Vaikka ei äkkipäätä uskoisi, ateisteiksi kääntyneillä syntymäkristityillä ja länsimaihin muuttaneilla vanhoillisilla muslimeilla on paljon yhteistä. Tärkein heitä yhdistävä tekijä on heidän argumentaationsa: kun tunnustukselliset ateistit haluavat kieltää kulttuurisen kristillisyyden, vanhoillismuslimit taas haluavat kieltää kulttuurisen islamin.
Mitä tämä tarkoittaa? Suomessa lähes kaikki - paitsi muiden uskontokuntien edustajat - ovat kulttuurisia kristittyjä. Me kaikki olemme lomalla jouluna, pääsiäisenä ja kaikenlaisten henkien levityspäivinä, ja yleensä mielellämme, riippumatta siitä, pitääkö näiitä henkiä pahanhajuisina. Muslimit, mormonit, bahait, hindut, juutalaiset, buddhalaiset, ateistit, kaikki. Jotkut meistä tosin kutsuisivat näitä juhlia jollain ei-kristillisellä nimellä ja kaikkein kiihkeimmät tunnustukselliset ateistit ottavat saamansa hyvän joulun toivotukset henkilökohtaisena loukkauksena, valtionuskon tunkeutumisena heidän persoonalliselle reviirilleen.
Asuessani Norjassa, olen saanut nauttien seurata siellä käytävää moniäänistä julkista debattia. Moniäänisyys Norjassa ei typisty silkaksi kulttuurirelativismiksi, jossa vähemmistöt kiintiöidään ja niputetaan yhdeksi ja samaksi mössöksi. Julkiseen keskusteluun osallistuu ja sitä ruokkii esimerkiksi konservatiivisen muslimiväestön sekä maallistuneen (länsimaallistuneen?) muslimiväestön edustajia. Ei siis ole vain yhdenlaisia muslimeja, mikä yleisesti tiedoksi annettakoon.
Kun kulttuuriseksi muslimiksi itseään kutsuva lesbo- ja naisaktivisti Sara Azmeh Rasmussen polttaa hijabeita Youngstorgetilla, konservatiiviväestön edustaja Mohammad Usman Rana kieltää kulttuurisen islamin olemassaolon. Hänen mielestään kakusta ei ole mahdollista syödä vain kuorrutusta. Ihminen on joko kokonaan muslimi, pitäen koraania elämänsä kirjaimellisena ohjenuoranaan (Koraania Azmeh Rasmussenkin siteeraa, ja tuntee ilmeisesti kirjansa). Tosin, kuten aina uskontojen pyhiä kirjoituksia sisältävien kokoelmien - oli sitten kyse Raamatusta, Marxin Kommunistisesta Manifestista tai Koraanista - kanssa on, ne ovat sisäisesti ristiriitaisia, niistä voi lukea ihan mitä vain ja perustella ainoina mahdollisina käytäntöinä täysin vastakkaisia asioita.
Uskonto ja kulttuuri eivät ole synonyymeja, mutta uskonnot, ainakin oman kulttuuripiirinsä valtauskonnot ovat niin juurtuneita paikallisyhteisöihinsä (embedded), jopa kansallisvaltioiden virallisiin instituutioihin, joista joissain tapauksissa jopa lakeihin, että silloinkin kun ihminen heittää hijabinsa tai ristinsä pois, ei hän kulttuuriaan niin helposti pysty ravistelemaan. Uskonto ei nimittäin ole mikään takki, jonka voi heittää pois ja polttaa, vaan pikemminkin sen alla oleva iho. Ja erivärisen ihon alla kaikki ovat lopulta ihmisiä.
1 kommentti:
Uskonto on politiikkaa, halusimme tai emme.
Suomessa tämä on tullut esille viimeisen päälle selkeästi, kun sekä katolisen että ortodoksisen kirkon piispat ovat käyttäneet uhkailevia painostusmielikuvia vaikutaakeen luterilaisiin piispoihin tai suomalaisiin poliitikkoihin.
Mielipiteen sanominen ja uhkailu ovat kaksi eri asiaa. Uhkailu menee poliittisen vaikuttamisen selkeään piiriin.
Keskustan ytimessä pyörii hierarkinen veljeskunta, lestadiolaisuus, jota kaikki toimittajat eivät ole ymmärtäneet.
.
Lähetä kommentti