaan ja että heillä voi olla käyttöä ja merkitystä. Sen ole oppinut, että puolueet eivät ole työpaikkakoneita, eivät edes rekrytointifirmoja. Naisia niissä voi tavata, ja toivoakin eräät niistä tarjoavat ja kuuntelevaa korvaa.

Joskaan Vihreillä ei olisi taikasauvaa uusien työpaikkojen luomiseksi, meidän kannattaisi tarjota edes toivon oljenkortta ja lohdutuksen kyynärsauvaa. Kuulolaitteen patteritkin on syytä vaihtaa. Pettyneille huomaamattaan keski-ikäistyneille miehille, jotka heräävät eräänä aamuna ymmärrykseen, että loistava tulevaisuus onkin takanapäin, on samantekevää, onko se päiväkodeissa tarjottu lähiluomuseitan koshertapettua tai ei.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinno, toki syitä on aivan valtavan paljon miksi persut nousevat ja vihreät laskevat.

Mutta mitä työllisyydestä puhutaan, asia on sikäli herkkä kun työministerin palli on ollut vihreillä. Mitään ei ole tapahtunut asian hoitamiseksi, ei edes ehdotuksia. Sen sijaan vihreät muistetaan erityisesti puolueena jonka keskeinen agenda on etniset väestönsiirrot karjuvan työvoimapulan ehkäisemiseksi. Vielä sinä aikana, kun pysyväksi jäävä lama oli selvä kaikille.

Työministeri Anni Sinnemäen ohjelmassa 'uusi avoin Suomi' on maa jossa maahanmuuttajat löytävät helposti työtä. No jokainenhan tietää mitä tämä oikeasti tarkoittaa: valtio alkaisi ylhäältä-alas ohjauksella pakkokiintiöittämään työpaikkoja etniteetin mukaan eikä osaamisen mukaan, eli siis käänteinen apartheid. Suomalaisista työttömistä ei sanaakaan. Paitsi ettei yhtään työpaikkaa synny, Suomalaisen työttömän asiaa se ei helpottaisi ja sellaisia kuitenkin on suurin osa äänestäjistä.

Anonyymi kirjoitti...

olet oikeassa. jos vihreät eivät todellakaan tunne persuja äänestävien tuttaviakaan, he voisivat myöntää elävänsä jossakin koulutetun keskiluokan lasikaapissa. - vaikka ei kannattaisi persujen ajatuksia, poliitikolle olisi eduksi vähän kokonaisvaltaisemmin tuntea yhteiskuntaa jossa elää ja olla kiinnostunut myös muista kuin samoinajattelevista jopa tuttavapiirissään. naimisiin ei tarvii persun kanssa mennä, mutta jutella joskus voisi. - kun ihmiset elävät toisistaan etäällä kulttuurisesti, he eivät kohta ymmärrä toisiaan tai siis eivät enää näytä ymmärtävän toisiaan. eikä sitten lopulta sitäkään, että mitenkäs tässä nyt näin kävi. - vihreiden kannattaisi tehdä erinäisille poliittisille esityksilleen jonkunlaista analyysiä sen suhteen, miten ne toteutuessaan vaikuttaisivat tuloerojen kasvamiseen tai kaventumiseen.

Unknown kirjoitti...

No, ei äänestäjien enemmistö nyt sentään onneksi ole työttömiä. Ei työttömyys tai ylipäätään tilanteen vaihtuminen täystyöllisyyden, osa-aikatyön ja työttömyyden tai pysyvän ja pätkätyön tai työn ja opiskelun välillä ole Vihreille vierasta maailmaa, pikemminkin päinvastoin. Uskoisin, että meikäläisissä on erityisen paljon esimerkiksi opiskelijoita, apurahansaajia ja muita itsensä työllistäviä.

Tuntemiani Vihreitä yhdistää Perussuomalaisiin itse asiassa ainakin kaksi asiaa: se, että molempia olettaisi kiinnostavan vähäosaisten asia, ja toiseksi se, että liikkeinä ne ovat selkeästi vaihtoehtoja perinteisille etujärjestöpuolueille. Keinot sen sijaan eroavat kovasti, samoin analyysi.

TavjaSETA kirjoitti...

"Uskoisin, että meikäläisissä on erityisen paljon esimerkiksi opiskelijoita, apurahansaajia ja muita itsensä työllistäviä."

Ai, apurahansaajat ovat itsensä työllistäviä? Omituinen juttu.


"Tuntemiani Vihreitä yhdistää Perussuomalaisiin itse asiassa ainakin kaksi asiaa: se, että molempia olettaisi kiinnostavan vähäosaisten asia"

Ai teitäkin ikinnostaa. Kerrotko vielä miten ja missä se on tullut näkyviin?

Ännitänni ei saanut YHTÄ AINOAA työpaikkaa Suomeenn ollessaan työministeri. Onko tuo sitä viherpiiperoiden osaamista?

Unknown kirjoitti...

Ilman poliisin ammattitaitoakin, tästä tulee mieleen eräs tamperelainen nettiaktivisti. Kyllä, meillä Suomessa on sananvapaus. Toivotan tänne tervetulleksi sitä vastuullisesti käyttävät.