Asuntovelallinen, kilpailuta pankkisi!

Olen ollut Aktia-pankin uskollinen asiakas siitä lähtien kun ostin heiltä asunnon. Tai en siis heiltä, vaan he toimivat bulvaaneina. Tätä onnea kesti miltei seitsemän vuotta, kunnes sain kotiini työeläkeotteen.

Viime syksynä kotiini postitettu työeläkeote herätti minut todellisuuteen. Jos kaksi työssäkäyvää korkeakoulutettua aikuista ei tällä hetkellä ole kerryttänyt työeläkettä hädin tuskin silloisen vuokransa verran, ymmärsin, että heikkenevän huoltosuhteen länsimaailmassa (ja Suomessa) kohta ainoa jäljelle jäänyt sosiaaliturvan muoto on asunto, siis asumiskulujen minimoiminen. Ei nyt, vaan sitten joskus.

Pahoista puheista huolimatta, oman asunnon lyhentäminen tulee paljon kalliimmaksi kuin vuokralla asuminen ja korkovähennysoikeuttakin heikennetään joka vuosi 5 prosenttiyksiköllä. Kuitenkin oman asunnon lyhentäminen on järkevin keino säästää ja sijoittaa, sillä sijoituksen kohde on jokainen kuukausi entistäkin omempi, ja se hetki, jolloin maksettavaksi jää vain yhtiövastike, lähestyy yhtä varmasti kuin liian kovaa maratoninsa aloittaneen selkä.

Kun nämä ajatukset synkkenevän huoltosuhteen ja pitenevien elinikien Suomesta valtasivat mieleni, luontevaa oli aloittaa omasta pankistani Aktiasta. Hyvä kun eivät nauraneet sieltä ulos, moralisointien kera. Kunnoton ihminen kai olen kun en ole säästänyt. No, tuohon pankkiin en olisikaan säästänyt kun rahani kerran eivät kelpaa. Oli aika siirtyä seuraavaan pankkiin, Nordeaan.

Seuraavassakaan pankissa ei tärpännyt. Ei, vaikka se oli toisen velallisen pitkäaikainen pankki ja toisellakin on yhdistyksen ja lapsen ja viraltapannun yrityksensä asiointi siellä. Sama kaiku oli askelten: säästäkää ensin, niin palaamme asiaan. Kiitos ja hei. Kai pankkien tehtävä sitten on moralisoida ja osoitella sormella prekaariyhteiskunnan lyhytjänteiseen elämäntapaan sortuneita.

Sitten kokeiltin Postipankkia. Eikun Leoniaa. Eikun Sampoa. Eikun Deutsche Bankia. Eikun Danske Bankia. Danske Bankin tarjous oli muuten kilpailukykyinen, mutta he tarjoavat lainaa maksimissaan 20 vuodeksi, ja prekaarin kantokyvylle kuukausierä olisi tullut liian kalliiksi. Kiitos Danske Bank, mutta kuitenkin, ei kiitos.

Sitten tulikin minusta Osuuspankin torppari. Ainoa varaus, mikä heidän kanssaan solmimassaan torpparisopimuksessa on vielä esitettävänä, on se, miten niin keskittäminen kannattaa, kun bonuspisteillä saa vain rahoitustuotteita eli siis rahanarvoisia etuja mutta ei rahaa, kun en sitä autovakuutusta nyt muutenkaan ottaisi. Osuuspankki kuitenkin voitti, koska heillä oltiin ymmärretty kaikkein tärkein asia: pankit ovat asiakkaitaan varten olevia palvelulaitoksia. Asiakkaiden tehtävä ei ole kerryttää pankkien varallisuutta, vaan pankkien tehtävä on auttaa asiakkaittaan kerryttämään varallisuuttaan ja toteuttamaan unelmiaan. Toinen tärkeä läksy pankeille: asiakkaita ei kannata kilpailuttaa, sillä kyllä asiakas osaa kilpailuttaa pankkinsa. Asunnon osto on jos ei nyt ihan ainutkertainen niin ainakin harvinaislaatuinen tapahtuma, ja se pankki, jossa ymmärretään panostaa näiden asiakaskohtaamisten palveluun, voittaa.

Nordea sekoilee

Ensin Nordeassa sanottiin, että tilin käyttäjän pitää asioida Nordean konttorissa henkilökohtaisesti. Eikä missä tahansa Nordean konttorissa, vaikka kyseessä on kansainvälinen pankki. No, tämä sentään niupin naupin saatiin järjestettyä. Mutta ei tässä vielä kaikki: jotta voisi saada pankkikortin, pankki käski asioimaan pankissa toisenkin kerran. Ja koska tämä olisi mahdollista vasta kahden kuukauden päästä, jos silloinkaan, tuli sitten otettua selville, josko asian voisi hoitaa valtakirjalla. Ystävällinen pankkineiti sanoi puhelimessa, että juu, ilman muuta. Kun vielä yritin esittää hankalan ukon roolia, ja esitin vielä varmistuskysymyksen, että onko siis todellakin niin, että toisen henkilön puolesta voi noutaa kortin valtakirjalla ja että se kortti on valmis sinä hetkenä kun astun konttoriin, niin tämä tyttö sanoi että juu. Tai siis kyllä se varmaankin oli nainen, ei mikään tyttö. Kuulosti vaan nuorelta kun mä olen tämmöinen ukko.

Siivoojat ovat ihmiskunnan parhaita ystäviä. Heidän suosiollisella avustuksellaan pääsin murtautumaan työhuoneeseeni, siihen, jossa on faksi, jonne sen valtakirjan voi lähettää, ja olihan se valtakirja sitten siellä. Ja kun sitten marssin sen valtakirjan kanssa sinne pankkiin, siellä oli pankkitäti, joka ensin kysyi, onko se kortti jo valmis. Mihin minä että mistäs minä sen tiedän kun tyttö sanoi eilen puhelimessa että hae vaan. Sitten se täti sanoi, että valtakirjasta viis, ei toisen puolesta korttia voi hakea jos kyseessä on ensimmäinen (?!) kortti. Mihin minä sitten, että ei se tyttö eilen puhelimessa sellaisesta mitään maininnut, että ensimmäiset, toiset ja viidennetkymmenetseitsemännet kortit käyttäytyisivät jotenkin eri lailla. Sitten kun se täti koetti alkaa selvittelemään, onko se toinen kortti, siis se, jonka puolesta olin eikun jota olin toisen puolesta valtakirjan kanssa hakemassa, valmis, niin se täti huomasikin että sen tilin tiedoissa oli kohdassa ruksi "postitetaan tilinkäyttäjälle".

En viitsinyt sanoa sille tädille, että jaa, kai tähän on sitten uskottava. Tai kyllä mä sen verran sille sanoin. Mutta en sitä, että on tullut nyt selväksi, että pankkivirkailijoihin ei ole uskominen, niin uskotaan niin sitten pankkitilin ehtoihin. Niistä sentään on mustat valkoisella. Ehdot tuli, Nordea!